Tampere-talo Oy

Tuulensuun Palatsi on nimetty eurooppalaisen elokuvakulttuurin aarteeksi

Jaa

Euroopan elokuva-akatemia on nimittänyt Tampereella sijaitsevan historiallisen Tuulensuun Palatsin, entiseltä nimeltään Kino-Palatsin, yhdeksi Eurooppalaisen elokuvakulttuurin aarteista (Treasure of European Film Culture). Tunnustus korostaa Tuulensuun Palatsin asemaa osana eurooppalaista elokuvaperintöä ja sen tärkeyttä tuleville sukupolville. Kunnianosoitusta juhlistettiin paljastamalla Euroopan elokuva-akatemian myöntämä tunnustus torstaina 6. maaliskuuta Tuulensuun Palatsissa.

Tuulensuun Palatsi sai Euroopan elokuva-akatemialta arvostetun tunnustuksen.
Tuulensuun Palatsi sai Euroopan elokuva-akatemialta arvostetun tunnustuksen. Matias Ahonen

Euroopan elokuva-akatemia myöntää vuosittain tunnustuksia kohteille, joilla on merkittävä historiallinen ja kulttuurinen arvo elokuvamaailmassa, ja jotka ansaitsevat suojelua ja arvostusta myös tulevaisuudessa. Tuulensuun Palatsin lisäksi vuoden 2024 tunnustuksen saivat muun muassa Baščaršija Sarajevossa (Bosnia ja Hertsegovina) sekä Gamla Filmstaden Råsundassa (Ruotsi). Suomessa aiemmin tunnustuksen on saanut vuonna 2023 Helsingin Senaatintori yhtenä legendaarisena kuvauspaikkana.

"Tuulensuun Palatsi on ainutlaatuinen osa Tampereen kulttuuriperintöä ja tärkeä kohtaamispaikka sekä tamperelaisille että vierailijoille. Sen historia elokuvapyhättönä elää yhä vahvasti – rakennuksen upea arkkitehtuuri, tarkoin vaalitut yksityiskohdat ja monipuolinen tapahtumatarjonta kunnioittavat sen perintöä. On hienoa, että tämä historiallisesti arvokas kohde saa ansaitsemaansa kansainvälistä tunnustusta", kertoo Taitokaaren toimitusjohtaja Jani Koivuniemi.

Tuulensuun Palatsi – elokuvahistoriallinen helmi

Tuulensuun talo valmistui vuonna 1929 kaupunginarkkitehti Bertel Strömmerin suunnitelman pohjalta ja edustaa vaikuttavaa uusklassista tyyliä. Rakennuksen upeimpana osana pidetty elokuvateatteri on erityinen taidonnäyte, jonka pintakoristelusta vastasivat stukkorappari Arvid Nurhonen ja kuvanveistäjä Wäinö Rautalin. Kulta-aikanaan tila valittiin Pohjoismaiden kauneimmaksi teatteritilaksi, ja elokuvatoimintaa siellä harjoitettiin vuoteen 1991 asti.

Vuosina 2006–2008 tila restauroitiin huolellisesti alkuperäiseen asuunsa vanhojen valokuvien ja dokumenttien perusteella. Tämä työ palkittiin Tampereen kaupungin hyvän rakentamisen palkinnolla, ja lisäksi Taitokaari Oy:n hallituksen puheenjohtaja Hannu Koivuniemi sai Tampereen kulttuuriteko -palkinnon arvokkaasta panoksestaan rakennuksen säilyttämisessä.

Tänä päivänä Tuulensuun Palatsi toimii upeana tapahtumaravintolana, jossa järjestetään monipuolisia yritys- ja kulttuuritapahtumia. Sen toimintaa operoivat Taitokaari Oy ja Tampere-talo-konsernin Talo Events Oy.

Rakennuksen vahvasta historiasta kertovat myös suuren suosion saavuttaneet Leffabrunssit ja -illalliset, joissa tänä keväänä esitetään eri aikakausien elokuvaklassikoita, kuten E.T. ja My Fair Lady. Lisäksi Tuulensuun Palatsissa on sen elokuvahistoriaa esittelevä näyttely, johon kävijät voivat tutustua tapahtumien yhteydessä.

Tilaisuuden ohjelma

Aika: Torstai 6.3. klo 14:00-17:30
Klo 14 Cocktail-tilaisuus
Klo 14.45 Ohjaaja Rain Rannun johdanto elokuvaan Chasing Unicorns
Klo 15 Rain Rannu: Chasing Unicorns

Virolaisen elokuvaohjaaja Rain Rannun puolittain satiirinen elokuva Chasing Unicorns kertoo matkasta Euroopasta Piilaaksoon (1 h 48 min).

Tilaisuuden puhujat

Matthjis Wouter Knol
johtaja, Euroopan Elokuva-akatemia
Knol on hollantilainen elokuvaohjelmiston kuraattori ja tuottaja, joka tunnetaan erityisesti työstään kansainvälisten elokuvafestivaalien parissa sekä Euroopan elokuva-akatemian johtajana.

Maiju Viiki
asiakkuuspäällikkö, Elämystalouden kehitysohjelma, Tampereen kaupunki
Viikillä on monipuolinen kokemus alueellisesta audiovisuaalisen alan kehittämisestä, ja tällä hetkellä hän on mukana Tampereen elämystalouden kehitysohjelmassa, joka vahvistaa kaupungin asemaa luovien alojen ja elämysteollisuuden keskuksena.

Pertti Paltila
kulttuurivaikuttaja ja entinen Tampereen elokuvajuhlien festivaalijohtaja
Paltila toimi Tampereen elokuvajuhlien festivaalijohtajana 27 vuoden ajan (1974–2000) ja hallituksen puheenjohtajana vuosina 1973–2002. Hänen panoksensa oli keskeinen festivaalin kehityksessä ja sen vakiinnuttamisessa merkittäväksi kulttuuritapahtumaksi Suomessa.


Lisätiedot:

Taitokaari Oy
Jani Koivuniemi
Toimitusjohtaja
Puh. 044 540 0055
jani.koivuniemi@taitokaari.fi



Lisätiedot, Tuulensuun Palatsin tapahtumat:

Tampere-talo-konserni
Tiia Välimäki

Markkinointi- ja viestintäjohtaja
Puh. 040 6477 164
tiia.valimaki@tampere-talo.fi

Avainsanat

Kuvat

Tuulensuun Palatsi sai Euroopan elokuva-akatemialta arvostetun tunnustuksen.
Tuulensuun Palatsi sai Euroopan elokuva-akatemialta arvostetun tunnustuksen.
Matias Ahonen
Lataa
Tuulensuun Palatsi on elokuvahistoriallinen helmi Tampereella.
Tuulensuun Palatsi on elokuvahistoriallinen helmi Tampereella.
Matias Ahonen
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Tampere-talo-konserni on ohjelmistoltaan, tapahtumiltaan ja kävijämäärältään Suomen suurin ja monipuolisin tapahtumayhtiö. Tampere-talo Oy jakaantui 1.1.2024 kahdeksi yhtiöksi. Uudessa yhtiömallissa emoyhtiönä toimii kulttuurin ja taiteen edistämiseen keskittyvät Tampere-talo Oy ja tytäryhtiönä kaupalliseen toimintaan keskittyvät Talo Events Oy.

Toimimme Tampere-talossa ja Tuulensuun Palatsissa sekä tuotamme tapahtumia ja konsertteja myös näiden tilojen ulkopuolella ympäri Suomea. 

Tapahtumamme sisältävät mm. balettivierailuita, oopperaa, lastenkulttuuria, rock- ja pop-konsertteja, messuja, kokouksia, konferensseja, yritystapahtumia, seminaareja ja kansainvälisiä kongresseja.

Vuonna 2023 Tampere-talon liikevaihto oli 18,1 miljoonaa euroa. Vuodessa järjestämme yli tuhat tapahtumaa, palvelemme yli 517 500 tyytyväistä kävijää ja tuotamme Tampereen talousalueelle 50 miljoonaa euroa tapahtumatuloa. 

Tampere-talo Oy on perustettu 1987 ja ovet avattiin yleisölle 1990. Tampere-talo-konsernin toimitusjohtaja on Paulina Ahokas ja hallituksen puheenjohtaja on Kristiina Michelsson.

Talossa toimivat lisäksi täysimittainen sinfoniaorkesteri Tampere Filharmonia, à la carte -ravintola Tuhto ja maailman ainoa Muumimuseo. Talon yhteydessä palvelee Courtyard by Marriott -hotelli.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tampere-talo Oy

Tampere Opera celebrates 80 years – anniversary production is Verdi’s Don Carlos5.3.2025 09:00:00 EET | Tiedote

Next year, Tampere Opera will celebrate its 80th anniversary. The highlight of the anniversary year will be Giuseppe Verdi’s Don Carlos, premiering at Tampere Hall on Wednesday, March 4, 2026. A total of six performances will be held. The production is directed by Tuomas Parkkinen, with two of Finland’s brightest opera stars, bass Mika Kares and soprano Marjukka Tepponen, in the lead roles. Tampere Philharmonic Orchestra will be conducted by Giancarlo Andretta. Tickets for the opera are now on sale.

Tampereen Ooppera täyttää 80 vuotta – juhlavuoden suurteos on Verdin Don Carlos5.3.2025 09:00:00 EET | Tiedote

Tampereen Ooppera juhlii ensi vuonna 80. toimintavuottaan. Juhlavuoden tuotanto on Giuseppe Verdin Don Carlos, joka saa ensi-iltansa Tampere-talossa keskiviikkona 4. maaliskuuta 2026. Esityksiä on kuusi. Teoksen ohjaa Tuomas Parkkinen, ja pääosissa laulavat kotimaan kirkkaimmat oopperatähdet Mika Kares ja Marjukka Tepponen. Tampere Filharmoniaa johtaa Giancarlo Andretta. Oopperan liput ovat nyt myynnissä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye