Fliiga

Vasta rankkarit ratkaisivat – KrP vei huikeiden käänteiden kärkitrillerin

Jaa

F-liigan perjantain kärkiottelu päättyi Nokian KrP:n 6–5-voittoon Oilersista rangaistuslaukauksilla. Iltaan mahtuivat niin Öljymiesten hurja alku ja nokialaisten noheva nousu kuin videotarkistukseen kaatunut jatkoaikaratkaisukin.

Oilers näytti pitkän menevän menojaan, kun Markus Salmi ja Heikki Iiskola iskivät ottelun ensimmäisissä kahdessa vaihdossa tilanteeksi 2-0 pakottaen KrP:n aikalisään, ja Iiskola sivalsi kohta lukemiksi jo 3-0. Edes Juuso Aholan toisen erän kavennus ei Nokiaa nostanut, kun Salmi laukoi Oilersille toisen tauon tilanteeksi jääneen 4–1-johdon. Päätöserän aluksi syötti kuitenkin vuorostaan KrP kotijoukkueelle sen omaa lääkettä, kun Simo PaulaharjuTopias Simonen ja Joona Rantala osuivat kolmessa perättäisessä vaihdossa nostaen vieraat tasoihin. Ei siinä vielä kaikki, kun Ahola laukoi KrP:n erän puolivälissä vielä johtoon, jonka Markus Markkola kolme ja puoli minuuttia ennen loppua kuittasi siirtäen ratkaisun yliajalle.

Rangaistuslaukauskisassa tilanne oli neljän parin jälkeen 1-1 Heikki Iiskolan osuttua Oilersille ja Valte Karvosen KrP:lle, mutta viimeisessä parissa Miro Tuomala peitti Markus Markkolan yrityksen ja illan sankari Juuso Ahola laukoi lisäpisteen nokialaisille

Illan erikoisuus: Nokian KrP näytti jo ratkaisevan Heikki Iiskolalle vihelletyn jäähyn aikana, kun Luukas Hyvärinen sivalsi pallon Markus Laakson maalin kattoon. Oilers kuitenkin haastoi tilanteen, ja kiireisimpien katsojien ehdittyä jo autoilleen todettiin tilannetta edeltäneen KrP:n rikkeen – maali hylättiin ja ottelu jatkui rangaistuslaukauskisaan.

Illan tehomiehet: Markus Salmi Oilers ja Juuso Ahola Nokian KrP kumpikin 2+1.

Classicin asema hiukan vahvistui runkosarjan voittokamppailussa, kun kärjellä on jäljellä kolme kierrosta. Sillä on 73 ja Oilersilla sekä Nokian KrP:llä 69 pistettä.

Kolmikon loput vastustajat:

Classic: Westend Indians (k), Nokian KrP (k) ja SPV (v)
Oilers: EräViikingit (v), TPS (v) ja Happee (v)
Nokian KrP: Happee (k), Classic (v) ja TPS (k)

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Fliiga

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye