Lentomatkustajien määrä kasvoi vuonna 2024 – Lapin lentokentillä vilkasta
Suomen lentokenttien matkustajamäärä kasvoi viime vuonna. Lentomatkustajia oli kaikkiaan 19,8 miljoonaa, mikä oli 7 % enemmän kuin vuonna 2023.
Kotimaanlennoilla matkustajia oli noin 3,8 miljoonaa ja kansainvälisillä lennoilla 16 miljoonaa, selviää Tilastokeskuksen ilmaliikenne-tilaston tiedoista.
”Molemmissa matkustajamäärät kasvoivat edellisvuodesta. Kansainvälisillä lennoilla kasvua oli 8 % ja kotimaanlennoilla 4 %”, Tilastokeskuksen yliaktuaari Kiia Lempinen sanoo.
Lentoliikenteen matkustajamäärät ovat kuitenkin yhä kaukana koronapandemiaa edeltäneestä tasosta. Vuonna 2019 Suomen lentoasemien kautta kulki yli 26 miljoonaa matkustajaa. Vuoden 2024 matkustajamäärä oli siis edelleen neljänneksen tätä pienempi.
”Matkustajien määrä on jo lähes nelinkertaistunut vuonna 2021 nähtyyn aallonpohjaan verrattuna, mutta esimerkiksi Helsinki-Vantaalla, joka on selvästi Suomen suurin lentoasema, matkustajia oli viime vuonna yhä 5,6 miljoonaa vähemmän kuin vuonna 2019”, Lempinen sanoo.
Toisaalta monilla maakuntakentillä koronakriisiä edeltävät matkustajamäärät on jo ylitetty.
”Esimerkiksi Rovaniemellä matkustajien määrä nousi viime vuonna jo lähes miljoonaluokkaan. Vuoteen 2019 verrattuna matkustajia oli 43 % enemmän.”
Rovaniemen lentoaseman kautta kulkeneista vajaa puolet matkusti kansainvälisillä lennoilla.
Lapin lentoasemista myös Kittilä, Ivalo ja Enontekiö kasvattivat matkustajamääriään sekä edellisvuoteen että pandemiaa edeltäneeseen tasoon verrattuna.
”Enontekiöllä kaikki matkustajat tulivat kansainvälisistä lennoista. Kittilässä vastaava osuus oli yli puolet ja Ivalossa vajaa kolmannes. Kittilässä ja Enontekiöllä erityisesti tilauslennoilla oli keskeinen rooli”, Lempinen toteaa.
Enontekiön liikenteestä kolme neljännestä joulukuussa
Lapin kentillä joulusesongin merkitys on selvästi suurempi kuin muualla maassa.
”Rovaniemellä, Ivalossa ja Kittilässä miltei kolmannes ja Enontekiöllä yli 70 % koko vuoden matkustajamäärästä tilastoitiin joulukuussa.”
Muista vilkkaista lentoasemista myös Oulu ja Turku lisäsivät matkustajamääriään edellisvuodesta. Oulussa kasvua oli noin 5 % ja Turussa 9 %.
”Molemmilla lentoasemilla matkustajia oli kuitenkin yhä selvästi vähemmän kuin vuonna 2019”, Lempinen kertoo.
Oulu, joka oli pitkään Suomen toiseksi vilkkain lentoasema, on jäänyt nyt kahtena vuotena peräkkäin matkustajamäärissä Rovaniemen taakse.
Siinä missä Rovaniemen lentoaseman matkustajamäärä on kasvanut yli 40 % pandemiaa edeltäneestä tasosta, Oulussa on nähty samansuuruinen lasku. Viime vuonna Oulun lentoaseman kautta kulki noin 583 000 matkustajaa. Vuonna 2019 matkustajia oli vielä yli miljoona.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kiia LempinenYliaktuaari
Puh:029 551 3462kiia.lempinen@stat.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Tilastokeskus
Työpajankatu 13
00580 HELSINKI
Vaihde 029 551 1000
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tilastokeskus
Suomalaisten toimeentulovaikeudet lisääntyivät jo kolmatta vuotta peräkkäin6.3.2025 08:01:27 EET | Tiedote
Suomalaisista 9 % kuului vuonna 2024 kotitalouksiin, joilla oli vaikeuksia tai suuria vaikeuksia saada tulot riittämään pakollisiin menoihin. Heidän osuutensa kasvoi kolmatta vuotta peräkkäin ja oli lähes samalla tasolla kuin vuonna 2004.
Lähes joka toinen kertoo kokeneensa lapsuudessa vanhempien tekemää henkistä tai fyysistä väkivaltaa3.3.2025 12:01:19 EET | Tiedote
Lähes joka toinen 16–74-vuotias nainen ja 18–74-vuotias mies raportoi kokeneensa alle 15-vuotiaana vanhempiensa tekemää henkistä tai fyysistä väkivaltaa. Puolet miehistä ja 60 prosenttia naisista kertoo puolestaan todistaneensa vanhempiensa välistä vakivaltaa ollessaan alle 15-vuotias.
Alaikäiset yhä useammin viranomaisten pakkokeinojen kohteena, vaikka kokonaismäärä laskee28.2.2025 08:02:16 EET | Tiedote
Poliisi, tulli ja rajavartiolaitos käyttivät pakkokeinoja 181 500 kertaa vuonna 2024. Määrä oli 2,4 % pienempi kuin edellisvuonna. Alaikäisiin kohdistuneet pakkokeinot, kuten esimerkiksi takavarikot, laite-etsinnät ja kiinniotot, kuitenkin lisääntyivät.
Kuluttajien luottamus talouteen edelleen heikkoa helmikuussa – työttömyys huolettaa27.2.2025 08:02:08 EET | Tiedote
Kuluttajien arviot oman talouden nykytilasta olivat helmikuussa synkkiä. Luottamus sekä omaan että Suomen talouteen heikkeni hieman tammikuuhun verrattuna. Kuluttajien luottamusindikaattorin saldoluku oli helmikuussa -9,0, kun tammikuussa se oli -8,4.
Muistutuskutsu: Suomen talouden kehitys 2024 – tiedotustilaisuus 28.2.202525.2.2025 09:15:37 EET | Kutsu
Suomen kansantalous painui taantumaan vuoden 2023 jälkipuoliskolla. Jatkuiko talouden alamäki myös vuonna 2024, vai kasvoiko bruttokansantuote? Miten toimialat kehittyivät? Vetikö vienti? Tule kuulemaan tuoreimmat tiedot ja analyysit!
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme