Haiseeko kotonasi viemäri? Syypää voi löytyä ilmanvaihdosta
Viemärin haju kotona on epämukava seuralainen. Sen tunnettu aiheuttaja on hajulukon kuivuminen, mutta myös heikosti toimiva ilmanvaihto voi aiheuttaa viemärin hajujen kulkeutumista kodin muihin tiloihin. Ilmanvaihdosta johtuva hajujen kulkeutuminen voi vaivata etenkin 1940-1990 -luvulla rakennettuja taloja.

Leijaileva viemärin haju voi johtua monista eri tekijöistä, mutta varsinkin kotitalouksissa yksi niistä voi olla toimimaton ilmanvaihto. Jos ilmanvaihto ei toimi kunnolla, viemärin hajujen lisäksi sisäilmaan voi päästä haitallisia kaasuja ja kosteutta, mikä voi pitkään jatkuessaan vahingoittaa rakenteita ja heikentää asumisviihtyvyyttä. Hyvin toimiva ilmanvaihto on kodin terveellisyyden ja rakenteiden kestävyyden kannalta tärkeää.
Miten alipaine voi aiheuttaa viemärin hajua
Alipaine tarkoittaa sitä, että asuntoon ei tule tarpeeksi korvausilmaa suhteessa poistoilmaan. Kun talossa on alipainetta, se voi estää vesilukon toiminnan, jolloin viemäristä pääsee kaasuja ja hajuja sisätiloihin. Samalla huoneilmaan saattaa kulkeutua haitallisia kaasuja ja bakteereja viemäriverkosta.
Toinen yleinen syy viemärin hajuun on hajulukon kuivuminen. Jos viemärissä ei ole kulkenut vettä pitkään aikaan – esimerkiksi harvoin käytetyssä lavuaarissa, wc-istuimessa tai suihkussa – hajulukko voi kuivua, jolloin viemärin haju pääsee leviämään sisäilmaan.
Miten toimia, jos viemäristä haisee?
Kun viemärin haju haittaa, on ratkaisuna ensiksi tarkistaa vesilukko ja täyttää se vedellä. On myös hyvä varmistaa, ettei viemärissä ole tukkeumia. Jos haju ei poistu, kannattaa ottaa yhteyttä ammattilaiseen, joka voi selvittää ilmanvaihdon ja viemärin kunnon.
SisäilmaCenter on kotitalouksien sisäilman asiantuntija
SisäilmaCenter tarjoaa asiantuntemusta ilmanvaihdon ja sisäilman laatuun sekä sen selvittämiseen. Jos kodissasi on viemärin hajua tai ilmanvaihdon toimivuus askarruttaa, ota yhteyttä asiantuntijoihimme.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Joona HiltunenSisäilmaCenter Oy
joona.hiltunen@sisailmacenter.fisisailmacenter.fiLinkit
Tietoa julkaisijasta
SisäilmaCenter on erikoistunut 1940-1990-luvulla rakennettujen omakotitalojen ja pientaloyhtiöiden ilmanvaihtoremontteihin ja ilmanvaihdon parantamiseen. Toimitamme sisäilmaratkaisujamme Uudenmaan, Päijät-Hämeen, Kanta-Hämeen ja Kymenlaakson alueilla.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SisäilmaCenter Oy
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme