
Suomeen uusi koulutus ehkäisemään konkursseja ja työuupumusta
Konkurssien määrä on kasvanut Suomessa viiden vuoden ajan, ja kasvu jatkuu myös alkuvuonna 2025. Lisäksi moni yrittäjä kamppailee jaksamisen kanssa. Näiden ongelmien ehkäisyyn on kehitetty uusi Yrittäjän työnohjaaja -koulutus.

Suomessa alkaa syksyllä 2025 Yrittäjän työnohjaaja -koulutus, jossa työnohjauksen ammattilaisia koulutetaan yrittäjien tueksi. Koulutus tulee tarpeeseen, sillä Suomessa lopetti viime vuonna toimintansa arviolta 36 000 yritystä, noin 3500 niistä konkurssin kautta. Konkurssien määrä kasvoi vuonna 2024 kolmanneksella viiden vuoden takaiseen verrattuna. Kasvu on jatkunut myös tammikuussa 2025, jolloin saavutettiin uusi, 2000-luvun kuukausikohtainen konkurssihuippu.
Yrittäjillä on ollut viime vuosina haasteita paitsi talouden myös jaksamisen kanssa. Vuonna 2024 toteutetun Yrittäjägallupin mukaan 56 % yrittäjistä kokee olevansa joskus tai jatkuvasti ylirasittunut, ja lähellä loppuun palamista on 5 % yrittäjistä.
”Kyllä nämä luvut kertovat siitä, että yrittäjät tarvitsevat lisää työkaluja arjen hallintaan ja liiketoiminnan kehittämiseen. Yrityksen perustamisvaiheessa apua on aika hyvin tarjolla, mutta jo perustetun yrityksen kehittämiseen voi olla vaikeampaa löytää tukea”, kertoo Suomen Yrittäjien koulutuspolitiikan asiantuntija Mikko Kinnunen.
Työnohjaaja ymmärtää yrittäjän arkea
Vuoden kestävästä Yrittäjän työnohjaaja YRTO® -koulutuksesta vastaa sen kehittäjä, työnohjaaja ja yrittäjä Anne Hämäläinen. Hän pitää tärkeänä, että yrittäjien tueksi koulutetaan yrittäjien arkea ja sen kipupisteitä ymmärtäviä työnohjaajia.
”Yrittäjyys on niin oma maailmansa, että harva palkansaaja ymmärtää yrittäjän työn kokonaisvaltaisuutta. Myös yrittäjien arkeen olennaisesti kuuluva taloudellinen epävarmuus ei helposti avaudu muuten kuin sitä kokeilemalla.”
Täydennyskoulutuksessa jo työnohjaajiksi valmistuneet ammattilaiset erikoistuvat yrittäjien ohjaamiseen. He sparraavat ja tukevat yrittäjiä erityisesti neljällä osa-alueella eli yrittäjäidentiteetin vahvistamisessa, arjen ja ajankäytön hallinnassa, liiketoiminnan kehittämisessä ja henkisen hyvinvoinnin vaalimisessa.
”Työnohjausta tarvitsevat erityisesti yksinyrittäjät, joita Suomessa on yli 180 000. Heillä ei välttämättä ole ketään, jonka kanssa jakaa arjen isoja ja pieniä kysymyksiä. Myös kasvuyritykset hyötyvät työnohjauksen tarjoamasta pysähtymisen ja pohdinnan paikasta. Lisäksi jos yrittäjä on isossa murrosvaiheessa, vaikkapa jäämässä tai palaamassa perhevapaalta, työnohjauksesta voi olla merkittävää apua”, Hämäläinen pohtii.
Työnohjauksessa ajankäytön ja strategian pohdintaa
Espoolainen hyvinvointialan yrittäjä Tuuli Luhtalampi on kehittänyt Luhtavilla-yrityksensä toimintaa työnohjauksessa vuodesta 2022 alkaen. Hän on yhdessä työnohjaajansa kanssa pohtinut ajankäyttöään, omaa jaksamistaan sekä henkilöstöasioita. Työskentelyyn on kuulunut myös strategian pohdintaa eli mm. viisivuotissuunnitelman ja arvojen laatimista.
”Olisinpa löytänyt työnohjauksen jo korona-aikana! Silloin yritys oli vaarassa mennä nurin. Olisin selvinnyt koronasta nopeammin ja kehittänyt toimintaani viisaammin, jos minulla olisi silloin ollut työnohjaaja kysymässä oikeita kysymyksiä”, Luhtalampi pohtii.
Syksyllä 2025 käynnistyvä koulutus on ensimmäinen Suomessa toteutettava, yrittäjien työnohjaukseen keskittyvä koulutus. Jos on yrittäjien työnohjaus harvinaista Suomessa, se on sitä myös maailmalla.
”Monessa maassa on tarjolla mentorointia, mutta ei yrittäjien työnohjausta. Mielestäni tässä koulutuksessa on potentiaalia myös vientituotteeksi tai rajat ylittäväksi hankkeeksi. Tärkeintä kuitenkin on juurruttaa yrittäjien työnohjaus Suomeen, vahvistaa kaiken kaikkiaan yrittäjäosaamista sekä ennaltaehkäistä työuupumusta ja turhia konkursseja”, Mikko Kinnunen painottaa.
Lähteet
Tilastokeskus https://pxdata.stat.fi/PXWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__kony/?tablelist=true (konkurssit)
https://pxdata.stat.fi/PXWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__aly/?tablelist=true (toimintansa lopettaneet)
Yrittäjägallup, huhtikuu 2024 https://www.yrittajat.fi/app/uploads/public/2024/04/yrittajagallup-jaksaminen-huhtikuu-2024.pdf
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anne Hämäläinentyönohjaaja, yrittäjä, opettajaYrto Oy
Puh:040 753 7520anne@metsolanne.fiMikko Kinnunenkoulutuspolitiikan asiantuntijaSuomen Yrittäjät
Puh:050 514 3884mikko.kinnunen@yrittajat.fiKuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.