Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Helsingin kaupunginhallituksen elinkeinojaosto kuuli katsauksen työllisyyspalveluliikelaitoksen toiminnasta

Jaa

Kaupunginhallituksen elinkeinojaosto kokoontui 7.4. ja päätti merkitä tiedoksi tilannekatsauksen elinkeinoelämän ja kaupungin yhteisen tahtotilan määrittelytyöstä Helsingin ydinkeskustan kehittämiseksi.

Puheenjohtajan nuija pöydällä
Helsingin kaupunginhallituksen elinkeinojaosto kuuli huhtikuun kokouksessa kaksi katsausta. Sakari Röyskö

Helsingin kaupunginhallituksen elinkeinojaosto päätti merkitä tiedoksi tilannekatsauksen Helsingin työllisyyspalveluliikelaitoksen toiminnasta alkuvuonna 2025. 

Vuoden alussa Helsingin kaupungille siirtyi työllisyyspalveluliikelaitoksessa järjestettäväksi aiemmin valtion vastuulla olleet työvoimapalvelut. Toiminta on aloitettu vaikeassa työllisyystilanteessa, kun työttömien määrä edelleen kasvaa. Alkuvuonna jonotus- tai käsittelyajat venyivät pitkiksi kaikilla asiointikanavilla. TE-toimistosta työllisyyspalveluihin siirtyville asiakkaille, aiemmin työllisyyden kuntakokeilussa asioineille asiakkaille sekä alkuvuoden uusille työnhakijoille kyettiin kuitenkin tarjoamaan heti alkuvuodesta välttämättömät palvelut, kuten työnhakijaksi rekisteröityminen ja työttömyysturva.


Työllisyyspalveluille siirtyi valtiolta uutena tehtävänä lähes kokonaisuudessaan työnantajille ja yrityksille suunnatut lakisääteiset työvoimapalvelut. Muutosturvan palvelua kyettiin tarjoamaan työnantaja- ja henkilöasiakkaille normaalilla tavalla. Työnantajien yleinen neuvonta ja sen puhelinpalvelu on myös toiminut suunnitellusti ja rekrytointitoimeksiantoja on edistetty välittömästi tammikuun alusta alkaen.

Palvelun järjestämistä varten liikelaitoksen noin 700 työntekijän kokonaisvahvuudesta hieman yli 500 työntekijää siirtyi liikkeenluovutuksella valtiolta. Henkilöstön siirtymässä raportoitiin vain vähän ongelmia. 

Kokonaisarvio on, että työnhakijoiden peruspalvelu ja työttömyysturvaan liittyvät tehtävät sekä työnantajien palvelu kyettiin hoitamaan alkuvuonna eri palvelukanavilla hallitusti. 


Lähitulevaisuuden toiminnan painopisteiksi tunnistetaan palvelutason kehittäminen, kustannusvaikuttavuus toimintaa ohjaamaan, tulostavoitteiden asettaminen ja kannustavuuden lisääminen sekä seurannan mittareiden asettaminen. 


Elinkeinojaosto kuuli myös tilannekatsauksen elinkeinoelämän ja kaupungin yhteisestä tahtotilasta Helsingin ydinkeskustan kehittämiseksi

Kaupunginhallituksen elinkeinojaosto päätti merkitä tiedoksi tilannekatsauksen projektista, jossa määriteltiin kaupungin ja elinkeinoelämän yhteinen tahtotila Helsingin ydinkeskustan kehittämiseksi.

Projektin käynnisti kansliapäällikön vuonna 2021 asettama Helsingin kaupungin ja elinkeinoelämän yhteistyöryhmä ydinkeskustan elinvoiman vahvistamiseksi.
Työ toteuttaa Helsingin kaupunkistrategian mukaista tavoitetta kehittää ydinkeskustaa tiiviisti yhdessä kaupunkilaisten ja keskusta-alueen yritysten kanssa.

Tuloksena syntyi ydinkeskustan kehittämistä ohjaava strategia- ja tavoitekokonaisuus. Samalla lopputulos edustaa elinkeinoelämän ja kaupungin toimijoiden sitoutumista ydinkeskustan elinvoimaisuuden vahvistamiseen tiiviissä yhteistyössä.

Prosessissa määriteltiin viisi strategista periaatetta, joilla johdetaan ydinkeskustan elinvoimaisuutta. Strategisten periaatteiden pohjalta määritettiin kahdeksan tavoitetta. Tavoitteet liittyvät muun muassa tapahtumallisuuden lisäämiseen, merellisen Helsingin toimenpiteiden vahvistamiseen keskustan alueella, toimitilojen uudistamisen muuttuneen työelämän tarpeisiin ja työmaiden haittojen minimointiin. 

Lisäksi tunnistettiin tarve perustaa kaksi uutta foorumia tiivistämään kaupungin ja elinkeinoelämän välistä vuoropuhelua ja yhteistyötä. Työn tulokset tarjoavat vankan perustan suunnitella toimenpiteitä ydinkeskustan elinvoiman vahvistamiseksi tulevina vuosina.

Elinkeinojaosto päätti myös uusia tonttivaraukset Kampissa ja Kalasatamassa.

Kaikki kaupunginhallituksen elinkeinojaoston päätökset ja mahdolliset äänestykset löytyvät päätöstiedotteesta. Päätöstiedote julkaistaan kaupunginhallituksen elinkeinojaoston asiakirjat -sivulla.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Riikka Jauhiainen
Viestintäasiantuntija, Helsingin kaupunginkanslia
P. 09 3103 3388
riikka.jauhiainen@hel.fi

Linkit

Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Ainutlaatuinen konsertti Ukrainan tueksi Helsingissä 23. toukokuuta – ukrainalainen kamariorkesteri Four Seasons esiintyy yhdessä vain harvoin15.4.2025 11:00:00 EEST | Tiedote

Helsingin kaupunki ja sen ukrainalainen yhteistyökaupunki Dnipro toteuttavat ainutlaatuisen musiikki-illan Temppeliaukion kirkossa perjantaina 23. toukokuuta alkaen kello 19. Toivon sävelet -konsertti tuo yhteen sodan takia tällä hetkellä eri maissa soittavat Four Seasons -kamariorkesterin huippumuusikot. Konsertin tuotolla Dnipron kaupunki auttaa musiikkia opiskelevia lapsia, jotka ovat menettäneet läheisiään sodassa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye