Tutkijat suosittavat: Suomen luonnon monimuotoisuuden seurantoja tulee kehittää ja laajentaa nopean muutoksen myötä
Biodiversiteettimuutos on aikamme keskeisimpiä ympäristöhaasteita. Suomen luonnon pitkäaikaisseurannoista on paljastunut, miten nopeasti pohjoinen luonto mullistuu ympäristömuutosten seurauksena. Helsingin yliopiston tutkijat ehdottavat joukon toimenpiteitä luonnon monimuotoisuuden seurantojen kehittämiseksi.
– Luotettava tieto monimuotoisuuden tilasta luo edellytykset tietoon pohjautuvalle päätöksenteolle. Vaadittava tietopohja sisältää tiedon siitä, kuinka eri sektorien toiminta ja poliittiset linjaukset vaikuttavat luonnon monimuotoisuuteen. Tämän tiedon saa vain luonnosta tehdyistä havainnoista – yli ajan ja tilan, sanoo professori Jarno Vanhatalo bio- ja ympäristötieteellisestä ja matemaattis-luonnontieteellisestä tiedekunnasta.
Suomessa on maailman laajimpia ja monipuolisimpia luonnosta tehtyjä havaintoaineistoja. Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnan Ekologisen muutoksen tutkimuskeskuksessa toteutetussa hankkeessa selvitettiin, miten nykyiset Suomen luonnon seurannat vastaavat nykypäivän tarpeisiin ja kuinka niitä tulisi kehittää vastaamaan tulevaisuuden tarpeita.
Tutkijat ehdottavat seuraavia toimenpiteitä luonnon monimuotoisuuden seurantojen kehittämiseksi:
1. Seurantoja tulee laajentaa lajeihin ja lajiryhmiin, joita ei tällä hetkellä seurata.
2. Näytteenottopaikkojen kattavuutta yli lajiryhmien tulee kasvattaa siten, että samoilta paikoilta kerätään havaintoja useista lajiryhmistä.
3. Näytteenottoa tulee laajentaa edustamaan koko Suomea, kaikkea oleellista ympäristönvaihtelua ja kaikkia vuodenaikoja. Seurantapaikkojen ja -aikojen jakauman tulee kattaa sekä lyhyet että pitkät etäisyydet.
4. Oleellisten ekosysteemitoimintojen ja geneettisen vaihtelun seuranta tulee lisätä lajistoseurantojen yhteyteen.
5. Seurantojen suunnittelussa ja toteutuksessa tulee tehdä yhteistyötä yli lajiryhmien.
6. Pitkäaikaisseurantojen jatkuvuus tulee taata lainsäädännöllä.
7. Kaikki seuranta-aineistot tulee avata avoimen datan periaatteiden mukaisesti ja varustaa hyvällä metadatalla, jolla varmistetaan aineistojen käyttökelpoisuus myös tulevaisuudessa.
8. Seuranta-aineistojen analyysissa käytetyt menetelmät, ohjelmistot ja koodit täytyy kuvata tarkasti ja julkaista avoimesti.
– Hankkeen tulokset auttavat kehittämään luonnon monimuotoisuuden seurantoja siten, että ne vastaavat kustannustehokkaasti tuleviin tietotarpeisiin. Vastauksena luontokadon haasteeseen valtiot ovat aloittaneet uudistuksia niin kansainvälisten sopimusten kuin kansallisen lainsäädännön ja säätelyn osalta. Jotta näiden uudistusten vaikuttavuutta voidaan tulevaisuudessa arvioida, tarvitsemme havaintoaineistoa muutoksista, summaa Vanhatalo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jarno VanhataloProfessori
Puh:0443765458jarno.vanhatalo@helsinki.fiEeva KarmitsaViestintä, Helsingin yliopisto
Puh:0294158461Puh:0504150396eeva.karmitsa@helsinki.fiHelsingin yliopiston mediapalvelu
Puh:02941 22622mediapalvelu@helsinki.fiLinkit
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö, joka toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja usealla muulla paikkakunnalla Suomessa. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Helsingin yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Kutsu: Tutkijat taustoittavat kunta- ja aluevaalien kysymyksiä6.3.2025 08:20:00 EET | Kutsu
Tervetuloa kuulemaan Helsingin yliopiston tutkijoiden taustoittavia puheenvuoroja kunta- ja aluevaaleihin liittyvistä aiheista. Neljän napakan alustuksen jälkeen on aikaa kysymyksille ja haastatteluille.
Hildan hämähäkit -näyttely kutoo yhteen tieteen ja taiteen5.3.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Luonnontieteellisen keskusmuseon kansalliskokoelmat muodostuvat pääasiassa luonnontieteen ihmeistä. Erään kaapin perällä on kuitenkin ollut taidehistoriallinen aarre piilossa, ajoittain jopa unohdettuna. Elolliset -romaanistakin tutun Hilda Olsonin kuvituksia esittelevä Hildan hämähäkit -näyttely avautuu Luonnontieteellisessä museossa 15.4.2025.
Neljä viidestä suomalaisesta saa nimipäiväonnitteluja4.3.2025 15:00:00 EET | Tiedote
Yliopiston almanakkatoimiston teettämässä kyselytutkimuksessa selvitettiin suomalaisten suhdetta nimipäiviin. Tutkimuksesta selviää, että noin 90 prosentilla suomalaisista on nimipäivä. Nimipäivättömistä 57 prosenttia toivoisi saavansa itselleen nimipäivän.
Kutsu: Tutkijat taustoittavat kunta- ja aluevaalien kysymyksiä26.2.2025 14:47:21 EET | Kutsu
Tervetuloa kuulemaan Helsingin yliopiston tutkijoiden taustoittavia puheenvuoroja kunta- ja aluevaaleihin liittyvistä aiheista. Neljän napakan alustuksen jälkeen on aikaa kysymyksille ja haastatteluille.
Haastavissa elämäntilanteissa elävät kaipaavat itsenäisyyttä ja tunnustusta25.2.2025 08:30:00 EET | Tiedote
Haastavissa tilanteissa elävillä ihmisillä on paljon omaan elämään liittyviä pyrkimyksiä, mutta esimerkiksi mahdollisuuksien puutteen, vähäisten voimavarojen tai niukkojen taloudellisten resurssien vuoksi he eivät usein pysty tekemään sitä, mitä haluaisivat.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme