Lounais-Suomen aluekatsaus 1–12/2024: Satakunta nousi alueen talouden veturiksi – Finnveran rahoitus Satakuntaan yli tuplaantui, Varsinais-Suomen rahoitus laski tuntuvasti
Lounais-Suomen maakuntien erot yritysten näkymissä ja rahoituksessa jakautuivat poikkeuksellisen suuriksi vuonna 2024. Finnveran myöntämä rahoitus Satakunnan pk- ja midcap-yrityksille yli tuplaantui, kun taas Varsinais-Suomessa rahoitus laski yli viidenneksellä edellisvuodesta. Varsinais-Suomen vaisua rahoituskysyntää selittää suurten hankkeiden puute. Satakunnassa puolestaan rahoitus kasvoi niin investoinneissa kuin yritysten kasvua vauhdittavassa käyttöpääomarahoituksessa ja toimitusten rahoituksessa. Satakunnassa myös viennin rahoitus ja rahoitettujen yrityskauppojen määrä kasvoivat toisin kuin Varsinais-Suomessa. Molemmat maakunnat ovat teollisuusvetoisia. Varsinais-Suomessa tunnelma on odottava, kun taas Satakunnassa teollisuuden kasvua ruokkii muun muassa energiaklusterin positiivinen kehitys, arvioi aluejohtaja Seija Pelkonen.

Maakuntien eroista huolimatta kokonaisuutena Finnveran rahoitus Lounais-Suomen pk- ja midcap-yrityksille kasvoi 18 prosenttia 190 miljoonaan euroon (160) vuonna 2024. Satakunnassa rahoitus kasvoi 103 miljoonaan euroon (49). Varsinais-Suomen pk- ja midcap-rahoitus jäi Satakunnan luvuista, ja Finnveran rahoitus maakuntaan oli 87 miljoonaa euroa (111).
− Poikkeuksellisesti rahoitusta myönnettiin Satakunnassa selvästi enemmän kuin Varsinais-Suomessa. Satakunnan myönnettyyn rahoitukseen sisältyy suuria vientikaupan limiittirahoituksia, jotka toistuvat muutaman vuoden välein, mutta rahoitusmäärä kasvoi ilman niitäkin edellisvuodesta. Lisäksi yritysten tarve uusia limiittejä kertoo siitä, että toiminta ja kaupankäynti on aktiivista. Satakunnassa vuosi oli kaikkinensa positiivinen, sillä rahoitus kasvoi yritysten investoinneissa, kasvun vaatimassa käyttöpääomarahoituksessa ja toimitusten rahoittamisessa. Varsinais-Suomen vaisua rahoituskysyntää selittää suurten hankkeiden, etenkin suurten investointien mutta myös vientihankkeiden puuttuminen, sanoo Finnveran aluejohtaja Seija Pelkonen.
Varsinais-Suomessa sekä teollisuuden että kaupan ja kuluttajapalvelujen rahoitus laski
Kokonaisuutena Finnveran rahoitus Varsinais-Suomessa oli vuonna 2024 alimmillaan viiteen vuoteen. Keskisuurille, työllistäville midcap-yrityksille myönnetyn rahoituksen määrä jäi 4 miljoonaan euroon (10).
− Ilmiö on huolestuttava, sillä normaalisti Finnveran rahoituksen määrä maakunnassa heijastelee alueen toimeliaisuutta. Toisaalta Turkuun on tullut uusia pankkirahoittajia, jotka voivat hakea markkinaosuuksia, joten parhaimmillaan yritysten hankkeet ovat saaneet markkinoilta rahoituksen ilman Finnveran takauksiakin. Toivottavaa on, että hankkeet etenevät ja rahoitus järjestyy, Pelkonen sanoo.
Teollisuusvoittoisessa Varsinais-Suomessa teollisten toimialojen rahoitus laski vuonna 2024 reilulla neljänneksellä edellisvuodesta 45 miljoonaan euroon (62). Taustalla oli investointien puute, mutta myös käyttöpääoman rahoitus oli alhaisella tasolla aikaisempiin vuosiin nähden, mitä selittää kasvun puute.
− Talouden näkymien kokonaisvaltaisesta alavireestä kertoo, että myös kaupan ja kuluttajapalvelujen alalla rahoitus aleni tuntuvasti. Alavire näkyy tyhjinä liiketiloina kivijaloissa. Aikaisempina vuosina kaupan ja kuluttajapalvelujen osuus rahoituksesta on ollut merkittävä, vuositasolla yli 20 miljoonaa euroa, mutta nyt rahoitus laski 16 miljoonaan euroon. Teollisuus sekä kauppa ja kuluttajapalvelut ovat lisäksi molemmat työvoimavaltaisia toimialoja, joten kehitys näkyy väistämättä maakunnan työllisyysluvuissa.
Satakunnassa kasvun kärjessä keskisuuret yritykset, laiteinvestoinnit viittaavat kasvuun ja uudistumiseen
Satakunnassa myönnetyn rahoituksen kasvu selittyy suurelta joidenkin yksittäisten midcap-kokoluokan yritysten saamilla rahoituksilla, mikä osoittaa, että yksittäisten yritysten hankkeilla ja niiden ajoittumisella on suuri merkitys alueen taloudelle. Siksi myös vuosittaiset vaihtelut rahoituksen määrissä voivat olla suuria.
− Midcap-yritysten osuus Satakunnan koko pk- ja midcap-rahoituksesta oli yli puolet, eli keskisuurten yritysten rooli oli merkittävä. Talouden vahvasta vireestä kertoo kuitenkin se, että pienempien pk-yritystenkin saama rahoitus kasvoi. Maakunnassa myönnettiin paljon yritysten toimituksiin liittyvää rahoitusta. Myös kone- ja kalustoinvestointien rahoitus kasvoi merkittävästi, mikä kertoo positiivista viestiä toiminnan laajentamisesta tai uudistamisesta.
Toimialoista teollisuuden rahoitus reilusti yli kaksinkertaistui edellisvuodesta. Myös liike-elämän palvelujen rahoitus kaksinkertaistui.
Omistajanvaihdosrahoituksen taso vakiintunut pandemiaa edeltäviä vuosia alemmaksi
Yrityskauppojen ja omistajanvaihdosten määrän lasku tai hidas kehitys on valtakunnallinen ilmiö, joka näkyi myös Lounais-Suomen maakunnissa vuonna 2024. Satakunnassa rahoitettiin 34 yrityskauppaa (30), joten suunta on hyvä. Määrä on kuitenkin vielä kaukana koronapandemiaa edeltävästä tasosta, jolloin yrityskauppoja rahoitettiin noin 40 vuodessa.
Varsinais-Suomessa rahoitettiin 52 yrityskauppaa - määrä on sama kuin vuonna 2023. Varsinais-Suomessakin ollaan kaukana huippuvuosista ennen pandemiaa, jolloin normaalitaso oli 80 rahoitettua yrityskauppaa vuodessa – parhaimmillaan jopa 99 kappaletta.
− Maakuntien nykytaso rahoitettujen omistajanvaihdosten määrässä näyttää olevan uusi normaali. Laskuun ovat vaikuttaneet talouden epävarmat näkymät ja viime vuonna korkotason selvä nousu totutusta tasosta. Valitettavasti useat, etenkin pienet palvelualan yritykset ovat joutuneet lopettamaan toimintansa, koska ostajaa ei ole löytynyt, Pelkonen sanoo.
Kasvuun ja kestävyysinvestointeihin liittyvä potentiaali käyttöön
Tulevat näkymät ovat maailmanpoliittisen tilanteen takia edelleen sumeat, mutta inflaation ja korkotason laskun odotetaan edesauttavan investointien ja yrityskauppojen toteuttamista. Uutta kasvua voi löytyä myös maakuntien nousussa olevilta teollisilta toimialoilta, kuten energiasektorilta.
− Kannustamme yrityksiä katsomaan eteenpäin ja toteuttamaan strategioitaan rohkeasti. Korkotason laskun myötä investoinnit ovat nyt taloudellisesti mahdollisia. Yritysten kannattaa hyödyntää kasvuun ja esimerkiksi kestävyysinvestointeihin liittyvä potentiaali. Vihreään siirtymään sekä digitalisaation ja innovaatioiden rahoitukseen kohdennettujen Finnveran vakuudettomien InvestEU-lainojen kysyntä on ollut Lounais-Suomen maakunnissa todella vaatimatonta, kun taas muissa maakunnissa lainat on löydetty, Pelkonen painottaa.
Lisätiedot:
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Seija Pelkonen, aluejohtaja, Finnveran Länsi-Suomen alue, puh. 029 460 2620
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Finnvera tarjoaa rahoitusta yritystoiminnan alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen sekä viennin riskeiltä suojautumiseen. Vahvistamme suomalaisten yritysten toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä tarjoamalla lainoja, takauksia ja vienninrahoituspalveluja. Finnvera jakaa rahoitukseen sisältyvää riskiä muiden rahoittajien kanssa. Finnvera on valtion omistama erityisrahoittaja ja Suomen vientitakuulaitos Export Credit Agency (ECA). www.finnvera.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finnvera Oyj
Kutsu: Teams-mediainfo - Finnveran aluekatsaus Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan talouteen ja rahoitukseen6.3.2025 10:27:09 EET | Kutsu
Aika: Tiistaina 11.3.2025 klo 9.00 Paikka: Teams
Etelä-Suomen aluekatsaus 1–12/2024: Finnveran rahoitus Uudellemaalle, Etelä-Karjalaan ja Kymenlaaksoon kasvoi – Investointien ja yrityskauppojen rahoitus huolestuttavan alhaalla6.3.2025 09:15:00 EET | Tiedote
Finnvera myönsi Uudenmaan, Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson yrityksille rahoitusta vuonna 2024 yhteensä 353 miljoonaa euroa (339). Vaikka rahoitus kasvoi edellisvuodesta, toimintaympäristön epävarmuus näkyi investoinneissa ja omistajanvaihdoksissa. Finnveran osarahoittamien investointien määrä laski Uudellamaalla ja Etelä-Karjalassa, joskin Kymenlaaksossa nähtiin hienoista kasvua. Omistajanvaihdosten rahoitus laski kaikissa alueen maakunnissa ja romahti voimakkaimmin Etelä-Karjalassa. Epävarmuuden ohella etenkin Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson talouden alavirettä voi selittää se, että maakunnissa on vähän keskikokoisia, työllistäviä yrityksiä, sanoo aluejohtaja Anna Karppinen. Vuoden 2025 näkymät alueella vaikuttavat varovaisen positiivisilta. Huoltovarmuuteen, turvallisuusteknologiaan tai energiantuotantoon liittyvät kehityshankkeet voivat tuoda mukanaan uusia investointeja ja mahdollisuuksia alueen yrityksille.
Finnveran Pohjois-Suomen aluekatsaus 1–12/2024: Lapin rahoitus lähes tuplaantui, Pohjois-Pohjanmaan kasvoi viidenneksen, Kainuun laski27.2.2025 09:30:48 EET | Tiedote
Finnvera rahoitus pohjoissuomalaisille pk- ja midcap-yrityksille kasvoi vuonna 2024 edellisvuodesta. Maakunnalliset erot ovat suuria: Kainuussa rahoitus väheni merkittävästi, Pohjois-Pohjanmaalla nähtiin kohtuullista kasvua ja Lapissa rahoituksen myöntö lähes kaksinkertaistui. Lapin vahvaa kehitystä selittää kaikkien päätoimialojen positiivinen kasvu, erityisesti matkailualalla. Viennin rahoitus kääntyi reippaaseen kasvuun usean vuoden supistumisen jälkeen.
KUTSU: Finnveran aluekatsaus Lapin, Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan talouteen ja rahoitukseen torstaina 27.2. klo 9.0021.2.2025 16:13:23 EET | Kutsu
Hyvä median edustaja, tervetuloa seuraamaan Finnveran Pohjois-Suomen aluekatsauksen julkistusta torstaina 27.2.2025 kello 9.00 Teamsin välityksellä. Tilaisuudessa aluejohtaja Pasi Vartiainen kertoo Finnveran vuoden 2024 kotimaan rahoituksen jakautumisesta, investointien ja yrityskauppojen määrästä sekä yritysten näkymistä kolmessa maakunnassa. Tilaisuus kestää noin tunnin. Ilmoitathan osallistumisestasi Johanna Norrenalle Finnveran viestintään johanna.norrena@finnvera.fi tai 040 8372 511 keskiviikkona 26.2. kello 10 mennessä. Lähetämme osallistujille Teams-linkin. Lämpimästi tervetuloa!
Finnveran lainaa mikroyritysten kasvuun myönnetty 5,6 miljoonaa euroa – Lainaa haetaan työntekijän palkkaamiseen, toiminnan laajentamiseen ja myös kansainvälistymiseen24.1.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Finnveran lainaa mikroyritysten kasvuhankkeisiin myönnettiin vuoden 2024 loppuun mennessä 5,6 miljoonaa euroa. Finnvera käynnisti lainapilotin alle 10 työntekijän yritysten kasvutarpeisiin lokakuun 2024 alussa, ja pilotti jatkuu maaliskuun 2025 loppuun. Kiinnostus lainaa kohtaan on jatkunut, ja ensimmäisten kolmen kuukauden aikana hakemuksia on tullut lähes 400 kappaletta. Eniten hakemuksia tuli ensimmäisten 1,5 kuukauden aikana, mutta kysyntä on pysynyt hyvällä tasolla. Myönteisistä päätöksistä kaksi kolmasosaa on kohdistunut kaikkein pienimmille, 1–2 henkeä työllistäville yrityksille. Lainaa on haettu henkilöstön palkkaukseen, toiminnan laajentamiseen, siihen liittyviin investointeihin ja myös kansainvälistymissuunnitelmiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme