Uudenmaan ELY-keskus

Vantaalla Koivukylänväylän risteyssillan peruskorjaus tuo muutoksia liikenteeseen Tuusulanväylällä (kt 45) 15.4. alkaen

Jaa

Huhtikuussa 2025 alkava Koivukylänväylän risteyssillan peruskorjaus aiheuttaa muutoksia liikenteeseen Tuusulanväylän (kt 45) kohdalla Vantaalla. Töiden arvioidaan valmistuvan syyskuun loppuun mennessä.

Kartta, joka näyttää Koivukylänväylän ja sen risteyssillan. Mukana myös viereisiä teitä ja viheralueita.
Koivukylänväylän risteyssilta Open Street Map

Vantaalla sijaitseva Koivukylänväylän risteyssilta peruskorjataan huhti–syyskuussa 2025. Korjauksen aikana sillan vesieristeet ja pintarakenteet uusitaan sekä muun muassa kaiteet, reunapalkit, kansilaatat ja välitukipilarit kunnostetaan. Ajoradoilla tehtävät työt valmistuvat elokuussa 2025.

Koivukylänväylän risteyssillalla on peruskorjaustöiden aikana kumpaankin ajosuuntaan käytössä yksi ajokaista. Nopeusrajoitus on työmaiden kohdalla 50 km/h:ssa kaistojen kaventamisen vuoksi. Korjattavan risteyssillan kohdalla alapuolisella Tuusulanväylällä (45) tehdään myös tarvittavat liikennejärjestelyt tiettyjen korjausvaiheiden aikana.

Korjaustöiden aikana sillalla on käytössä vain yksi ajokaista kumpaankin suuntaan. Kaistojen kaventamisen vuoksi nopeusrajoitus työalueella on 50 km/h. Työmaan alla kulkevalla Tuusulanväylällä tehdään myös tilapäisiä liikennejärjestelyjä tiettyjen korjausvaiheiden aikana. Jalankulku ja pyöräily ohjataan työn ajaksi sillan ulkopuoliselle telineelle.

Työn rakennuttajana toimii ELY-keskus. Urakoitsijana kohteessa toimii Destia Oy ja urakan valvonnasta vastaa Rakennuttajatoimisto HTJ Oy.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Projektipäällikkö Timo Repo, ELY-keskus, puh. 0295 021 338
Työmaapäällikkö Jonne Onttonen, Destia Oy, puh. 040 182 8809
Valvontakonsultti Kimmo Perttu, Rakennuttajatoimisto HTJ Oy, puh. 040 031 1193

Kuvat

Kartta, joka näyttää Koivukylänväylän ja sen risteyssillan. Mukana myös viereisiä teitä ja viheralueita.
Koivukylänväylän risteyssilta
Open Street Map
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Logo.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Uudenmaan ELY-keskus

NTM-centralen i Nyland samarbetar med andra myndigheter för att bekämpa grå ekonomi och ekonomisk brottslighet11.4.2025 12:45:00 EEST | Pressmeddelande

Delbesluten som NTM-centralen i Nyland fattat om ansökningar om uppehållstillstånd för företagare avslöjar fortfarande omfattande missförhållanden i gränssnittet mellan företagsarbete och arbete i anställningsförhållande. Av de delbeslut som fattades 2024 var 45 procent negativa och orsakerna varierar från försummelse av lagstadgade skyldigheter till grå ekonomi. Observationerna framgår av den statistik som publicerats på myndigheternas gemensamma webbplats för lägesbilden av grå ekonomi och ekonomisk brottslighet.

Uudenmaan ELY-keskus tekee yhteistyötä muiden viranomaisten kanssa harmaan talouden ja talousrikollisuuden torjumiseksi11.4.2025 12:45:00 EEST | Tiedote

Uudenmaan ELY-keskuksen tekemät osapäätökset yrittäjän oleskelulupahakemuksissa paljastavat edelleen merkittäviä epäkohtia yrittäjätyön ja työsuhteisen työn rajapinnassa. Vuonna 2024 tehdyistä osapäätöksistä 45 % oli kielteisiä, ja syyt vaihtelevat lakisääteisten velvoitteiden laiminlyönnistä harmaaseen talouteen. Havainnot ilmenevät viranomaisten yhteisellä harmaan talouden ja talousrikollisuuden tilannekuvasivustolla julkaistuista tilastoista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye