Perusterveydenhuolto tarjoaa mielenterveyden tukea ja hoitoa yhä useammalle nuorelle – terapiatakuulaki tulee voimaan toukokuussa
Nuorten mielenterveysperusteisten käyntien määrä julkisessa terveydenhuollossa on kasvanut merkittävästi. Vuoden 2023 aikana 7–22-vuotiailla raportoitiin noin 1,5 miljoonaa mielenterveysperusteista tutkimus- ja hoitokäyntiä julkisessa terveydenhuollossa. Käyntejä oli noin 175 000 nuorella.

Perusterveydenhuollon merkitys kasvaa
Perusterveydenhuollossa tehtyjen mielenterveyskäyntien määrä on vuodesta 2020 lisääntynyt 18 prosenttia ja asiakkaiden määrä 44 prosenttia. Mielenterveysperusteiset käynnit painottuvat yhä enemmän perusterveydenhuoltoon. Psykiatrian erikoissairaanhoidon asiakas- ja käyntimäärät ovat pysyneet vuoden 2020 tasolla.
“Kehityssuunta on oikea. Lähipalveluita tulee edelleen vahvistaa, jotta lapset ja nuoret saavat apua mielenterveysasioissa helpommin. Samalla erikoissairaanhoito voi keskittyä vaikeammin oireilevien hoitoon”, kertoo THL:n ylilääkäri Terhi Aalto-Setälä.
Nuorten mielenterveyspalveluiden käyttö on yleistä
Mielenterveysperustaiset käynnit ovat lapsuudessa yleisempiä pojilla mutta nuoruusiästä alkaen tytöillä. 18–22-vuotiaista naisista mielenterveyskäynti oli peräti kolmanneksella (31 %). Vastaava osuus vuonna 2020 oli 24 prosenttia.
”Nuoret ovat saaneet mielenterveyden palveluja aiempaa enemmän, mutta myös kysyntä on kasvanut. Kasvavaan tarpeeseen voidaan palveluissa vastata parantamalla vaikuttavien hoitomenetelmien saatavuutta”, ylilääkäri Aalto-Setälä sanoo.
Lastensuojeluun sijoitetuilla lapsilla ja nuorilla mielenterveyskäynnit olivat huomattavasti yleisempiä kuin muilla lapsilla ja nuorilla.
Mielenterveysperusteisia käyntejä hankitaan myös yksityisesti. Lisäksi julkinen terveydenhuolto ja opiskeluterveydenhuolto voivat hankkia nuorelle hoitoa yksityisestä terveydenhuollosta.
Tarkastelluissa käyntitiedoissa on mukana myös YTHS:n tietoja. Lisäksi lapset ja nuoret saavat mielenterveysperusteista lääkinnällistä kuntoutusta Kelan korvauksella.
Yksityisten toimijoiden tietojen raportointia THL:n rekistereihin kehitetään lähivuosina.
Terapiatakuulaki voimaan toukokuussa
Lasten ja nuorten mielenterveyden häiriöiden ehkäisyn ja hoidon saatavuutta perusterveydenhuollossa ja tuen saatavuutta sosiaalihuollon perustason palveluissa vahvistetaan 1.5.2025 voimaan tulevalla lainsäädännöllä. Sen myötä lyhytpsykoterapia tai muu psykososiaalinen interventio on aloitettava viimeistään kuukauden kuluessa siitä, kun tarve on todettu.
“Uudistus on hyvinvointialueille haastava, mutta niille on annettu erillisrahoitus osaamisen lisäämiseksi. THL:n roolina on arvioida erityisesti sitä, paraneeko lasten ja nuorten mielenterveysperusteisen hoidon yhdenvertaisuus”, toteaa THL:n ylilääkäri Outi Linnaranta.
Tilaston tiedot auttavat hyvinvointialueita arvioimaan palvelutarvetta ja palveluiden saatavuutta sekä tarjoamaan oikeanlaista tukea.
Aiheesta lisää
Lisätietoja
Tilastoraportti: Lasten ja nuorten mielenterveysperusteinen tutkimus ja hoito 2023
Terhi Aalto-Setälä (mielenterveyspalvelut)
ylilääkäri
puh. 029 524 7437
etunimi.sukunimi@thl.fi
Outi Linnaranta (mielenterveyspalvelut)
ylilääkäri
puh. 029 524 7517
etunimi.sukunimi@thl.fi
Martta Forsell (tilastotiedot)
kehittämispäällikkö
puh. 029 524 7974
etunimi.sukunimi@thl.fi
Tietoa julkaisijasta
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
THL viikolla 14/202527.3.2025 15:04:36 EET | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 27.3. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://www.thl.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/tapahtumakalenteri THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Tiedotteet to 3.4. Petteri Orpon hallitus on tehnyt laajoja muutoksia ja leikkauksia sosiaaliturvaan vuosina 2024-2025. Miten muutokset näkyvät perusturvaetuuksia eli vähimmäismääräisiä työttömyys-, sairaus-, perhe- ja eläke-etuuksia saavien kotitalouksien tuloissa? Julkaisemme perusturvan riittävyydestä väliarvioinnin. Materiaali on saatavissa ennakkoon embargolla ensi viikolla. Lisätiedot: piritta.rautavuori(at)thl.fi, puh. 029 524 7120 Verkkouutiset ke 2.4. Uutta
Vaccinationstäckningen bland barn är hög i Finland, men har minskat när det gäller vaccinet mot mässling, påssjuka och röda hund27.3.2025 01:00:00 EET | Pressmeddelande
Täckningen för den andra dosen av vaccinet mot mässling, påssjuka och röda hund (MPR) som ges till sexåringar har minskat, vilket ökar risken för en mässlingsepidemi. I Finland är det fortfarande sällsynt att vara ovaccinerad, men andelen helt ovaccinerade barn är ändå större än tidigare.
Lasten rokotuskattavuus on Suomessa korkea, mutta tuhkarokko-sikotauti-vihurirokkorokotteen kattavuudessa laskua27.3.2025 01:00:00 EET | Tiedote
Kuusivuotiaille annettavien tuhkarokko-sikotauti-vihurirokkorokotteiden (MPR) toisten annosten kattavuudessa on laskua, mikä lisää tuhkarokkoepidemian riskiä. Rokottamattomuus on Suomessa edelleen harvinaista, mutta täysin rokottamattomien lasten osuus on kuitenkin aiempaa suurempi.
THL viikolla 13/202520.3.2025 16:02:31 EET | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 20.3. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://www.thl.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/tapahtumakalenteri THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Tiedotteet ke 26.3. Tilasto: Lasten ja nuorten mielenterveysperusteinen tutkimus ja hoito 2023. Sisältää tiedot mielenterveysperusteisista tutkimus- ja hoitokäynneistä lapsilla ja nuorilla terveydenhuollossa. Lisäksi tilastossa on hyödynnetty THL:n lastensuojelurekisterin tietoja. Lisätiedot: tiina.puhakka(at)thl.fi, puh. 029 524 7673 to 27.3. THL julkaisee uutta tietoa lasten rokotuskattavuuksista Suomessa. Lisätiedot: elisa.lautala(at)thl.fi, puh. 029 524 7244 Verk
THL viikolla 12/202513.3.2025 16:07:32 EET | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 13.3. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://www.thl.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/tapahtumakalenteri THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Verkkouutiset ke 19.3. Naisiin kohdistuvan väkivallan ja lähisuhdeväkivallan ehkäisy ja torjunta edellyttää johdonmukaista panostusta ammattilaisten koulutukseen. Lisätiedot: soile.koskela(at)thl.fi, puh. 029 524 7058 ti 18.3. Osa ihmisistä on riskissä syrjäytyä palveluista, kun sosiaali- ja terveydenhuolto digitalisoituu. Digi muuttaa myös sote-ammattilaisten työtä. Julkaisemme suositukset, joiden avulla voidaan ehkäistä digisyrjäytymistä ja tukea ammattilaisten työ
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme