Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan 11.3. kokouksen ennakkotiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnalla kokous on tiistaina 11. maaliskuuta klo 16.15. Lautakunta käsittelee muun muassa henkilökohtaisen avun palvelusetelin arvon nostamista ja sopimuspalokuntien vuoden 2025 korvauksia.
Henkilökohtaiset avun palvelusetelin arvoa esitetään nostettavaksi
Lautakunnalle esitetään, että vammaispalvelujen henkilökohtaisen avun palvelusetelin arvoa nostetaan 1.5.2025 alkaen.
Palvelusetelin arvoa esitellään nostettavaksi, jotta henkilökohtaisen avun tuottaminen kattaa palveluntuottajille aiheutuneet kustannukset eri vuorokauden aikoina. Esitetty palvelusetelin arvo pohjautuu yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen mukaiseen hinnoitteluun.
Palvelusetelin arvon korottaminen nostaisi Helsingin henkilökohtaisen avun palvelusetelin kustannuksia noin 1,9 miljoonalla eurolla vuodessa.
Helsinkiläiset vammaiset henkilöt voivat hankkia henkilökohtaista apua palvelusetelin lisäksi työnantajamallilla. Siinä vammainen henkilö palkkaa itse avustajan ja Helsinki huolehtii avustajan palkanmaksusta. Henkilökohtaista apua voi myös hankkia ostopalvelusopimuksella.
Vuoden 2024 lopulla Helsingissä 2 276 vammaista henkilöä hankki henkilökohtaista apua palvelusetelillä, 743 työnantajamallilla ja yksi henkilö ostopalveluna.
Lisätietoa: ostopalvelupäällikkö Minna Eronen, p. 09 310 24859, minna.eronen@hel.fi.
Sopimuspalokuntien korvaukset vuonna 2025
Lautakunnalle esitetään, että Helsingin sopimuspalokunnille korvataan pelastustoimintaan ja väestönsuojeluun kuuluvien tehtävien hoitamisesta ja valmiuden ylläpidosta sekä onnettomuuksien ehkäisyyn liittyvistä tehtävistä ja turvallisuuskoulutuksista tänä vuonna noin 700 000 euroa. Summasta on vähennetty ajoneuvokohtaiset korvaukset, yhteensä 65 000 euroa. Korvauksia esitetään maksettavaksi 14 sopimuspalokunnalle.
Sopimuspalokunnat ovat palokuntia, jotka ovat tehneet pelastuslaitoksen kanssa sopimuksen pelastuslain mukaisten, pelastustoimeen liittyvien tehtävien hoitamisesta. Sopimuksissa kuvataan muun muassa millaisissa hälytyksissä, millä resursseilla ja millaisilla toimintavalmiusajoilla sopimuspalokunta tukee Helsingin pelastuslaitoksen toimintaa.
Lisätietoa: palopäällikkö Tomi Kuusamo, p. 09 310 30060, tomi.kuusamo@hel.fi
Kokouksen esityslista liitteineen on kaupungin verkkosivuilla. Kokouksen päätöstiedote julkaistaan sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan verkkosivuilla kokouksen jälkeen.
Yhteyshenkilöt
Jaana Juutilainen-SaariViestintä- ja osallisuuspäällikkö
Puh:09 310 42240jaana.juutilainen-saari@hel.fiHelsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta helsinkiläisille yhteistyöllä ja vahvalla osaamisella
Toinen linja 4A
PL 6000 00099 Helsingin kaupunki
09 310 5015 (vaihde)
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Helsingin sisätautien poliklinikka palvelee 10.3. alkaen Malmilla ja Herttoniemessä5.3.2025 09:03:53 EET | Tiedote
Helsingin kaupungin sisätautien poliklinikka toimii maanantaista 10.3.2025 alkaen Malmin sairaalassa osoitteessa Talvelantie 6 sekä Herttoniemessä osoitteessa Siilikuja 3.
Tarjoamme Helsingin neuvoloiden asiakkaille raskausajan NIPT-seulontatutkimuksen maaliskuusta alkaen3.3.2025 08:28:11 EET | Tiedote
NIPT-tutkimuksessa selviää tavallista yhdistelmäseulontaa tarkemmin sikiön yleisimmät kromosomihäiriöt. Tutkimus on vapaaehtoinen ja maksuton.
Stadin sote ja brankkari 1/25 ilmestynyt28.2.2025 14:51:40 EET | Tiedote
Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen uutiskirje on täynnä mielenkiintoisia alkuvuoden aiheita Helsingin sote- ja pelastuspalveluista.
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan päätöstiedote 25.2.25.2.2025 17:58:17 EET | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnalla oli kokous tiistaina 25. helmikuuta 2025. Kokouksen päätöstiedote on kaupungin verkkosivuilla.
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan 25.2. kokouksen ennakkotiedote21.2.2025 12:55:10 EET | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnalla kokous on tiistaina 25. helmikuuta klo 16.15. Lautakunta käsittelee muun muassa alle 18-vuotiaiden kotisairaanhoidon ja vaativan kotipalvelun hankintaa
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme