Valokuvatapahtumassa 15.3. taiteilijat Sanni Seppo ja Ritva Kovalainen analysoivat pohjalaisia metsäkuvia
Valokuvatapahtuma Mitä metsäkuva kertoo, Pohjanmaa? järjestetään lauantaina 15.3. klo 15 alkaen Pohjanmaan museon auditoriossa. Tapahtumassa paikalla ovat palkitut valokuvataiteilijat Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo, jotka käyvät läpi pohjalaisista metsistä otettuja valokuvia.

Mitä metsäkuva kertoo, Pohjanmaa? -tapahtumassa valokuvataitelijat Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo analysoivat Vaasan ja Pohjanmaan alueella otettuja metsäaiheisia valokuvia. Itseotettuja valokuvia on saanut lähettää taiteilijoille helmikuun loppuun saakka.
Tapahtuma on osa Pohjanmaan museon Pohjoistuulen metsä -näyttelyä, joka on päätösosa Kovalaisen ja Sepon valokuvataiteelliseen tutkimukseen metsäaiheiselle trilogialle.
-Taiteilijoille lähetettyjen valokuvien toivottiin esittävän metsän tilaa, sen käytön historiaa sekä sen monimuotoisuutta. Valokuvien analyysissä huomioidaan myös esteettinen ja taiteellinen näkökulma, kertoo näyttelyn työryhmässä toiminut amanuenssi Noora Lehtovuori.
Näyttely valottaa luonnonmetsiämme elämää ylläpitävänä monimuotoisena tilana. Se tuo esille metsien nykytilanteen ja tulevat haasteet sekä metsäluonnon uhanalaistumisen ja häviämisen.
Tilaisuuteen on pääsy museon sisäänpääsymaksulla. Tilaisuus järjestetään kolmikielisesti (suomi/ruotsi/englanti), mutta pääkielenä on suomi.
Näyttely Pohjoistuulen metsä on esillä Pohjanmaan museossa 27.4.2025 asti.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Yleisötyönpäällikkö Leena Nyqvist, Vaasan museot, p. 040 482 8430, leena.nyqvist@vaasa.fi
Amanuenssi Noora Lehtovuori, Vaasan museot, p. 040 587 7363, noora.lehtovuori@vaasa.fi
Kuvat

Linkit
Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.
Vaasan museot on Pohjanmaan aluevastuumuseo, joka tuottaa, tallentaa ja esittelee alueen tiedettä, taidetta ja historiaa. Näyttelymme tarjoavat yhdistelmän paikallista ja kansainvälistä kulttuuria sekä taidetta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Kom och prata om vinterunderhåll av gång- och cykelleder – 50 första bjuds på korv7.3.2025 15:36:05 EET | Pressmeddelande
Vasa stad och entreprenören 06 Infra som skött väghållningen i vinter ordnar tisdagen den 11 mars kl. 14–18 ett evenemang för alla Vasabor som färdas på gång- och cykelleder. I Metviksparken vid Pappersbron bjuds de 50 första på korv, och alla bjuds på något att äta och dricka.
Tule juttelemaan kävely- ja pyöräteiden talvihoidosta – 50 ensimmäiselle tarjolla makkaraa7.3.2025 15:35:20 EET | Tiedote
Vaasan kaupunki ja talvihoidon urakoitsija 06 Infra järjestävät tiistaina 11.3. klo 14–18 väylänvarsitapahtuman kaikille kävely- ja pyöräteillä liikkuville vaasalaisille. Onkilahden puistossa paperisillan luona on tarjolla 50 ensimmäiselle makkaraa, ja kaikille on tarjolla pientä syötävää ja juotavaa.
Under fotoevenemanget 15.3 analyserar konstnärerna Sanni Seppo och Ritva Kovalainen österbottniska skogsbilder7.3.2025 10:12:36 EET | Pressmeddelande
Fotoevenemanget "Hur ser skogen ut, Österbotten?" ordnas lördagen den 15 mars från kl. 15 i Österbottens museums auditorium. På evenemanget medverkar de prisbelönta fotokonstnärerna Ritva Kovalainen och Sanni Seppo, som går igenom fotografier tagna i de österbottniska skogarna.
Sinikka Kilpikoski föreläser i medborgarinstitutet Alma om behandling av ischias och hantering av smärta7.3.2025 09:01:00 EET | Pressmeddelande
Föreläsningen Kan en ischiassjuk undvika operation? (Voiko iskiaspotilas välttää leikkauksen?), hålls på Vasa medborgarinstitut Alma fredagen den 14.3.2025 kl. 18–19.30 på Rådhusgatan 31 i auditoriet B231 på andra våningen. Föreläsningen hålls på finska, är avgiftsfri och öppen för alla.
Sinikka Kilpikoski luennoi kansalaisopisto Almassa iskiaksen hoidosta ja kivun hallinnasta7.3.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Kaikille avoin ja maksuton Voiko iskiaspotilas välttää leikkauksen? -yleisöluento pidetään Vaasan kansalaisopisto Almassa perjantaina 14.3.2025 klo 18–19.30, Raastuvankatu 31, auditorio B231, 2. kerros. Luento pidetään suomen kielellä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme