SDP:n Perholehto: Pitääkö Orpo ilmastolupauksensa vai ryhtyykö hallitus siirtämään maalia?
– Yli 200 teollisuusyritystä nousi eilen vaatimaan samaa, minkä Murron kasvutyöryhmän raportti jo vahvisti. Jos haluamme Suomeen kestävää kasvua, on Orpon saatava hallituksensa rivit suoriksi, koska epävarmuus ilmastopolitiikassa jarruttaa talouskasvua, vaatii ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Pinja Perholehto (sd.).

Suurin haaste vihreän siirtymän investoinneille on Murron raportin mukaan epävarmuus vähähiilisten tuotteiden kysynnästä. Yritysten investointiympäristöä voidaan vakauttaa sitoutumalla ilmastopolitiikassa johdonmukaisiin ja kunnianhimoisiin tavoitteisiin.
– Voiko asiaa enää selvemmin sanoa? Meillä on kilpailukykyä nimenomaan uusissa puhtaissa teknologioissa ja innovaatioissa, mutta hallitus aiheuttaa poukkoilevalla ja jarruttelevalla ilmastopolitiikallaan yrityksille merkittävän investointiriskin, Perholehto toteaa.
– Hallitus on ohjelmassaan sitoutunut ilmastolakiin ja kokoomuslainen pääministeri Orpo on itse luvannut samaa. Tähän mennessä saldo on kuitenkin pakkasella, sillä hallitus on omilla päätöksillään sekä vesittänyt toimia että perunut niitä kokonaan. Mikä arvo on hallitusohjelmalla tai pääministerin puheilla, jos kumpikaan ei lopulta pidä paikkansa, kysyy Perholehto.
– Ensin hallitus seisoi puolet peliajasta kädet taskussa kentän laidalla, ja peliajan käydessä vähiin ryhdytään ehdottamaan vuoteen 2035 asetetun maalin siirtämistä. Pääministerillä on nyt pakka pahasti levällään eivätkä pelkät vakuuttelut yrityksille enää riitä.
Eduskunnassa käsitellään tänään ympäristövaliokunnan mietintöä vuoden 2024 ilmastovuosikertomuksesta. Valiokunta pyysi mietintöä varten lisäselvityksiä, joiden mukaan ilmastonmuutoksen hillinnässä epäonnistuminen ja Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteista jääminen hidastaa Suomen talouskasvua.
– Vienti- ja energiateollisuus, elinkeinoelämä sekä Murron raportti julistavat samaa, mitä uusin ilmastovuosikertomuskin. Tarvitsemme lisää panostusta vihreän siirtymän toteuttamiseen, yrityksille fiksuja kannustimia investointeihin ja lisää investointeja esimerkiksi puhtaan energian tuotantoon ja siirtoyhteyksiin. Ilmaston ja kestävyyssiirtymän eteen tarvitaan enemmän, ei vähemmän työtä, Perholehto toteaa.
– SDP on pian kaksi vuotta muistuttanut ennustettavan, pitkäjänteisen ilmastopolitiikan ja sääntelyn tärkeydestä. Ne ovat keskeinen tae myös sille, että muutos olisi reilu ja kaikki suomalaiset pysyvät mukana. Valitettavasti vetoomukset ovat kaikuneet oikeistohallituksen kuuroille korville.
Yhteyshenkilöt
Pinja PerholehtoKansanedustaja
Puh:040 059 6521pinja.perholehto@eduskunta.fiKuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Marko Asell: Hallitus aikoo pettää Suomen nuoret6.3.2025 16:08:58 EET | Tiedote
Kansakuntamme menestys riippuu siitä, miten meidän nuorillamme menee, näin todetaan hallitusohjelmassa. Nuorisoalan tietojen mukaan hallitus on kuitenkin kohdistamassa kevään kehysriihessä nuorisoalalle ja nuorisojärjestöille 7,5 miljoonan euron valtionavustusleikkauksen. Tämä on 40 % avustuksista. – Nuoriin on jo kohdistettu merkittäviä leikkauksia ja nyt hallitus aikoo jatkaa taakan kasaamista nuorten harteille. Jälleen kerran näyttää siltä, että hallitus aikoo vaikeuttaa jo ennestään heikossa asemassa olevien tilannetta, kansanedustaja Marko Asell (sd.) ihmettelee.
SDP:n Eloranta: Hallitus suunnittelee kohtalokkaita säästöjä nuorisoalalle6.3.2025 15:34:13 EET | Tiedote
Nuorisoala ry:n tietojen mukaan hallituksen puoliväliriihessä nuorisoalan järjestöiltä ollaan mahdollisesti leikkaamassa jopa 40 prosenttia valtionavustuksista. SDP:n kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Eeva-Johanna Eloranta vaatii hallitusta luopumaan lyhytnäköisistä nuorisoalan leikkauksista.
SDP:n Saku Nikkanen: Jätin kirjallisen kysymyksen AVMS direktiiviin liittyvästä kotimaisten av-tuotantojen kulttuurirahoituksen mahdollisuudesta5.3.2025 13:35:24 EET | Tiedote
Orpon hallitus on vähentänyt suomalaisen kulttuurin budjettirahoitusta. Ylen uutisoinnin mukaan rahoituksen vähyys näkyy jo esimerkiksi näyttelijöiden heikentyneissä työllistymismahdollisuuksissa. Asiaan olisi mahdollista saada helpotusta. Euroopan unionin Audiovisual Media Services (AVMS) direktiivi sisältää pykälän, joka mahdollistaa valtiolle oikeuden vaatia kansainvälisiä suoratoistopalveluja rahoittamaan kotimaisia audiovisuaalisia tuotantoja, kertoo Saku Nikkanen.
Sdp:n kansanedustaja Paula Werning: Kansalaisneuvonnan lakkauttaminen vaikeuttaa kansalaisten asiointia5.3.2025 11:33:30 EET | Tiedote
Hallitus aikoo lakkauttaa Kouvolassa toimivan kansalaisneuvonnan osana Digi- ja väestötietoviraston toimintojen uudelleenjärjestelyjä. Kansanedustaja Paula Werning (sd.) pitää päätöstä vastuuttomana ja kyseenalaistaa hallituksen perustelut säästöistä ja tehokkuudesta.
SDP:n Joona Räsänen: Järki voitti makeisverossa, viimeinkin4.3.2025 10:48:08 EET | Tiedote
-Hallituksen päätös pakittaa Fazer-verossa, eli suklaan ja makeisten arvonlisäveron korotuksesta on oikea, sanoo kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan vastaava Joona Räsänen (sd).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme