Kysely: Suomalaiset uskovat alkoholin kotiinkuljetuksen uhkaavan lasten ja perheiden hyvinvointia
A-klinikkasäätiön, Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n ja Ensi- ja turvakotien liiton tuore kysely osoittaa, että suomalaiset kokevat alkoholin kotiinkuljetuksen uhkaavan perheiden ja lasten hyvinvointia. Valtaosalle suomalaisista (77 %) yleisin alkoholin käyttöympäristö on koti. Entistä väkevämmän alkoholin myynti päivittäistavarakaupoissa, kioskeilla ja huoltamoilla sekä mahdollinen kotiinkuljetuksen salliminen altistavat lapsia ja nuoria alkoholin haitoille ja markkinoinnille.
Markkinatutkimusyhtiö Bilendin helmikuussa toteuttaman verkkokyselyn mukaan 63 % suomalaisista uskoo, että alkoholin kotiinkuljetus lisää lapsiin ja perheisiin kohdistuvia haittoja. Lisäksi 62 % on sitä mieltä, että alkoholin kotiinkuljetus kasvattaa kansanterveydellisiä ongelmia. Tulokset osoittavat, että suomalaiset suhtautuvat kriittisesti hallituksen ajamaan alkoholilain muutokseen, joka lisäisi alkoholin saatavuutta merkittävästi.
Luottamusta ei löydy myöskään siihen, että ikärajoja ja päihtyneille myyntiä voitaisiin valvoa, jos alkoholijuomien kotiinkuljetus sallitaan. THL:n tuoreessa Alkoholipoliittiset mielipiteet 2025 -kyselyssä kävi niinkään ilmi, että vain 4 % suomalaisista luottaa, että ikärajoja ja päihtyneille myynnin kieltoa voitaisiin valvoa täysin, jos alkoholin kotiinkuljetus sallitaan. Vastaajista 43 % ei luottanut tähän lainkaan ja 35 % melko vähän.
A-klinikkasäätiö, EHYT ja Ensi- ja turvakotien liitto jättävät eduskunnan varapuhemies, kansanedustaja Tarja Filatoville (sdp) vetoomuksen, jossa vaaditaan lasten oikeuksien ja kansanterveyden asettamista etusijalle. Vetoomuksen on allekirjoittanut jo lähes 14 000 suomalaista.
“Päätöksentekijöillä on vastuu tehdä valintoja, jotka edistävät kansanterveyttä ja vähentävät päihdehaittoja. Alkoholia myyvien ja tuottavien elinkeinotoimijoiden myynninedistämiseen liittyvät intressit eivät saisi mennä väestön hyvinvoinnin edelle. Näkymättömien lasten hyvinvointi on yhteinen vastuumme”, sanoo Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n toiminnanjohtaja Juha Mikkonen.
Suurin osa suomalaisista vastustaa alkoholin saatavuuden kasvattamista
Suomalaiset suhtautuvat entistä kriittisemmin alkoholipolitiikan väljentämiseen. Tämä käy ilmi myös kolmesta muusta vuoden sisällä tehdystä kyselystä. Vain 20 % THL:n Alkoholipoliittiset mielipiteet kyselyn vastaajista toivoo nykyistä väljempää alkoholipolitiikkaa. Kyselyyn vastaajista 54 % pitää nykyistä alkoholipolitiikkaa sopivana ja tiukempaa sääntelyä haluaisi 17 %. Kyselyn mukaan ainoastaan 21 % vastaajista oli sitä mieltä, että viinejä tulisi voida ostaa päivittäistavarakaupoista, mikäli tämä tarkoittaisi myös väkevien alkoholijuomien ruokakauppamyyntiä.
Samansuuntainen viesti nousi esille myös A-klinikkasäätiön Addiktiokyselyssä 2025, jossa 62 % suomalaisista ei pidä mahdollisuutta ostaa alkoholia kotiinkuljetettuna hyvänä asiana. Lisäksi jopa 69 % suomalaisista arvioi, että alkoholin kotiinkuljetus pahentaa lasten kokemaa turvattomuutta ja aikuisten alkoholiongelmia.
A-klinikkasäätiön, Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n ja Ensi- ja turvakotien liiton viime syksynä tekemän kyselyn mukaan yli 75 % ilmaisi epäluottamuksensa kotiinkuljetusta kohtaan, jos lakimuutos sallii sen esimerkiksi ruokalähettipalveluille.
”Kansalaisten mielipiteen on syytä olla iso herätys hallitukselle. Tutkimustulos kertoo selkeästi, että suomalaiset eivät kaipaa muutoksia nykyisiin alkoholin myyntiä ja anniskelua koskeviin säädöksiin. Olemme toisin sanoen tilanteessa, jossa hallitus ja kaupanala ovat aktiivisesti lisäämässä alkoholin saatavuutta, vaikka ihmiset eivät sellaista toivo”, sanoo A-klinikkasäätiön toimitusjohtaja Hannu Jouhki.
Lastensuojeluilmoitukset kasvussa – päätöksentekijät vastuuseen
Suomessa tehtiin vuonna 2023 yli 110 000 lastensuojeluilmoitusta, mikä on 11 % enemmän kuin edellisvuonna. Alkoholinkäytön yleistyminen kodeissa näkyy suoraan lastensuojelun tilastoissa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että joka kymmenes lapsi tarvitsee lastensuojelun apua.
”Lastensuojelun mahdollisuudet auttaa kaikkia sen suojaan päätyneitä lapsia ovat riittämättömät. Lasten tilannetta ei saa vaikeuttaa entisestään alkoholin lisääntyvän saatavuuden myötä”, sanoo Ensi- ja turvakotien liiton pääsihteeri Oona Ylönen.
Näkymättömät lapset -kampanja puolustaa lasten oikeuksia
Näkymättömät lapset -kampanja tuo esiin alkoholipolitiikan vaikutukset lapsiin ja perheisiin. Kampanja vaatii, että hallitus asettaa päätöksenteossa lasten oikeudet ja kansanterveyden etusijalle alkoholin myynnin edistämisen sijaan. Lisätietoja kampanjasta löytyy osoitteesta www.nakymattomat.fi.
Lisätietoja tutkimuksesta
A-klinikkasäätiön, EHYT ry:n ja Ensi ja turvakotien liiton tilaaman kyselyn toteutti Bilendi helmikuussa 2025 osana Omnibus-kyselyä. Kyselyyn vastasi tuhat yli 18-vuotiasta suomalaista, ja vastaajajoukko on painotettu väestöä edustavaksi iän, sukupuolen ja asuinalueen mukaan.
Lisätiedot
Pääsihteeri Oona Ylönen, Ensi- ja turvakotien liitto
p. 050 351 8298
oona.ylonen@etkl.fi
Toimitusjohtaja Hannu Jouhki, A-klinikkasäätiö
p. 040 669 0519
hannu.jouhki@a-klinikkasaatio.fi
Toiminnanjohtaja Juha Mikkonen, Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry
p. 050 527 4780
juha.mikkonen@ehyt.fi
Tietoja julkaisijasta
Ensi- ja turvakotien liitto - Olemme valtakunnallinen lapsi- ja perhejärjestö, joka auttaa vaikeissa ja turvattomissa oloissa eläviä lapsia ja perheitä sekä tekee perheväkivaltaa ehkäisevää työtä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ensi- ja turvakotien liitto
Järjestöt eduskunnassa: Suurin osa suomalaisista vastustaa alkoholin saatavuuden kasvattamista21.3.2025 14:15:25 EET | Kutsu
Järjestöt haluavat kiinnittää huomiota alkoholin kotiinkuljetuksen aiheuttamiin haittoihin lapsiperheissä. Tiistaina 25.3. klo 11 luovutetaan eduskunnan varapuhemies, kansanedustaja Tarja Filatoville (sdp) vetoomus, jossa vaaditaan lapsen oikeuksien ja kansanterveyden asettamista etusijalle. Vetoomuksen on allekirjoittanut jo yli 14 000 suomalaista.
Lähisuhdeväkivaltaan haetaan apua ennätyksellisen paljon5.3.2025 08:11:44 EET | Tiedote
Lähisuhdeväkivaltaan apua hakevien määrä on kasvanut merkittävästi viime vuosien aikana. Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistysten väkivaltatyön palveluihin hakeutui viime vuonna yli 12 700 henkilöä, mikä on kaikkien aikojen ennätys. Määrä on tällä hetkellä niin suuri, että kaikki eivät saa tarvitsemaansa apua.
Uusi ohjelma puuttuu nuorten miesten väkivaltaisuuteen25.11.2024 08:50:30 EET | Tiedote
Uusi ohjelma auttaa nuoria miehiä lopettamaan väkivallan käyttämisen. Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ei saada loppumaan ilman väkivallan tekijöiden auttamista.
Nepsy-piirteet haastavat vauvan vanhempia15.11.2024 11:17:51 EET | Tiedote
Vauva-arkea ja vanhemmuutta voivat haastaa pulmat sosiaalisissa suhteissa, vaikeudet toiminnanohjauksessa, keskittymisessä tai tarkkaavaisuudessa sekä tunteiden säätelyssä. Nepsy-oireet, kuten ADHD ja autismikirjon piirteet, voivat vaikuttaa jaksamiseen, rutiinien luomiseen ja tunneyhteyden rakentamiseen vauvan kanssa. Neurologista monimuotoisuutta tunnistetaan yhä paremmin ja on tärkeää, että vauvan vanhemmat saavat tukea selviytyäkseen vauva-ajasta. Vauvafoorumi kokoaa vauvaperheitä kohtaavia ammattilaisia Jyväskylään 20.-21.11. syventämään ymmärrystä teemasta.
Lapsuudessaan väkivaltaa kokenut käyttää sitä todennäköisemmin myös aikuisuuden ihmissuhteissaan13.11.2024 10:06:40 EET | Tiedote
Lapsuudessa koetulla väkivallalla voi olla merkittäviä vaikutuksia ihmisen koko loppuelämään. Turvattoman lapsuuden kokenut tarvitsee usein apua ollakseen turvallinen vanhempi omille lapsilleen. Väkivallan ylisukupolvinen ketju olisi saatava katkeamaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Hämeenlinnassa järjestettävä valtakunnallinen väkivaltatyön foorumi kokoaa yli 450 ihmistä ajankohtaisen tiedon äärelle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme