Vihreiden Virta hallituksen leikkaussuunnitelmista: “Mitä minä sanoin!”
Helsingin Sanomat uutisoi tänään, että sosiaali- ja terveysministeriön valmistelemissa ehdotuksissa on pöydällä leikkaukset lastensuojelun henkilöstömitoitukseen ja ympärivuorokautisen vanhusten hoivan hoitajamitoitukseen. Vihreiden puheenjohtajan Sofia Virran mukaan onkin koko ajan ollut selvää, että 100 miljoonan euron säästöjä ei sosiaalihuollosta voida tehdä ilman, että se tekee mittavaa vahinkoa ihmisten avun saamiseen.

– Tekisi mieli sanoa, että mitä minä sanoin! Selitin jo vuosi sitten keväällä ministeri Juusolle, että esimerkiksi lastensuojelussa apua tulee lain mukaan saada tarpeen mukaan - eikä siellä siis ole mitään löysää mistä säästää. Kuinka kauan vielä menee, että hallitus ymmärtää peruuttaa tästä järjettömästä ja pahimmillaan esimerkiksi lasten avun saamista vaarantavasta suunnitelmastaan, Virta kysyy.
Virran mukaan suomalaisilla on oikeus tietää ennen kunta- ja aluevaaleja mistä hallitus aikoo leikata suunnitellun 100 miljoonaa.
– ihmisillä oikeus tietää ennen vaaleja miten hallitus aikoo leikata sosiaalihuollosta 100 miljoonaa, koska tämä vaikuttaa oleellisesti sosiaalipalveluiden tulevaisuuteen kuten esimerkiksi lastensuojelun ja vanhustenhoidon tai vaikka mielenterveys- ja päihdepalveluiden tilaan maassamme, Virta vaatii.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sofia VirtaVihreiden puheenjohtaja
Puh:09 432 3131sofia.virta@eduskunta.fiVille-Veikko MastomäkiViestintäpäällikköVihreiden viestintä
Puh:+358407641684ville-veikko.mastomaki@vihreat.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreät esittää epäluottamusta sisäministerille7.3.2025 09:49:42 EET | Tiedote
Vihreiden eduskuntaryhmä esittää epäluottamusta sisäministeri Mari Rantaselle Yhdenvertaisuusvaltuutetun selvityksen seurauksena. Esityksen tekevät eduskuntaryhmän varapuheenjohtajat Saara Hyrkkö ja Inka Hopsu perjantain täysistunnossa.
Fatim Diarra vaatii pääministeriltä kannanottoa ministeri Rantasen toiminnasta: “Ei edellytyksiä jatkaa tehtävässään”6.3.2025 15:26:23 EET | Tiedote
Yhdenvertaisuusvaltuutetun selvityksen mukaan sisäministeriön poliittinen johto todella syrji pakolaisia uskonnon ja kansallisen alkuperän perusteella pakolaiskiintiön kohdentamista koskeneessa valmistelussa. Vihreiden kansanedustaja Fatim Diarran mukaan lausunnon myötä on viimeistään selvää, että ministeri Rantasella ei ole enää edellytystä jatkaa tehtävässään.
Sofia Virran lakialoite käsittelyssä: “Yhdenkään lapsen ei tulisi koskaan joutua todistamaan väkivaltaa”6.3.2025 14:05:05 EET | Tiedote
Vihreiden puheenjohtajan Sofia Virran lakialoite lapsirauhanrikoksesta on eduskunnan käsittelyssä tänään. Virta onnistui viime syksynä keräämään lakialoitteeseen poikkeuksellisesti nimiä kaikista eduskuntapuolueista ja sai tuekseen yli puolet eduskunnasta. Lakimuutoksen myötä lähisuhdeväkivallalle altistunut lapsi saisi rikosoikeudellisesti rikoksen uhrin aseman, jolloin hänen oikeusturvansa parantuisi.
Vihreiden Tiina Elo: Hallitus yrittää romuttaa kiireellä suden suojelun6.3.2025 13:49:25 EET | Tiedote
Elo vaatii maa- ja metsätalousministeriötä laittamaan jäitä hattuun metsästyslain muutoksessa.
Vihreiden Hyrkkö kommentoi teollisuuden Finlandia-julistusta: “Poukkoileva politiikka on pahinta myrkkyä”5.3.2025 15:43:10 EET | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö kommentoi tänään keskiviikkona julkaistua useiden eri teollisuuden alojen yritysten allekirjoittamaa Finlandia-julistusta. Erityisen painavana viestinä Hyrkkö nostaa yritysten huolen siitä, miten tärkeää ennakoitava toimintaympäristö elinkeinoelämälle on. Poliitikoilta toivotaan ennakoitavuutta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme