Ministeri Bergqvist Eurooppa-kokouksessa: Euroopan sotilaallisen puolustuksen on oltava yhtenäinen.
Sandra Bergqvist, urheilu- ja nuorisoministeri ja RKP:n varapuheenjohtaja, piti tänään puheen Euroopan demokraattisten ja liberaalien puolueiden puheenjohtajien ja Euroopan parlamentin jäsenten kokouksessa Pariisissa. Ministeri Bergqvist puhui huippukokouksessa aiheesta ”Euroopan puolustus ja kansallinen sitoutuminen”.

- On tärkeää, että seisomme yhtenäisinä ja rinta rinnan Ukrainan kanssa sen taistelussa ulkoista tyranniaa vastaan. Suomessa, jolla on 1340 kilometriä rajaa Venäjän kanssa, olemme jatkuvasti kehittäneet puolustustamme ja pitäneet sen hyvässä kunnossa myös tilanteessa, jossa useat muut maat valitettavasti ovat vähentäneet joukkojensa ylläpidon, ministeri Bergqvist totesi.
- Meidän on Euroopassa pystyttävä puolustamaan itseämme, emme voi nojata ulkopuoliseen apuun. Meidän on tietysti luotettava liittolaisiimme, mutta meidän on myös oltava valmiita kaikkeen mahdolliseen. Siksi on tärkeää, että alamme toimia enemmän yhtenäisenä Eurooppana kuin yksittäisinä valtioina, ministeri Bergqvist sanoi.
- Asian ydin on se, että meidän pitäisi yhä enemmän tuottaa puolustusmateriaalia omalla mantereellamme ja että investoimme kaiken kaikkiaan enemmän tarvittavaan tuotantoon. Kaikki maat eivät voi tuottaa kaikkea itse, mutta on tärkeää, että tarvittava kapasiteetti tuotetaan siellä, missä on parhaat edellytykset, Bergqvist korosti.
Huippukokouksen järjestävät RKP:n eurooppalainen jäsenjärjestö ALDE, Euroopan parlamentin ryhmä Renew, johon RKP kuuluu, ja Ranskan Reneissance-puolue, presidentti Macronin puolue. Huippukokoukseen osallistuvat muun muassa Ranskan entinen pääministeri Gabriel Attal ja EU:n teollisuuskomissaari Stéphane Séjourné sekä ministereitä ja Euroopan parlamentin jäseniä 25 maasta.
Kuva:Renew Europe
Yhteyshenkilöt
Anders Portinspecialmedarbetare, erityisavustaja (Sandra Bergqvist)
Puh:+358 40 58 66 179Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p.
Henriksson föreslår för von der Leyen att ta fram en EU-omfattande beredskapsguide25.3.2025 13:45:41 EET | Pressmeddelande
– Finlands modell för övergripande beredskap borde tas i bruk i hela Europa, säger Europaparlamentariker och vice ordförande för Renew Europe Anna-Maja Henriksson (SFP).
Henriksson ehdottaa von der Leyenille EU-laajuisen varautumisoppaan laatimista25.3.2025 13:45:41 EET | Tiedote
– Suomen kokonaisturvallisuusmalli tulisi ottaa käyttöön koko Euroopassa, sanoo europarlamentaarikko, Renew Europen varapuheenjohtaja Anna-Maja Henriksson (RKP).
Henriksson på de centerliberala partiernas toppmöte i Paris: “Använd de frysta ryska tillgångarna för att stöda Ukraina nu”24.3.2025 17:02:23 EET | Pressmeddelande
Svenska folkpartiets Europaparlamentariker och Renew Europes vice ordförande Anna-Maja Henriksson betonade vikten av handling, samarbete och politiskt mod i sitt tal under det centerliberala toppmötet Democracy and Liberties Summit i Paris på måndagen den 24 mars. Hon underströk att Europas säkerhetsmodell just nu utmanas på ett grundläggande sätt och att Rysslands brutala krig mot Ukraina fortsätter.
Henriksson keskustaliberaalien puolueiden huippukokouksessa Pariisissa: "Venäjän jäädytetyt varat on nyt käytettävä Ukrainan tukemiseen"24.3.2025 17:02:23 EET | Tiedote
Europarlamentaarikko, Renew Europen varapuheenjohtaja Anna-Maja Henriksson (RKP) korosti toiminnan, yhteistyön ja poliittisen rohkeuden merkitystä puheessaan keskustaliberaalien huippukokouksessa Democracy and Liberties Summitissa Pariisissa maanantaina 24. maaliskuuta. Hän painotti, että Euroopan turvallisuusmalli on tällä hetkellä perustavanlaatuisen haasteen edessä ja että Venäjän brutaali hyökkäyssota Ukrainaa vastaan jatkuu.
Adlercreutz: Ett starkt Norden är en kraft att räkna med23.3.2025 11:18:25 EET | Pressmeddelande
Den 23 mars firas Nordens dag, då det nordiska samarbetet lyfts fram och den unika gemenskapen i regionen firas. Under år 2025 fungerar Finland tillsammans med Åland som ordförandeland för Nordiska ministerrådet. Svenska folkpartiets ordförande, undervisningsminister Anders Adlercreutz fungerar också som minister för Nordiskt samarbete, och leder under året de nordiska samarbetsministrarnas arbete tillsammans med Annika Hambrudd från Ålands landskapsregering.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme