SDP:n Pia Hiltunen: Nuorten mielenterveyspalveluiden saatavuuteen saatu suunnanmuutos Pohjois-Pohjanmaalla
– Pohjois-Pohjanmaalta kantautuu hyviä uutisia: lasten ja nuorten mielenterveyspalveluiden tilanne on pystytty kääntämään parempaan suuntaan. Katastrofaalisen pitkä jono on saatu lyhenemään panostamalla nuorisopsykiatrian ja lastensuojelun yhteistyöhön, toimintamallien kehittämiseen ja nopeaan hoidon tarpeen arviointiin. Kaikki nämä ovat keinoja, joita SDP ajaa hyvinvointialueilla, sanoo oululainen kansanedustaja Pia Hiltunen (sd.).

Nuorten mielenterveyshäiriöiden diagnoosien määrä on kasvanut viime vuosina neljänneksellä. Nuoret kokevat yhä enemmän ahdistusta ja masennusta ja erityisesti nuorten ja nuorten aikuisten psyykkinen kuormitus on lisääntynyt.
– Mielenterveyden ongelmat on kyettävä tunnistamaan riittävän varhaisessa vaiheessa ja jo perusterveydenhuollossa, jolloin hoito pystytään porrastamaan tarpeen mukaan. Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella (Pohde) on huomattu digitaalisen IPC-menetelmän riittävän monen nuoren kohdalla masennusoireilun hallitsemiseen. Kun apua tarjotaan etunojaisesti matalalla kynnyksellä ja ennaltaehkäisevällä otteella, mielenterveyden ongelmat eivät ehdi kasaantua pidempää hoitoa vaativiksi. Tällöin varsinaista erikoissairaanhoitoa tarvitsee harvempi, mutta heille riittää resursseja, Hiltunen kuvailee.
– Psykiatrian painopistettä on siirretty Pohteella perustasolle ja kehitetty avohoidon palveluita. Yhteistyössä lastensuojelun kanssa voidaan myös ehkäistä huostaanottoja, kuten Pohteella on onnistuttu tekemään. Mielenterveyspalveluiden puute voi johtaa jopa huostaanottoon, jos avohuollon puolella ei kyetä tarjoamaan riittävästi maksutonta ja matalan kynnyksen tukea lapselle ja hänen perheelleen. Riittävillä mielenterveyspalveluilla voidaan tukea vastaavasti myös sijoitetun lapsen kotiutumista.
– Hoidon on oltava maksutonta, oikea-aikaista ja saumatonta. Yhteisistä varoistamme on rahoitettava julkista terveydenhuoltoa eikä yksityistä terveysbisnestä kalliine vuokralääkäreineen. Pohteella kustannuksia hillitään oman in house -yhtiön avulla, jonka kautta tehdään lisätyötä. Perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon jatkuvuutta tukee, kun yhtiön henkilökunta on omaa.
– Oikea-aikainen hoito ja nopea hoitoonpääsy on tärkeää myös mielenterveyden asioissa. Hoitamattomat mielenterveyden ongelmat kasvattavat sekä yhteiskunnan kustannuksia että yksilön kantamaa taakkaa. Erityisen surullista tämä on vasta muovautuvan lapsen tai nuoren kohdalla. Toukokuussa voimaan astuva lasten ja nuorten terapiatakuu on ehdottoman tervetullut, mutta se pitäisi laajentaa koskemaan koko väestöä, sillä yli puolet työkyvyttömyyseläkkeistä myönnetään mielenterveyssyistä, Hiltunen huomauttaa.
Yhteyshenkilöt
Pia HiltunenKansanedustaja
Puh:044 522 7447pia.hiltunen@eduskunta.fiKuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Kumpula-Natri: Hoitoon pääsy on ensiarvoisen tärkeää, niin Helsingissä kuin koko maassa29.3.2025 14:28:38 EET | Tiedote
Helsingissäkin tulee päästä hoitoon kohtuullisessa ajassa, korostaa kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri (sd)
SDP:n Saku Nikkanen: Salossa ollaan nyt erityisen huolestuneita tulevan edessä29.3.2025 11:48:44 EET | Tiedote
Salo on saanut hallituksen leikkauksissa jo erityisen paljon iskuja. Hoitoon pääsy on vaarantunut erityisesti, kun yöpäivystys lakkautettiin ja vaativien leikkausten salitoiminnot siirrettiin Turkuun. Terveysasemien lakkautukset korostavat ennestäänkin kurjaa tilannetta. Mistä talosta Salossa säästetään seuraavaksi? huokaa kansanedustaja Saku Nikkanen (sd).
SDP:n Matias Mäkynen: Hyvinvointialueet voivat pitää kiinni hoitoonpääsystä, vaikka Orpon hallitus tekee heikennyksiä29.3.2025 11:31:39 EET | Tiedote
Hyvinvointialuevaalit ovat ratkaisevat vaalit ihmisten hoitoonpääsyn kannalta, Korostaa kansanedustaja Matias Mäkynen (sd.)
SDP:n Lyly Tampereella: Hallitus on laiminlyönyt kansalaisten hoitoon pääsyn, työllisyyden hoidon ja kasvun aikaansaamisen29.3.2025 11:30:00 EET | Tiedote
Tämän viikon Orpon hallituksen tekemillä leikkauksilla ei lyhennetä hoitojonoja eikä paranneta hoitoon pääsyä, vaan ne kohdistuvat yhä enemmän heikompiosaisiin ja sotepalveluihin. Kaiken kukkuraksi vielä 100 miljoonan euron leikkausten kohdistuminen jäi mysteeriksi, vaikka hallitus toisin lupasi. Valtionvarainministeri Purran mukaan leikkauksia tulee vielä lisää huhtikuun kehysriihestä. Muun muassa 75 miljoonaa opetusministeriön osalta kohteet ovat vielä päättämättä, huomauttaa kansanedustaja Lauri Lyly (sd.)
SDP:n Eemeli Peltonen: Hallituksen sote- ja koulutusleikkausten pimittäminen koettelee äänestäjien kuluttajansuojaa29.3.2025 11:30:00 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Eemeli Peltonen on huolissaan hallituksen piilottelemista uusista leikkauksista sosiaali- ja terveydenhuoltoon sekä koulutukseen. Jopa 170 miljoonan euron leikkaukset soteen ja 70 miljoonan koulutusleikkaukset ovat erityisen ongelmallisia tilanteessa, jossa hallitus on jo leikannut esimerkiksi hoitoon pääsystä ja heikentänyt vanhustenhoidon henkilöstömitoitusta. Äänestäjien kuluttajansuoja on koetuksella, kun hallitus piilottaa leikkaukset alue- ja kuntavaalien yli.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme