Koko perheen viikonloppu koittaa vihdoin
Perheiden, odottajien ja lastenhoitoalan ammattilaisten tapahtuma Lapsimessut järjestetään tulevana viikonloppuna 11.–13.4.2025 Helsingin Messukeskuksessa samaan aikaan Ruokamessujen ja Lemmikkimessujen (12.–13.4.2025) kanssa, jossa nähdään ensimmäistä kertaa koirien vaatteiden ja varusteiden muotinäytös, sekä Houkutusten Highway.

Lapsimessut sekä Suomen Uimaopetus ja Hengenpelastusliitto (SUH) aloittavat tänä vuonna jatkuvan yhteistyön, jonka tavoitteena on kannustaa lapsiperheitä uimataidon oppimiseen.
Uimataidon ja harrastuspisteiden, muskarien ja teatterin lisäksi messuilla paneudutaan lasten tulevaisuuteen ja mahdollisiin huoliin. Lasten turvallisuuden tärkeys harrastuksien parista matkustamiseen näkyy kattavissa puheenvuoroissa ja näytteilleasettajissa. Lisäksi nostetaan esille myös perhettä suunnittelevien näkökulmia.
“Lapsimessut ovat Pohjois-Euroopan suurin ja monipuolisin tapahtuma lapsiperheille, tuoden yhteen niin perheet, ruoan ystävät kuin lemmikkien omistajat ja tulevaisuuden lemmikin hankkijatkin. Kevään värikkäin ja iloisin viikonloppu on jälleen täällä”, hehkuttaa liiketoimintapäällikkö Satu Papadopoulos Helsingin Messukeskuksesta.
Lemmikkimessut innoittavat tutustumaan eläinten maailmaan
Lemmikkimessut kutsuvat kaiken ikäiset eläintenystävät lauantaista sunnuntaihin tutustumaan erilaisiin lemmikkeihin ja niiden hoitoon. Ohjelmassa on luvassa muun muassa koirien muotinäytöksen lisäksi Houkutusten Highway, jossa pääsee testaamaan koiran nenää ja tottelevaisuutta.
Tietoisku-lavalla nähdään, kun Suomen Agilitykissat ry:n puheenjohtaja Kiia Aha ja varapuheenjohtaja Jenni Yli-Tainio tulevat kertomaan kissa-agilityn saloista samalla kun vuoden 2024 agilitykissat Hulina, Neko ja Poju tutustuttavat yleisön konkreettisesti lajin pariin.
Lapsimessut järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 11.–13.4.2025 samaan aikaan Lemmikkimessujen (12.–13.4.2025) sekä Ruoka 25 -tapahtuman kanssa. I www.lapsimessut.fi | #lapsimessut | fb+ ig + tiktok: @lapsimessut I
Suomen Messut -konserniin kuuluvat Messukeskuksen lisäksi messujärjestäjä Expomark Oy ja av-tekniikkayritys SVV Oy. Konsernin liikevaihto vuonna 2023 oli 51,3 miljoonaa euroa, tulovaikutus ympäristölleen 187 miljoonaa euroa ja työllisyysvaikutus 2535 henkilötyövuotta. I messukeskus.com I @messukeskus
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tapahtumaviestintä, Helsingin Messukeskus, Anu-Eveliina Mattila, 050 555 6183, anu-eveliina.mattila@messukeskus.com
Liiketoimintapäällikkö, Helsingin Messukeskus, Satu Papadopoulos, p. 050 540 3670, satu.papadopoulos@messukeskus.com
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Onnistuneet kohtaamiset jättävät vahvan muistijäljen ja tuottavat kiistatonta tulosta. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain. Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Omistajayritys Suomen Messut Oyj perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The real social media. | www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. We create successful and lasting interactions with undisputable results. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for various occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Nordic Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congress and business events every year. Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel.The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Sähkö-Electricity 26 -ammattitapahtuman avaukseen tasan vuosi – tapahtuman myynti on edennyt vauhdilla15.4.2025 14:59:46 EEST | Tiedote
Kolmipäiväinen sähköalan ammattitapahtuma täyttää Helsingin Messukeskuksen päähallit 15.−17. huhtikuuta 2026. Osallistumisensa ensimmäistä kertaa järjestettävään tapahtumaan ovat vahvistaneet jo kaikki alan tärkeimmät toimijat valmistajista ja maahantuojista valtakunnallisiin tukkuliikkeisiin.
One Year to Go: Sähkö-Electricity 26 – Exhibition Sales Progressing Rapidly15.4.2025 14:59:46 EEST | Press release
The three-day professional event for the electrical industry will take over the main halls of the Helsinki Expo and Convention Centre from 15 to 17 April 2026. All key players in the sector – from manufacturers and importers to national wholesalers – have already confirmed their participation in this inaugural event.
Helsingin Messukeskus muuntui makujen aarreaitaksi – Ruokamessut kävijöiden suosiossa13.4.2025 17:45:19 EEST | Tiedote
Helsingin Messukeskuksessa tutustuttiin tänä viikonloppuna uusiin makuihin ja tuttuihin suosikkeihin sekä riemuittiin ruoasta ja juomasta yhdessä muiden kanssa. Ruokamessuilla ja samaan aikaan järjestetyillä Lapsimessuilla ja Lemmikkimessuilla vieraili viikonlopun aikana yli 62 000 kävijää.
Kahveista Parhain -kilpailun voittajat palkittiin Ruokamessuilla12.4.2025 16:51:48 EEST | Tiedote
Helsingin Messukeskuksessa järjestettävillä Ruokamessuilla käytiin tänään Kahveista Parhain -kilpailun finaali. Kilpailussa kahveja arvioitiin niiden maun, aromin ja laadun perusteella.
Kaija Rahkola palkittu Vuoden Lastenhoitajana – 45 vuotta sydämellä ja lämmöllä tehtyä työtä11.4.2025 14:09:16 EEST | Tiedote
Oululaiselle Kaija Rahkolalle on myönnetty hänen pitkäaikaisesta, merkittävästä ja sydämellisestä työstään lasten ja lapsiperheiden parissa Vuoden Lastenhoitajan tunnustuspalkinto.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme