Digihoitopolku kakkostyypin diabetesta sairastavien käyttöön Turussa
Varsinais-Suomen hyvinvointialue (Varha) avaa Terveyskylän digihoitopolkua kakkostyypin diabetesta sairastavien turkulaisten käyttöön vaiheittain helmi-maaliskuun aikana. Palvelukanavan avulla helpotetaan kiireetöntä asiointia. Asiakas voi rekisteröityä polulle diabetesvastaanotolla tai Varhan järjestämässä käyttöopastuksessa. Vakka-Suomalaiset ovat käyttäneet palvelua jo vuoden ajan.

Kakkostyypin diabeteksen digihoitopolulta löytyy tietoa ja omahoito-ohjeita sekä päiväkirjat verenpaineen, pulssin ja verensokerin omaseurantaan. Hoitopolun kautta potilas tavoittaa diabeteshoitajan kiireettömissä asioissa ja voi esimerkiksi sopia käyntiajan vastaanotolle. Kiireellisissä kysymyksissä käytetään edelleen puhelinta.
- Kyseessä on vastaanottokäyntejä täydentävä palvelukanava, joka helpottaa tiedonsaantia, omahoitoa ja yhteydenpitoa. Asiakas päättää itse, käyttääkö hän digihoitopolkua, kiteyttää Mäntymäen terveysaseman apulaisosastonhoitaja Minttu Tsokkinen.
Potilas voi antaa hoitajalle luvan lisätä hänet polulle vastaanottokäynnin jälkeen, jos se ei ole omalla terveysasemalla vielä asiointipäivänä mahdollista.
Ensimmäinen perusterveydenhuollon digihoitopolku Varsinais-Suomessa
Kakkostyypin diabeteksen polku on ensimmäinen digihoitopolku, jonka Varha on avannut perusterveydenhuollon asiointiin. Varsinais-Suomen alueella on noin 33 000 diagnoosin saanutta henkilöä ja ennusteiden perusteella potilasmäärän odotetaan kasvavan tulevaisuudessa edelleen.
Terveyskylän digihoitopolku tarjoaa omahoitoon lisätukea, josta tyypin 2 diabeetikot hyötyvät erityisen paljon.
- Potilaan elintavat vaikuttavat oleellisesti kakkostyypin diabeteksen hoitoon. Digihoitopolulla hoitajan lisäksi myös asiakas itse voi seurata, miten elintapamuutokset ovat mahdollisesti yhteydessä hoitotasapainon muutoksiin, diabeteshoitaja Katja Santala toteaa.
Käyttäjäkokemuksia Vakka-Suomesta
Tällä hetkellä kakkostyypin diabeteksen digihoitopolulla on noin 500 asiakasta. Polkua on käytetty Uudessakaupungissa, Taivassalossa, Kustavissa, Vehmaalla, Pyhärannassa, Laitilassa, Maskussa, Mynämäessä ja Nousiaisissa jo noin vuoden ajan. Tammikuussa mukaan lähtivät naantalilaiset.
- Käyttäjäpalautteen perusteella sekä asiakkaat että ammattilaiset ovat pitäneet etenkin mahdollisuudesta lähettää viestejä. Asiakkaan ei tarvitse jonottaa puhelimessa, vaan diabeteshoitajan vastaus tulee polulle kolmen päivän kuluessa. Kiireellisissä asioissa osataan yhä ottaa yhteyttä puhelimitse, kertoo suunnittelija Taru Haijanen, jonka tehtävä on edistää digihoitopolkujen käyttöönottoa hyvinvointialueella kansallisen suunnitelman mukaisesti.
Digihoidon tietosisällöt ovat olleet käyttäjien mielestä runsaita. Tietoa on voinut kerrata ja sulatella omassa tahdissa ohjauskäynnin jälkeen.
- Digihoitopolkua ovat käyttäneet aktiivisesti kaikenikäiset, myös yli 80-vuotiaat. Opastusta on tarjolla jokaiselle, jota aihe kiinnostaa. Polun käyttö edellyttää kuitenkin pankkitunnuksia ja nettiyhteyttä, Haijanen huomauttaa. Hän muistuttaa, että digihoitopolut ovat jo monelle turkulaisillekin tuttuja Varhan noin 40 erikoissairaanhoidon digihoitopolun ansiosta.
Haijasen työpari, suunnittelija Hanna-Kaisa Malmberg kertoo, että digihoitopolun kyselyitä on kehitetty ammattilaisten palautteen perusteella, jotta ne tukevat vastaanottokäyntejä mahdollisimman hyvin.
- Kun asiakas on vastannut ennalta palvelun vointikyselyihin, voidaan yhteinen keskusteluaika käyttää yksilöllisesti juuri hänen kannaltaan oleellisten asioiden käsittelyyn, Malmberg sanoo.
Kakkostyypin diabeteksen digihoitopolun käyttöopastuksia Turussa keväällä 2025
- To 13. maaliskuuta klo 13-15, Runosmäen terveysasema, Signalistinkatu 2, Turku.
- Ke 19. maaliskuuta klo 9-11 Mäntymäen terveysasema, Luolavuorentie 2, Turku.
- Ke 19. maaliskuuta klo 13-15 Kirkkotien terveysasema, Kirkkotie 3, Turku.
- To 27. maaliskuuta klo 9.30-11.30 Keskustan terveysasema, Käsityöläiskatu 2, Turku.
- Ke 9. huhtikuuta klo 13-15 Varissuon terveysasema, Untamonkatu 1 B, Turku.
- Ke 16. huhtikuuta klo 13-15 Mäntymäen terveysasema, Luolavuorentie 2, Turku.
Kakkostyypin diabeteksen digihoitopolku pyritään ottamaan käyttöön kevään aikana myös Raisiossa ja Ruskolla. Tavoite on, että muut hyvinvointialueen kunnat liittyvät polulle syksyn kuluessa.
Tyypin 2 diabeteksen digihoitopolun käyttöönotto toteutetaan Varhassa avoterveydenhuollon ja Kestävän kasvun Varsinais-Suomi –hankkeen yhteistyönä Euroopan unionin rahoituksella. Varhan keskeisiin tavoitteisiin kuuluu digipalveluiden yhtenäistäminen ja tehostaminen.

Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna-Kaisa MalmbergSuunnittelija, Kestävän kasvun Varsinais-SuomiVarsinais-Suomen hyvinvointialue
Puh:050 477 3009hanna-kaisa.malmberg@varha.fiTaru HaijanenSuunnittelija, Kestävän kasvun Varsinais-SuomiVarsinais-Suomen hyvinvointialue
Puh:046 920 5905taru.haijanen@varha.fiLinkit
Varsinais-Suomen hyvinvointialue
"Turvaamme, parannamme, pelastamme – hyvinvointia yhdessä, joka päivä."
Varsinais-Suomen hyvinvointialue järjestää varsinaissuomalaisten sote- ja pelastuspalvelut. Verkkopalvelumme: varha.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha
Sömn är lika viktig för hälsan som kost och motion4.3.2025 12:50:09 EET | Pressmeddelande
Alla bör prioritera sömnen som en av de viktigaste faktorerna för sin hälsa. Världssömnens dag firas fredagen den 14 mars 2025, och årets tema är sömnens nödvändighet för hälsan samt de många dimensionerna av sömnhälsa. I Finland lider nästan 12 procent av den vuxna befolkningen av långvarig sömnlöshet.
Uni on yhä tärkeä terveydelle kuin ravinto ja liikunta4.3.2025 12:50:09 EET | Tiedote
Jokaisen pitäisi priorisoida unen ykkösasiana omassa terveydessään. Maailman unipäivää vietetään perjantaina 14. maaliskuuta 2025 ja teemana on unen välttämättömyys terveydelle ja uniterveyden moniulotteisuus. Pitkäaikaisesta unettomuudesta kärsii Suomessa liki 12 prosenttia aikuisväestöstä.
I välfärdsområdesvalet i april väljs beslutsfattare till välfärdsområdena3.3.2025 09:00:00 EET | Pressmeddelande
Invånarna i Egentliga Finland får i april välja nya ledamöter i välfärdsområdesfullmäktige som beslutar om organiseringen av social- och hälsovårdstjänster samt räddningstjänster. Välfärdsområdesvalet och kommunalvalet förrättas samtidigt söndagen den 13 april 2025. Genom att rösta påverkar du vem som fattar viktiga beslut som berör allas vardag under de kommande fyra åren.
Huhtikuun aluevaaleissa valitaan päättäjät hyvinvointialueille3.3.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Varsinaissuomalaiset pääsevät valitsemaan huhtikuussa uudet aluevaltuutetut päättämään sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä pelastuspalveluiden järjestämisestä. Aluevaalit ja kuntavaalit järjestetään samanaikaisesti sunnuntaina 13.4.2025. Äänestämällä vaikutat siihen, ketkä päättävät tärkeistä, jokaisen arkea koskevista asioista seuraavat neljä vuotta.
Välfärdsområdesfullmäktige 26.2.2025: Varha på väg i rätt riktning26.2.2025 20:48:22 EET | Pressmeddelande
Välfärdsområdesfullmäktige i Egentliga Finlands välfärdsområde (Varha) fick en heltäckande rapport om den aktuella situationen i välfärdsområdet. Verksamhetens produktivitet förbättras bland annat genom taligenkänningsteknologi och genom att öka andelen dagkirurgiska ingrepp.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme