Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Päijäthämäläiset saavat kotiin tietoa hyvinvointialueen palveluista ja vaaleista
Päijäthämäläiset saavat kotiin tietoa hyvinvointialueen palveluista ja vaaleista tällä viikolla. Tiivis esite sisältää olennaisimpien palvelujen yhteystietoja ja asiaa alue- ja kuntavaaleista.
Esite kehottaa asukkaita digiasiointiin, sillä yhä useamman asian voi jo hoitaa etänä silloin, kun itselle parhaiten sopii.
Vaaliaiheista aivojumppaa
Alue- ja kuntavaalien ennakkoäänestys alkaa ensi keskiviikkona 2. huhtikuuta. Hyvinvointialue kannustaa kaikkia käyttämään äänioikeuttaan ja vaikuttamaan oman arjen tärkeisiin palveluihin.
Esitteessä vaaliteemaan voi virittäytyä aivojumpan merkeissä ratkaisemalla sanapiilon.
Jos esite ei saavu suoraan kotiin, sen voi noutaa pian omasta sote-keskuksesta, Lahden pääkirjastosta tai oman kunnan kirjastosta.
Hyvinvointialueen sivuilta löytyvät palvelujen tarkemmat kuvaukset ja yhteystiedot. Alue- ja kuntavaalitietoutta samoin kuin paperiesitteen löytää sähköisenä osoitteesta paijatha.fi/vaalit2025.
Katso esite tästä.
Kuvat

Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää päijäthämäläisten sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut alueen asukkaille.
Päijät-Hämeen hyvinvointialueeseen kuuluvat Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Lahti, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä. Huolehdimme yli 200 000 asukkaan terveydestä ja turvallisuudesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Kuivuus lisää tulipaloriskiä Päijät-Hämeessä, maastopalovaroitus voimaan perjantaina27.3.2025 14:58:23 EET | Tiedote
Ilmatieteen laitos on antanut Päijät-Hämeeseen 28. maaliskuuta 2025 alkaen maastopalovaroituksen. Varoituksen aikana avotulen sytyttäminen on kokonaan kielletty, Päijät-Hämeen pelastuslaitos muistuttaa.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Lasten alue- ja kuntavaalit tukevat demokratiakasvatusta Päijät-Hämeessä26.3.2025 07:40:38 EET | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää lasten omat vaalit yhteistyössä alueen kuntien kanssa huhtikuussa.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Vaaratapahtumailmoitusten pohjalta tehdään aktiivista kehittämistyötä25.3.2025 08:40:22 EET | Tiedote
Vaaratapahtumailmoitusten määrä on kasvanut Päijät-Hämeen hyvinvointialueella. Aktiivinen vaaratapahtumailmoittaminen kertoo turvallisuuskulttuurin vahvistumisesta.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Evondos-lääkeautomaattien toimintahäiriö korjattu21.3.2025 10:29:15 EET | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialueen kotihoidon asiakkaita koskenut Evondos-lääkeautomaattien toimintahäiriö on korjattu.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Evondos-lääkeautomaateissa havaittu toimintahäiriöitä20.3.2025 19:56:17 EET | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialueen kotihoidon asiakkailla käytössä olevissa lääkeautomaateissa on havaittu toimintahäiriöitä. Häiriöitä alkoi ilmetä sen jälkeen, kun automaattiseen lääkeannostelupalveluun tehtiin huoltotoimenpiteitä aiemmin päivällä. Häiriö on valtakunnallinen. Sen kestosta ei tässä vaiheessa ole tietoa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme