Autotuojat ja Keskuskauppakamari: Autojen hiilidioksidisääntelyn siirtymäaika tarpeellinen – ei hidasta sähköistymistä Suomessa
EU-komission esittämä kolmivuotinen jousto autojen hiilidioksidipäästöjen raja-arvoon on erittäin tarpeellinen ja tervetullut jousto eurooppalaisille autonvalmistajille. Keskuskauppakamarin sekä Autotuojat ja -teollisuus ry:n mukaan siirtymäaika antaa eurooppalaisille autonvalmistajille kaivattua helpotusta kansainvälisessä kilpailussa. Jousto ei hidasta autokannan sähköistymistä Suomessa.

EU-komission ehdottaman autoteollisuuden kilpailukykyä lisäävään paketin tavoitteena on nopeuttaa autokannan sähköistymistä Euroopassa ja parantaa autonvalmistajien mahdollisuuksia globaalissa kilpailussa. Aiemmin valmistajille asetettu viiden vuoden portaina aleneva tavoitearvo on kuitenkin koettu liian kireäksi vallitsevassa sähköautojen markkinatilanteessa.
”Nykyisen säädöksen mukaan valmistajien tulisi jo vuonna 2025 saavuttaa seuraavalle viidelle vuodelle jaksotettu keskipäästöjen taso. Komission nyt esittämä hiilidioksiditavoitteiden joustomekanismi tarkoittaa, että valmistajat voisivat täyttää tänä vuonna voimaan astuvan aiempaa kireämmän tavoiterajan vuosien 2025-2027 keskiarvona. Tämä on merkittävä helpotus autonvalmistajille”, sanoo Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Hanna Kalenoja.
Autotuojat ja -teollisuus ry:n toimitusjohtaja Tero Kallio muistuttaa, että komission asettama tavoite on edelleen kunnianhimoinen.
”Komission esitys antaa autovalmistajille kaivattua joustoa ja luo vähäpäästöisten autojen markkinaan vakautta. Jousto on tarpeen erityisesti Etelä- ja Itä-Euroopan maiden verkkaisen sähköautokysynnän takia, mutta se ei hidasta autokannan sähköistymistä. Tavoite on edelleen erittäin kunnianhimoinen”, sanoo toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry:stä.
Autokannan sähköistyminen hidastui hieman viime vuonna Euroopassa. Vuonna 2023 noin 15 prosenttia EU-maissa ensirekisteröidyistä autoista oli täyssähköisiä, ja viime vuonna osuus laski hieman alle 14 prosenttiin.
Sähköautojen hidastuneen kuluttajakysynnän taustalla on Euroopan talouden heikko kasvu, uusien sähköautojen korkea hinta, korkea korkotaso sekä sähkön hinta erityisesti Keski- ja Etelä-Euroopassa. Lisäksi monet Euroopan maat ovat viime vuosina purkaneet sähköautojen hankintakannusteita, joilla on kavennettu vielä toistaiseksi kalliimpien sähköautojen hintaeroa polttomoottoriautoihin. Keski- ja Etelä-Euroopassa myös sähköautojen latausinfra on rakentunut hitaasti autokannan kokoon suhteutettuna.
EU-laajuisen valmistajien päästötavoitteen alittaminen edellyttäisi sähköautojen osuuden kasvua EU-markkinassa yli 20 prosenttiin ensirekisteröinneistä. Ilman tavoitteisiin tehtävää joustoa autovalmistajat eivät tänä vuonna saavuttaisi tavoitearvoa ja osa eurooppalaisista autovalmistajista joutuisi maksamaan tuntuvia sanktioita raja-arvojen ylityksistä. Tämä heikentäisi eurooppalaisten autovalmistajien kilpailukykyä globaalisti kireästi kilpailussa automarkkinassa.
Suomessa raja-arvojen jouston ei ennakoida hidastavan päästövähenemää
Kalenojan ja Kallion mukaan raja-arvon jousto ei hidasta sähköistymiskehitystä Suomessa, jossa edellytykset liikenteen sähköistymiseen ovat erinomaiset.
”Latausinfra on kehittynyt henkilöautoliikenteen tarpeisiin ripeästi ja sähkön edullinen hinta tukee käyttövoimasiirtymää”, Kalenoja sanoo.
Viime vuonna 30 prosenttia Suomessa ensirekisteröidyistä henkilöautoista oli täyssähköisiä. Lataushybridien osuus oli noin 20 prosenttia.
”Täyssähköautojen osuus rekisteröinneistä kasvaa tänä vuonna autoalan ennusteen mukaan hieman yli kolmannekseen rekisteröinneistä. Erityisesti työsuhdeautojen ja yritysautojen markkinassa sähköistymisen näkymät ovat hyvät. Myös autojen kysynnän odotetaan elpyvän tänä vuonna viime vuoden pohjalukemista”, arvioi Kallio.
Komissio rohkaisee jäsenmaita sähköautojen kysyntää edistäviin toimiin ja suosittelee muun muassa vähäpäästöisten yritysautojen verohelpotuksia sekä latausinfratukien laajentamista. Näistä on erinomaisia kokemuksia muun muassa Suomessa, jossa sähköisten työsuhdeautojen verokannuste on lisännyt tuntuvasti sähköautojen kysyntää.
Lisätiedot:
Toimitusjohtaja Tero Kallio, Autotuojat ja -teollisuus ry, p. 040 729 4513, tero.kallio@autotuojat.fi Johtava liikenneasiantuntija Hanna Kalenoja, Keskuskauppakamari, p. 050 5344 750, hanna.kalenoja@chamber.fi
Yhteyshenkilöt
Hanna KalenojaJohtava liikenneasiantuntija
Puh:050 534 4750hanna.kalenoja@chamber.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Uusi raportti: Maahanmuuton pattitilanne ratkaistava maahanmuuton yhteiskuntasopimuksella4.3.2025 07:00:00 EET | Tiedote
Embargo tiistaina 4.3. klo 7:00 Maahanmuutto on Suomelle sekä ongelma että täysin välttämätön ratkaisu. Siksi tarvitaan maahanmuuton yhteiskuntasopimus, esittävät Osmo Soininvaara ja Jussi Pyykkönen Keskuskauppakamarin ja Akava Worksin tilaamassa raportissa ”Maahanmuuton yhteiskuntasopimus”. Yhteiskuntasopimus rakentuisi pisteytysmallista ja työnhakuviisumista, humanitaarisen maahanmuuton painopisteiden muuttamisesta sekä kotoutumisen kannusteiden uudistamisesta.
Keskuskauppakamari: Murron työryhmän veroratkaisut iso pettymys - perintö- ja lahjaverosta luopumista ei saa rahoittaa osinkoverotuksen kiristyksellä28.2.2025 14:27:31 EET | Tiedote
Risto Murron johtaman kasvutyöryhmän ehdotus perintö- ja lahjaveron korvaamisesta luovutusvoittoverolla on erinomainen ja kasvua tukeva toimenpide, mutta sitä ei pidä kytkeä osinkoverotuksen kiristämiseen työryhmän ehdottamalla tavalla. Nykyisen nettovarallisuusperusteisen osinkoverojärjestelmän säilyttäminen ja osinkoverotuksen kiristäminen on täysin vääränsuuntainen toimenpide talouskasvun kannalta.
Pääekonomisti: Työmarkkinoiden vuosi alkoi lupaavasti25.2.2025 08:54:16 EET | Tiedote
Vuosi käynnistyi työllisyyskehityksen osalta lupaavasti. Tilanne on vielä hauras, eikä yksittäisestä lukemasta saa vetää liian vahvoja johtopäätöksiä, mutta näyttää siltä, että pahin on jäämässä taakse ja työllisyyden elpyminen alkamassa sanoo Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist.
Keskuskauppakamari: Kansalaisuuskokeesta ei tule tehdä keinotekoista pullonkaulaa kansalaisuuden saamiselle20.2.2025 10:07:46 EET | Tiedote
Hallitus suunnittelee kansalaisuuskoetta osaksi Suomen kansalaisuuden myöntämisprosessia. Keskuskauppakamarin mukaan koetta ei tule rakentaa tarpeettomasti byrokraattiseksi hidasteeksi, joka lisää kustannuksia ja vaikeuttaa kohtuuttomasti kansalaisuuden hakemista.
Pääekonomisti: Vaisu päätös haasteelliselle talousvuodelle14.2.2025 09:28:46 EET | Tiedote
Koko viime vuoden ajan ekonomistiennusteissa kerrottiin talouden kasvun vauhdittuvan vuoden loppua kohti. Sellaista ei valitettavasti näytä tapahtuneen, toteaa Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme