Vastuullisesti toimiva asiakas maksaa jatkossa vähemmän vakuutusyhtiö Pohjantähdessä
Vakuutusyhtiö Pohjantähti tuo vastuullisuuden konkreettiseksi osaksi vakuuttamista. Jatkossa asiakkaan kanssa ei keskustella ainoastaan siitä, mikä hänelle on elämässä tärkeintä, vaan myös siitä, kuinka vastuullisuus näkyy asiakkaan arjessa. Vastuullisesti toimiva asiakas saa vakuutuksista vastuullisuusalennuksen.
Vakuutusyhtiöt myyvät aineetonta turvaa, jolloin ympäristövaikutukset jäävät myytävien tuotteiden osalta pieniksi. Vakuutusyhtiö Pohjantähdessä tiedostetaan kuitenkin omat kehityskohdat ja tehdään töitä sen eteen, että yhtiön hiilijalanjälki pienenisi vuosi vuodelta. Yhtiössä tehdään hyvin samankaltaisia vastuullisuustekoja kuin muissakin yrityksissä – erästä asiaa lukuun ottamatta.
”Päätimme ottaa täysin uudenlaisen näkökulman vastuullisuuden saralla ja tähdätä siihen, että jokainen pohjantähtiläinen toimisi eräänlaisena vastuullisuuden viestinviejänä. Tällä tavoin meidän on mahdollista kasvattaa myös asiakkaidemme vastuullisuustietoutta”, Pohjantähden vastuullisuus- ja viestintäjohtaja Jenni Niiranen kertoo.
Pohjantähdessä innovoitiin, kuinka keskustelu vastuullisuuteen liittyvistä asioista saataisiin luontevaksi osaksi asiakaskohtaamisia. Lopulta yhtiössä päädyttiin siihen, että vastuullisuudesta keskustelemisen lisäksi asiakkaita olisi mahdollista palkita vastuullisuudesta.
”Pilotoimme vastuullisuusalennusta keväällä ja saimme siitä oikein hyviä kokemuksia. Pilotti vahvisti entisestään ajatusta siitä, että olemme oikealla polulla”, Niiranen hymyilee.
Pohjantähdessä asiakkaan vakuutustarpeita selvitettäessä keskustellaan jo lähtökohtaisesti hyvin henkilökohtaisista ja luottamuksellisista asioista. Asiakkaiden kanssa käydään läpi, mikä heille on elämässä tärkeintä ja millaisiin arkea mullistaviin asioihin on tarve varautua vakuutuksilla.
Jatkossa asiakaskohtaamisissa keskustellaan myös siitä, toimiiko asiakas vastuullisesti. Sekä henkilö- että yritysasiakkaille on omat kriteerit, jotka täyttämällä asiakas saa vastuullisuusalennuksen vakuutuksiinsa. Mikäli kriteerit eivät täyty, asiakkaalle tarjotaan vakuutuksia ilman vastuullisuusalennusta.
”Koemme, että jokainen asiakaskohtaaminen, jossa saamme heräteltyä asiakasta ajattelemaan vastuullisuuteen liittyviä teemoja, on iso voitto. Välittämällä muutamme maailmaa”, summaa Niiranen.
Lisätietoja:
Jenni Niiranen, vastuullisuus- ja viestintäjohtaja, 050 324 7646, jenni.niiranen@pohjantahti.fi
Emmi Tammisto, vastuullisuus- ja viestintäsuunnittelija, 040 455 2401, emmi-maaria.tammisto@pohjantahti.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjantähti Keskinäinen Vakuutusyhtiö
Matkavakuutus saattaa säästää satoja tuhansia euroja – moni suomalainen luottaa ennemmin tuuriin21.2.2025 14:44:15 EET | Tiedote
Talvilomakaudella moni suuntaa kulkunsa joko kotimaan tai ulkomaan reissulle. Usealta suomalaiselta puuttuu kuitenkin matkavakuutus. Monet luottavat eurooppalaiseen sairaanhoitokorttiin, jonka voi hakea Kelasta. Sairaanhoitokortilla tulisikin saada lääketieteellisesti välttämätöntä sairaanhoitoa, kun matkustaa tai oleskelee tilapäisesti toisessa EU- tai ETA-maassa, Sveitsissä, Isossa-Britanniassa tai Pohjois-Irlannissa. Eurooppalainen sairaanhoitokortti ei kuitenkaan kata kuluja, jotka aiheutuvat esimerkiksi sairaankuljetuksesta ulkomailta kotimaahan, matkan peruuntumisesta tai matkan pitkittymisestä sairastumisen vuoksi. Kulut voivat nousta satoihin tuhansiin euroihin.
Jäätyneet putket aiheuttivat vesivahingon – korvaako vakuutus?7.2.2025 12:17:16 EET | Tiedote
Vesiputkistot voivat jäätyä aina, kun lämpötila on pakkasen puolella. Sen sijaan putkien jäätymisestä aiheutuvat vesivahingot ilmenevät usein vasta säiden lauhtuessa. Haljennut putki saattaa aiheuttaa isonkin vesivahingon. Oikeilla toimenpiteillä voit välttää kelien vaihtelusta tai jäätymisestä johtuvat putkirikot.
Pihasauna ilman paperisotaa? – Uusi rakentamislaki voimaan 1.1.20255.12.2024 14:02:00 EET | Tiedote
Uusi rakentamislaki astuu voimaan 1.1.2025. Laki mahdollistaa alle 30-neliöisen pihasaunan, majoitustilan tai varaston rakentamisen ilman rakennuslupaa. Kyseisten piharakennusten rakentamisesta selviää siis ilman byrokratiaa ja viranomaismaksuissa voi säästää jopa satoja euroja.
Tuhka on tulipaloriski – nappaa vinkit, joilla vältät vahingot8.11.2024 14:09:00 EET | Tiedote
Kuuma tuhka aiheuttaa vuosittain yli 100 pelastustehtävää Pelastustoimen Pronto-tietojärjestelmän mukaan. Paloista reilu kolmannes tapahtuu rakennuksissa, yhtä usein palaa maastossa. Muissa paikoissa kuten roska-astioissa palaa tuhkan takia noin 30 kertaa vuodessa.
Vältä kesämyrskyjen tuhot näillä vinkeillä31.5.2024 14:20:00 EEST | Tiedote
Varautumalla kesämyrskyjen aiheuttamiin kovaan tuuleen ja sähkökatkoksiin on mahdollista vähentää merkittävästi myrskyn aiheuttamia tuhoja. Pahimmillaan kesämyrsky voi aiheuttaa paljonkin tuhoa kotona, mökillä ja pihapiirissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme