OSAOn vetovoima nousi kevään yhteishaussa
Yhteishaku toisen asteen koulutukseen on päättynyt. OSAOn ensisijaisten hakijoiden ja kaikkien hakijoiden määrä nousi edellisestä vuodesta. OSAO oli ensisijaisten hakijoiden määrällä mitattuna Suomen isoista ammatillisista oppilaitoksista kolmanneksi suosituin.

OSAOon haki yhteishaussa yhteensä 2001 ensisijaista hakijaa, kun aloituspaikkoja on 1917. Määrällisesti eniten hakijoita oli sähkö- ja automaatioalan, liiketoiminnan, sosiaali- ja terveysalan sekä hius- ja kauneusalan perustutkintoihin.
Kuntayhtymäjohtaja-rehtori Jarmo Paloniemi nostaa positiivisena esiin Taivalkosken yhteishakutuloksen: ”Olen erityisen tyytyväinen Taivalkosken yksikön tuloksiin: kaivosala, metsäala ja maarakennusala vetivät paremmin kuin moneen vuoteen. Metsäala veti hyvin hakijoita myös Muhoksella ja maarakennusala Haukiputaalla.”
Opiskelijavalinnat kesäkuussa
Osaan tutkinnoista järjestetään pääsy- ja soveltuvuuskoe kevään aikana. Opiskelijavalinnan tulokset julkistetaan aikaisintaan 12.6.2025, ja koulutukseen valittujen tulee ottaa opiskelupaikka vastaan viimeistään 26.6.2025.
Yhteishaku on peruskoulun päättöluokkalaisten hakuväylä toisen asteen opintoihin. Yhteishaussa voivat hakea myös muut sellaiset henkilöt, joilla ei ole perusasteen jälkeistä tutkintoa suoritettuna. Ammatilliseen koulutukseen voi hakeutua ympäri vuoden jatkuvan haun kautta.
Paikkakunta- ja yksikkökohtaisia tuloksia voi tiedustella Marsa Jurvakaiselta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jarmo PaloniemiKuntayhtymäjohtaja-rehtori, OSAO Edu Oy:n hallituksen puheenjohtaja
Puh:050 538 3929jarmo.paloniemi@osao.fiMarsa JurvakainenViestintäpäällikkö
Puh:050 336 6704marsa.jurvakainen@osao.fiKuvat
Linkit
Koulutuskuntayhtymä OSAO
Koulutuskuntayhtymä OSAO mahdollistaa ammatillisen kasvun, työelämäosaamisen ja jatkuvan oppimisen. Koulutuskuntayhtymän konserniin kuuluvat OSAOn koulutusyksiköt ja OSAO Edu Oy. OSAOn koulutusyksiköt sijaitsevat Oulussa, Kempeleessä, Limingassa, Muhoksella, Pudasjärvellä ja Taivalkoskella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Koulutuskuntayhtymä OSAO
Automaalauksen teknologiat ja tulevaisuus -tapahtuma OSAO Haukiputaalla 19.3.12.3.2025 08:11:12 EET | Kutsu
Pinnoitevalmistaja PPG lahjoittaa Koulutuskuntayhtymä OSAOn Haukiputaan yksikölle älykkään ja tarkan MOONWALK®-automaalinsekoitusjärjestelmän, sekä siihen liittyvät uusimmat digitaaliset työkalut ja järjestelmät. MOONWALK® lisää pintakäsittelyprosessiin edistyksellistä automaatiota ja digitalisaatiota.
Suomalainen osaaminen tukemassa Kenian ammatillista koulutusta – OSAO järjestää yhteistyöviikon Oulussa11.3.2025 11:54:14 EET | Tiedote
OSAO esittelee ammatillista koulutusta ja työelämäyhteistyötä kenialaisille oppilaitoskumppaneille Oulussa 17.–21.3. Yhteistyöviikon taustalla on Suomen ulkoministeriön rahoittama DevVET-hanke, joka edistää ammatillisen koulutuksen ja työelämän yhteistyötä Keniassa.
Robotiikkapäivä OSAOssa 20.2.202517.2.2025 08:08:33 EET | Kutsu
Tervetuloa ABB:n ja OSAOn yhdessä järjestämään Robotiikkapäivään. Tilaisuus on soveltuu eri toimialoille. Esittelyssä on tuotantoon liittyvän robotiikan ja automaation lisäksi myös hyvinvointiteknologian innovaatioita ja hankkeita. Media on tervetullut mukaan tapahtumaan. Paikka: OSAO, Kaukovainion yksikkö, tekniikka, Kotkantie 2 A, 90250 OULU Aika: 20.2.2025 klo 10.00-15.30
Tekoäly tuo uusia osaamisvaatimuksia tekniikan aloille13.2.2025 12:44:43 EET | Kutsu
OSAOn, Oamkin ja Suomen eOppimiskeskuksen yhteinen hanke AITO on selvittänyt, mitä uusia osaamisvaatimuksia tekoäly tuo työelämään tekniikan aloille. Selvityksen tulokset julkistetaan 20.2. Oulun ydinkeskustan Technopoliksella. Media on tervetullut paikalle.
OSAO tarjoaa yhteishaussa reilut 1 900 opiskelupaikkaa10.2.2025 08:08:04 EET | Tiedote
Perusopetuksen jälkeisen koulutuksen yhteishaku alkaa 18.2.2025. Koulutuskuntayhtymä OSAOssa on yhteishaussa tarjolla 1 917 opiskelupaikkaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme