Vanhan Vaasan sairaalan uudisrakennus etenee aikataulussa – harjannostajaiset vietettiin perinteisin menoin
Vanhan Vaasan sairaalan uudisrakennushanke saavutti seuraavaan vaiheeseensa, kun harjannostajaisia vietettiin tänään rakennustyömaalla. Hankkeessa on edetty suunnitelmien mukaan ilman viivästyksiä, ja sen valmistuminen on edelleen aikataulussa marraskuussa 2025.

Uudisrakennus tarjoaa Vanhan Vaasan sairaalan oikeuspsykiatrialle modernit ja turvalliset tilat ja parantaa niin henkilökunnan työympäristöä kuin potilaiden hoito-olosuhteita. Rakennus koostuu kahdesta kerroksesta, ja sen pinta-ala on 5 500 neliömetriä. Tilat sisältävät kolme suljettua tutkimus- ja vastaanotto-osastoa, monitoimisalin, valmistuskeittiön sekä henkilökunnan ruokasalin. Potilaille rakennetaan 48 yhden hengen huonetta, ja tiloihin tulee entistä paremmat ulkoilumahdollisuudet. Uudistuksen myötä sairaalassa on noin 200 potilaspaikkaa nykyisen 155:n sijaan.
Uudisrakennuksen toteuttaa valtion toimitiloista vastaava Senaatti-kiinteistöt, ja allianssihankkeen palvelutuottajana toimii Peab. Rakennustyöt etenevät hyvässä vauhdissa, ja työmaalla on tällä hetkellä noin 17 pääurakoitsijan työntekijää sekä 50 paikallista aliurakoitsijaa. Hankkeen kustannusarvio on 26,4 miljoonaa euroa.
Hanke on suunniteltu kestävän kehityksen periaatteita noudattaen, ja rakennus hyödyntää energiatehokkaita ratkaisuja. Rakennuksessa on hybridilämmitysjärjestelmä, joka on toteutettu ilmavesilämpöpumppujärjestelmän ja kaukolämmön yhdistelmänä. Myös työmaan päästöjen vähentäminen sekä vähähiiliset ja energiatehokkaat ratkaisut ovat mahdollistaneet hiilijalanjäljen pienentämisen 25 % verrattuna perinteiseen hoitolaitosrakentamiseen.
Harjannostajaiset rakennustyömaan juhla
Harjannostajaisissa juhlistettiin rakennusvaiheen saavutuksia perinteisin menoin. Ohjelmaan kuului muun muassa hernekeiton nauttiminen sekä puheenvuoroja hankkeen keskeisiltä toimijoilta.
"Sairaalan uudisrakennus on meille tärkeä hanke, ja olemme iloisia siitä, että se on edennyt suunnitellusti ja jopa ylittänyt asetetut kestävyystavoitteet. Uusi rakennus tulee palvelemaan sairaalan tarpeita pitkälle tulevaisuuteen ja tukee vastuullista rakentamista. Kiitämme kaikkia hankkeen parissa työskenteleviä heidän sitoutuneesta työstään", Senaatti-kiinteistöjen aluepäällikkö Marko Jalkanen toteaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Senaatti-kiinteistöt, Marko Jalkanen, aluepäällikkö, puh. 040 565 5622, marko.jalkanen@senaatti.fi
Vanhan Vaasan sairaala, Pirjo Takala, johtava lääkäri, puh. 029 524 3000, pirjo.takala@vvs.fi
Kuvat

Linkit
Senaatti
Senaatti on valtion kiinteistöasiantuntija ja toimitilakumppani. Luomme asiakkaidemme kanssa heidän toimintaansa tukevia työympäristöjä ja vastaamme niiden ylläpidosta. Tytärliikelaitoksemme Puolustuskiinteistöt puolestaan vastaa puolustushallinnon kiinteistöistä kaikissa turvallisuustilanteissa. Haluamme tarjota parhaat mahdolliset olosuhteet ja edellytykset tehdä työtä, joka tekee Suomesta maailman toimivimman ja turvallisimman maan. Kehitämme valtion kiinteistövarallisuutta ja pidämme huolta kulttuurihistoriallisista kohteista. Vastuullisuus on kaiken toimintamme keskiössä. www.senaatti.fi
Olemme töissä Suomelle.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Senaatti-kiinteistöt
Louhisaaren päärakennuksen paanukate palautetaan alkuperäiseen punamullan sävyyn27.3.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Valtion kiinteistöistä vastaava Senaatti-kiinteistöt käynnistää keväällä 2025 Louhisaaren kartanolinnan päärakennuksen paanukatteen kunnostustyöt. Katto käsitellään punamullan ja pellavaöljyn seoksella, jolla palautetaan sen historiallinen ulkoasu alkuperäiseen sävyynsä ja suojataan puupaanut sään vaikutuksilta. Käsittely pidentää katon käyttöikää ja antaa sille huolitumman ilmeen.
Vaalan uusi vankila käyttöön huhtikuussa – modernit tilat tukevat kuntoutusta ja turvallisuutta25.3.2025 13:30:00 EET | Tiedote
Vaalan uusi, satapaikkainen miesten vankila on valmistunut ja otetaan käyttöön huhtikuussa 2025. Moderni suljettu vankila korvaa Pelson vankilan ja tarjoaa turvalliset sekä nykyaikaiset tilat vankien kuntoutukseen ja henkilökunnan työskentelyyn. Vihkiäisiä juhlittiin Vaalassa tiistaina 25. maaliskuuta 2025.
Markkinavuoropuhelu Kuopion kasarmialueesta käynnistyy17.3.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Senaatti-kiinteistöt ja Kuopion kaupunki järjestävät markkinavuoropuhelun osana Kuopion entisen kasarmialueen kehittämistä ja asemakaavamuutosta. Markkinavuoropuhelussa kartoitetaan toimijoiden näkemyksiä alueen täydennysrakentamisesta, vanhojen rakennusten soveltuvista käyttötarkoituksista ja kehittämisen toteuttamismalleista/-kelpoisuudesta. Lisäksi kartoitetaan osallistumishalukkuutta myytävistä kiinteistöistä järjestettäviin tarjouskilpailuihin tai tontinluovutuksiin.
Jyväskylän virastotalon uudistuksen ensimmäinen vaihe valmistunut – yhteinen palvelupiste avautuu12.3.2025 08:15:00 EET | Tiedote
Jyväskylän Sinetin virastotalon tilamuutoshanke etenee suunnitellusti, ja sen ensimmäinen vaihe on valmistunut aikataulun mukaisesti. Valtion toimijoiden yhteinen palvelupiste avautuu virastotalon ensimmäiseen kerrokseen 19. maaliskuuta 2025. Yhteinen palvelupiste parantaa kansalaisten asiointimahdollisuuksia tarjoamalla palvelut yhdestä paikasta. Aluksi palvelupisteessä palvelevat Digi- ja väestötietovirasto sekä Verohallinto, ja 8. toukokuuta alkaen mukaan liittyy myös Maanmittauslaitos. Verohallinnon palvelut ovat saatavilla etäyhteyden kautta ajanvarauksella.
Pelastusopiston julkisivuja uudistetaan11.3.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Valtion toimitiloista vastaava Senaatti-kiinteistöt aloittaa keväällä 2025 julkisivu- ja ikkunakorjaukset Kuopion Petosella sijaitsevalla Pelastusopiston kampusalueella. Samassa yhteydessä toteutetaan sisätilojen muutostöitä, joiden tavoitteena on parantaa tilojen käytettävyyttä ja turvallisuutta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme