Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Varapuhemies Paula Risikko: Naisia tarvitaan turvallisuuden tekijöinä

Jaa

Naisten osallistuminen yhteiskunnan turvallisuuteen ja kriisinsietokyvyn kehittämiseen vahvistaa koko yhteiskuntaa. Heidän roolinsa on merkittävä sekä vapaaehtoistyössä että viranomaistehtävissä, muistuttaa eduskunnan varapuhemies, kansanedustaja Paula Risikko.

Suomalaisessa kokonaisturvallisuuden yhteistoimintamallissa yhteiskunnan elintärkeistä toiminnoista huolehditaan yhdessä eri viranomaisten, elinkeinoelämään, järjestöjen ja kansalaisten kanssa. Vakavissa häiriötilanteissa viranomaisten resurssit tarvitaan yhteiskunnan kriittisimpien toimintojen jatkamiseen. Sen vuoksi yhteisöjen ja kotitalouksien omatoiminen varautuminen on yhteiskunnan kriisinkestävyyden perusta.

”Yhteiskunnan elintärkeisiin toimintoihin liittyvä vapaaehtoisresurssin olemassaolo ja elinvoimaisuus tulee turvata jatkossakin”, sanoo Risikko.

Muun muassa Naisten Valmiusliitto tukee tätä työtä tarjoamalla koulutusta, joka kehittää valmiuksia toimia erilaisissa poikkeustilanteissa. Risikko toimii Naisten Valmiusliiton puheenjohtajana.

Suomi erottuu edukseen turvallisuusviranomaisten määrässä

Turvallisuusalalla työskentelee yhä enemmän naisia. Heidän osaamisensa, kriisinhallintataitonsa ja läsnäolonsa tuovat Risikon mukaan merkittävää lisäarvoa yhteiskunnan kokonaisturvallisuuteen. Esimerkiksi Hätäkeskuslaitoksen henkilöstöstä suurin osa on naisia, ja koko poliisihallinnon virkamiehistä noin kolmannes on naisia.

Suomalaisista siviilikriisinhallinnan asiantuntijoista noin 40–50 % on naisia, mikä on EU-maiden keskiarvoa huomattavasti korkeampi osuus.

”Naisten läsnäolo ja keskustelutaidot auttavat rauhoittamaan hankalia tilanteita ja heillä on usein miehiä paremmat mahdollisuudet käsitellä naisiin ja lapsiin kohdistuneita rikoksia kriisialueilla”, Risikko sanoo.

Turvallisuusasenne ja -taidot keskiössä

Risikko muistuttaa, että turvallisuus on yhteinen asia, johon jokainen voi omalla panoksellaan vaikuttaa. Turvallisuusasenne ja -taidot ja henkinen kriisinkestävyys ovat avainasemassa, kun rakennamme vahvempaa ja turvallisempaa yhteiskuntaa.

”Tietoisuus riskeistä, ennakoiva varautuminen ja kyky toimia paineen alla lisäävät sekä omaa että yhteisön turvallisuutta. Kun jokainen meistä ottaa vastuuta ja kehittää valmiuksiaan, luomme yhdessä kestävän ja kriiseihin paremmin varautuneen yhteiskunnan”, Risikko sanoo.

Risikko piti juhlapuheen kansainvälisenä naistenpäivänä 8.3.2025 Naisten Valmiusliiton Lounais-Suomen alueneuvottelukunnan vuosijuhlassa Turussa. Lisäksi Risikko puhui Varsinais-Suomen Kokoomusnaisten tilaisuudessa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Kaunistola: Kokoomuksen esittämä lapsirauharikoksen käyttöönotto olisi tärkeä teko lasten oikeuksien parantamiseksi7.3.2025 07:30:00 EET | Tiedote

Kokoomuksen kansanedustaja ja lakivaliokunnan jäsen Mari Kaunistolan mukaan lapsirauharikoksen käyttöönotto Suomessa olisi lasten oikeuksien kannalta merkittävä teko. Sosiaali- ja terveysministeriön teettämässä selvityksessä kartoitettiin keinoja lasten tukemiseksi vaativissa erotilanteissa ja huoltajuusriidoissa. Yhtenä keinona selvityksessä nousi esiin lapsirauharikoksen käyttöönotto, jota kokoomus on aiemminkin esittänyt osana lastensuojelun kehittämistä.

Kokoomuksen Kiuru: Suomi kiristää valvontaa kulttuuriesineiden laittoman kaupan ja terrorismin rahoituksen estämiseksi7.3.2025 07:02:00 EET | Tiedote

Venäjä on systemaattisesti ryöstänyt Ukrainan museoita, kirjastoja ja historiallisia kohteita, pyrkien hävittämään maan kulttuuriperintöä. Laittomasti hankittujen kulttuuriesineiden kauppa rahoittaa konflikteja ja terrorismia. Nyt Suomi kiristää valvontaa - Museovirasto saa viranomaisroolin kulttuuriesineiden tuonnin valvojana, jotta laittomasti hankitut esineet eivät päädy EU:n alueelle. Kokoomuksen kansanedustaja Pauli Kiurun mukaan päätös vahvistaa Suomen sitoutumista kansainväliseen yhteistyöhön ja kulttuuriperinnön suojeluun.

Kokoomuksen Heinonen: Venäläisten kiinteistöhankintojen täyskielto saadaan vihdoinkin aikaiseksi4.3.2025 16:05:00 EET | Tiedote

Kokoomuksen kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan jäsen Timo Heinonen kiittää puolustusministeri Antti Häkkästä (kok.) tuoreesta hallituksen esityksestä, jolla kielletään venäläisiltä henkilöiltä ja organisaatioilta kiinteistöjen hankkiminen Suomesta. Kiinteistöjen hankinta kielletään esityksessä niiden maiden kansalaisilta, joiden kansalaisuusvaltio käy hyökkäyssotaa ja joka voi aiheuttaa uhkaa Suomen kansalliselle turvallisuudelle. Heinonen pitää hallituksen esitystä keskeisenä Suomen turvallisuuden kannalta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye