Jättisuosion saavuttaneelle Luottomies-elokuvalle jatkoa: ”Tästä tulee suurempi, kauniimpi ja nopeampi kuin ykkösestä!”
Viime vuonna elokuvateattereissa yli 324 000 katsojaa kerännyt ja yhdeksi 2020-luvun menestyneimmäksi kotimaiseksi elokuvaksi noussut Luottomies-elokuva: All In saa jatkoa. Uusi Luottomies-elokuva saa ensi-iltansa vuoden 2026 alkupuolella.

Uudessa Luottomies-elokuvassa ollaan lämpimissä tunnelmissa, sillä Tommin (Antti Luusuaniemi) ja Juhiksen (Kari Ketonen) seikkailut johdattavat heidät Espanjaan. Elokuvan kuvaukset alkavat Suomessa alkukeväällä ja jatkuvat Espanjassa toukokuussa.
Elokuvan päätähtinä nähdään tuttuun tapaan Antti Luusuaniemi ja Kari Ketonen. Muissa rooleissa nähdään muun muassa Maria Ylipää, Ilkka Villi ja Taneli Mäkelä.
Uuden Luottomies-elokuvan käsikirjoittajana ja ohjaajana toimii ensimmäisen elokuvan tapaan Kari Ketonen. Elokuvan tuottajina toimivat Antti Luusuani, Jonna Enroth ja Paavo Tervonen, tuotantoyhtiönä Red Carpet Film & TV Oy. Nelonen Media levittää elokuvan.
– Odotan innolla uuden Luottomies-elokuvan tuomista fanien nähtäväksi. Tästä tulee suurempi, kauniimpi ja nopeampi kuin ykkösestä! Elokuva on täynnä kiihtyvää ja koomista toimintaa, kun sankarimme ajautuvat ojasta yhä syvempään allikkoon. Tälläkin kertaa ongelmiin joudutaan lain molemmin puolin. Ei niin pahaa tilannetta, etteikö sitä harkitsemattomilla siirroilla saisi vielä huonommaksi, Ketonen sanoo.
Myös Antti Luusuaniemi on innoissaan Tommin ja Juhiksen toilailujen jatkuvan valkokankaalla.
– Paluu Tommin rooliin uudessa elokuvassa tuntuu hienolta. Luottomies-elokuva: All In sai kansan liikkeelle useammassakin sukupolvessa, ja se oli vuoden 2024 katsotuin komediaelokuva. Halusimme tehdä faneille uuden elokuvan, jossa kaikki tutut hahmot toilailevat Espanjan auringon alla koko perheen komediassa, Luusuaniemi hehkuttaa.
Nelonen Median johtaja Ville Toivonen iloitsee kotimaisen elokuvan suosiosta ja uuden Luottomies-tarinan tuomisesta yleisölle.
– On hienoa, että Nelonen Media toimii uudenkin Luottomies-elokuvan levittäjänä. Ensimmäisen elokuvan katsojaluvut todistivat, että hyvälle kotimaiselle komedialle on kysyntää – ja me vastaamme siihen mielellämme. Uusi Luottomies-elokuva on vahva lisäys Nelonen Median menestyksekkääseen elokuvakirjoon, Toivonen hehkuttaa.
Uusi Luottomies-elokuva saa ensi-iltansa vuoden 2026 alkupuolella.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antero AlhonenViestinnän asiantuntija, Nelonen Media
Puh:0503231014antero.alhonen@nelonenmedia.fiKuvat
Linkit
Nelonen Media aloitti kotimaisten elokuvien levittämisen Suomessa loppuvuodesta 2019. Nelonen Medialla on jo pitkä historia kotimaisten elokuvien rahoittajana, esittäjänä sekä markkinoijana.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Nelonen Media
Suosittu Murha Hangossa -jännityssarja saa jatkoa – toisen kauden kuvaukset käynnistyvät toukokuussa25.3.2025 09:02:48 EET | Tiedote
Hangon aurinkoinen kesäidylli rikkoontuu jälleen, kun Ruutu-alkuperäissarja Murha Hangossa jatkuu! Mukana on ensimmäiseltä kaudelta tuttu, nimekäs näyttelijäkaarti.
JULKISTUS: Tässä ovat uudet Petolliset-kilpailijat: ”Haluaisin kerrankin olla kunnon käärme”24.3.2025 08:59:15 EET | Tiedote
Petollisten pirullinen peli alkaa jälleen Nelosella ja Ruudussa maanantaina 28.4. klo 21.
16-vuotias laulajalupaus saa seisovat aplodit The Voice of Finlandissa – Elastiselta kunnon piikki Sannille!18.3.2025 09:30:11 EET | Tiedote
The Voice of Finland on edennyt jännittävään Knockout-vaiheeseen, jossa tähtivalmentajien tiimiläiset kilpailevat paikoista suorissa lähetyksissä.
Veikkausliiga starttaa Ruudussa uudistuneella studiotiimillä ja ennätyspitkällä kaudella!14.3.2025 14:00:00 EET | Tiedote
Ruudussa seurataan Veikkausliigaa 5.4. alkaen uudistuneen studiotiimin voimin ja ennätyspitkän kauden ajan.
Erikoisjoukot-kauden hurja startti: kokelaat kohtaavat pahimman mahdollisen – yksi on lähellä hukkua14.3.2025 10:00:26 EET | Tiedote
Uusi Erikoisjoukot-kausi alkaa Nelosella ja Ruudussa tiistaina 18.3. klo 21.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme