Kymenlaakson hyvinvointialue

Aluehallitus käsitteli tilinpäätöksen vuodelta 2024 – tilinpäätös aluevaltuustossa toukokuussa

Jaa

Kymenlaakson hyvinvointialueen aluehallitus kokoontui 25.3.2025.

Kuvassa on kättelevien käsien ikoni vasemmalla ja oikeassa reunassa sininen ja oranssi kaareva viiva. Tausta on vaaleansininen.

Kokouksen asioina olivat muun muassa tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2024, henkilöstökertomus vuodelta 2024 ja sosiaali- ja potilasasiavastaavatoiminnan vuosiraportti 2024. Lisäksi aluehallitus käsitteli sosiaalihuoltolain mukaisten asumispalveluiden myöntämisperusteet 1.4.2025 alkaen sekä ikääntyneiden kuntouttavan päivätoiminnan jatkamisen.

Kymenlaakson hyvinvointialueen tilinpäätös ja toimintakertomus 2024

Kymenlaakson hyvinvointialueen tilinpäätöksen alijäämä on noin 62,5 miljoonaa euroa, mikä tarkoittaa noin 2,7 miljoonaa euroa parempaa tulosta kuin mitä alkuperäiseen talousarvioon oli suunniteltu. Toimintatuotot toteutuivat 6,6 miljoonaa euroa talousarviota suurempina ja toimintakulut puolestaan ylittivät talousarvion 6,9 miljoonalla eurolla. Vuoden 2024 tilinpäätös on aluevaltuuston päätettävänä 27.5.2025.

Aluehallitus päätti hyväksyä osaltaan ja allekirjoittaa Kymenlaakson hyvinvointialueen tilinpäätöksen vuodelta 2024. Lisäksi aluehallitus päätti antaa tilinpäätöksen tilintarkastajien tarkistettavaksi, pyytää tilintarkastuksesta ja tilintarkastuskertomuksesta tarkastuslautakunnan lausunnon ja antaa tilinpäätöksen tämän jälkeen aluevaltuuston käsiteltäväksi.

Kymenlaakson hyvinvointialueen henkilöstökertomus 2024

Hyvinvointialueen henkilöstökertomuksessa esitetään keskeiset henkilöstötunnusluvut vuodelta 2024. Henkilöstökertomus luo kokonaiskuvan henkilöstövoimavarojen tilasta ja kehityssuunnasta.

Aluehallitus päätti merkitä tiedoksi henkilöstökertomuksen 2024 ja lähettää sen edelleen tiedoksi aluevaltuustolle.

Sosiaali- ja potilasasiavastaavatoiminnan vuosiraportti 2024

Kymenlaakson hyvinvointialueen sosiaali- ja potilasasiavastaavapalvelun tuotti sopimukseen perustuen Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Socom Oy vuoden 2024 loppuun saakka. Vuoden 2025 alusta lukien sosiaali- ja potilasasiavastaavat siirtyivät Kymenlaakson hyvinvointialueen omaksi toiminnaksi.

Potilasasiavastaaviin yhteydenottoja oli 1021. Yhteydenotot painottuivat erikoissairaanhoitoon ja koskivat eniten Kymenlaakson keskussairaalaa, Ratamokeskusta sekä terveysasemia. Yhteydenottoja sosiaaliasioissa oli tilastoitu 306 kpl. Eniten yhteydenottoja tuli edellisten vuosien tapaan koskien lastensuojelua, vammaispalveluja ja iäkkäiden palveluja.

Hyvinvointialueen tehtäväksi tuli uuden lain myötä potilasasiavastaavapalvelun järjestäminen myös yksityisille terveydenhuollon palveluntuottajille sekä kuntien varhaiskasvatuksen palveluille. Yksityistä terveydenhuoltoa koskevia yhteydenottoja oli 95 ja varhaiskasvatusta koskevia yhteydenottoja oli yksi.

Aluehallitus merkitsi selvityksen tiedoksi.

Sosiaalihuoltolain mukaisten asumispalveluiden myöntämisperusteet 1.4.2025 alkaen

Asumisen palveluiden tulosalueella tarjotaan palveluita, jotka ovat tilapäinen, tuettu ja yhteisöllinen asuminen, ympärivuorokautinen palveluasuminen sekä laitospalvelu. Lisäksi tulosalueella tarjotaan myös muun muassa vammaisille suunnattua asumisen tukea ja asumisen palveluita.

Ennen asumisen palvelun myöntämistä asiakkaan palvelutarve arvioidaan yksilöllisesti hyvinvointialueen toimesta. Arviointi tehdään asiakkaan elämäntilanteen edellyttämässä laajuudessa yhteistyössä asiakkaan ja tarvittaessa hänen läheisensä sekä muiden toimijoiden kanssa.

Aluehallitus hyväksyi asumispalveluiden myöntämisperusteet 1.4.2025 alkaen.

Ikääntyneiden kuntouttavan päivätoiminnan jatkaminen ja kilpailutuksen käynnistäminen

Ikääntyneiden kuntouttavaa päivätoimintaa toteutetaan Kymenlaakson hyvinvointialueella pääsääntöisesti ostopalveluna. Omana toimintana päivätoimintaa toteutetaan Miehikkälän ja Virolahden alueilla. Ostopalvelusopimukset ovat voimassa Kotkassa ja Haminassa syyskuun 2025 loppuun ja Kouvolassa heinäkuun 2025 loppuun.

Aluehallitus päätti, että ikääntyneiden kuntouttavan päivätoiminnan palvelua jatketaan ja kilpailutus käynnistetään esityslistalla kuvatun mukaisesti. Lisäksi aluehallitus hyväksyi ikääntyneiden kuntouttavan päivätoiminnan myöntämisen perusteet.

Lisätietoja

Nina Brask
aluehallituksen puheenjohtaja
p. 040 195 4847, nina.brask@luottamus.kymenhva.fi

Harri Hagman
hyvinvointialuejohtaja
p. 020 633 2113, harri.hagman@kymenhva.fi

Sosiaalihuoltolain mukaisten asumispalveluiden myöntämisperusteista ja ikääntyneiden kuntouttavan päivätoiminnan jatkamisesta lisätietoja antaa:

Anu Salonen
sosiaalipalvelujohtaja
p. 020 633 4300, anu.salonen@kymenhva.fi

Kymenlaakson hyvinvointialue

Järjestämme Kymenlaakson sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen palvelut. Noin 159 500 asukkaan maakuntaan kuuluvat Hamina, Kotka, Kouvola, Miehikkälä, Pyhtää ja Virolahti.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kymenlaakson hyvinvointialue

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye