Opetushallitus / Utbildningsstyrelsen

Suomalaisen lukion voi suorittaa englanniksi syksystä 2026 alkaen

Jaa

Opetushallitus on antanut määräyksen englanninkielisistä lukiokoulutuksen opetussuunnitelman perusteista. Englanninkielinen lukiokoulutus on mahdollista aloittaa elokuussa 2026.

Petteri Orpon hallitusohjelman linjauksen mukaisesti suomalaista ylioppilastutkintoa kehitetään siten, että sen voi jatkossa suorittaa myös englannin kielellä. Tätä varten on mahdollistettava myös englanninkieliset lukio-opinnot.

Eduskunta päätti lukiolakiin ja ylioppilastutkintolakiin tehdyistä muutoksista joulukuussa 2024. Opetushallituksen 20.3.2025 julkaisemat englanninkieliset lukion opetussuunnitelman perusteet ovat nyt ensimmäinen konkreettinen askel asian edistämisessä käytäntöön.

Uudistuksen tavoitteena on vahvistaa Suomen houkuttelevuutta kansainvälisten toimijoiden ja paluumuuttajien joukossa. Uudistus parantaa heikosti suomen tai ruotsin kieltä taitavien opiskelijoiden sivistyksellisiä oikeuksia.

Lukiolakiin ja ylioppilastutkintolakiin tehdyt muutokset mahdollistavat englanninkielisen lukiokoulutuksen ja ylioppilastutkinnon suorittamisen tiukasti rajatuin kriteerein.

Englanninkielistä ylioppilastutkintoa ja siihen valmistavaa lukiokoulutusta ei ole tarkoitettu Suomeen opiskelutarkoituksessa kolmansista maista saapuville henkilöille.

Koulutuksen järjestämiseksi haettava lupaa ministeriöstä

Englanninkielinen lukiokoulutus on mahdollista aloittaa aikaisintaan 1.8.2026 ja englanninkielisiä ylioppilastutkinnon kokeita on mahdollista suorittaa syksystä 2028 alkaen.

Ennen tätä koulutuksen järjestäjien täytyy laatia paikalliset lukion englanninkieliset opetussuunnitelmat ja hyväksyä ne lukion opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti. Vasta sen jälkeen he voivat hakea englanninkielisen koulutuksen järjestämislupaa. Paikallinen opetussuunnitelma on liitettävä hakemukseen.

Järjestämislupaa on haettava opetus- ja kulttuuriministeriöltä viimeistään vuosi ennen koulutuksen suunniteltua aloittamisajankohtaa.

– Todennäköisesti englanninkielistä lukiokoulutusta tarjotaan aluksi suurten kaupunkien ja maakuntakeskusten lukioissa ja aikuislukioissa, joissa on riittävästi kysyntää tälle koulutukselle, arvioi opetusneuvos, yksikön päällikkö Petri Lehikoinen Opetushallituksesta.

Myös kansainvälinen IB-tutkinto säilyy opintovaihtoehtona

Uudet englanninkieliset lukion ja aikuisten lukiokoulutuksen opetussuunnitelman perusteet vastaavat sisällöltään suomen- ja ruotsinkielisiä lukiokoulutuksen perusteita. Kyseessä on niiden asiatarkka käännös.

Tietyissä Suomen lukioissa säilyy edelleen mahdollisuus suorittaa lukio-opinnot englanniksi myös maailmanlaajuisen IB Diploma Programme -opetussuunnitelman mukaisesti.

Näiden kahden tutkinnon ero on siinä, että IB-lukiossa keskitytään valmistavan vuoden jälkeen vain kuuteen oppiaineeseen, kun taas suomalaisessa lukiossa on tarjolla koko oppiainevalikko myös englanniksi suoritettuna. Suomalaiset lukio-opinnot antavat siten enemmän sijaa valinnaisuudelle, kun opinnot etenevät. Suomalaisen lukion päättökokeena suoritetaan suomalainen ylioppilastutkinto, IB-opintojen lopuksi kansainvälinen päättökoe.

– Molemmat vaihtoehdot valmistavat hyvin korkeakouluopintoihin sekä kotimaassa että ulkomailla. On pitkälti makuasia, kumpi vaihtoehto sopii kullekin opiskelijalle, toteaa Lehikoinen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Opetusneuvos, yksikön päällikkö Petri Lehikoinen
petri.lehikoinen@oph.fi, puh. 029 533 1713

Opetusneuvos Kimmo Koskinen
kimmo.koskinen@oph.fi, puh. 029 533 1107

Linkit

Opetushallitus on opetus- ja kulttuuriministeriön hallinonalalla toimiva virasto, joka vastaa koulutuksen, varhaiskasvatuksen ja jatkuvan oppimisen kehittämisestä sekä kansainvälisyyden edistämisestä. Opetushallituksen mediapalvelu palvelee maanantaista torstaihin klo 9–16 ja perjantaisin sekä juhlapyhien aattoina 9–15. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Opetushallitus / Utbildningsstyrelsen

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye