HSL tavoittelee Helsingin seudulle laadukkaampaa ja yhtenäisempää raideliikennettä
HSL:n nykyiset raideliikenteen sopimukset umpeutuvat 2030-luvulla. Tulevaisuuden raideliikenne on HSL-alueella järjestettävä EU:n palvelusopimusasetuksen mukaisesti, kuten muukin joukkoliikenne –julkiset hankinnat on lähtökohtaisesti kilpailutettava. Toimiva raideliikenteen markkina koko Suomessa on siksi elinehto myös HSL:n raideliikenteen toimivuudelle. HSL pyrkii nyt varmistamaan, että lähijuna- ja kaupunkiraideliikenne seudun asukkaille voidaan järjestää myös tulevaisuudessa mahdollisimman laadukkaasti ja edullisesti.

HSL on kesästä 2024 alkaen kartoittanut kansainvälistä raideliikenteen operaattorien markkinaa, ja tarkempi kahdenkeskinen markkinavuoropuhelu on käyty tähän mennessä 17 operaattorin kanssa.
Näiden keskustelujen perusteella Helsingin seudun lähijunaliikenne on realistinen ensimmäinen kohde Suomen markkinalle tulevalle uudelle operaattorille. Samalla operaattorit tarvitsevat uskottavan näkymän valtakunnallisen junaliikenteen kehityksestä ja mahdollisuuksista kasvattaa liikevaihtoa. Operaattorit tarvitsevat tasapuolisia toimintaolosuhteita: henkilöjunaliikenteessä etenkin junakalustoa ja varikoita.
HSL selvittää nykyistä laajemman lähijunaliikenteen hankintaa 2030-luvulla
HSL on tehnyt oman kilpailutuksensa valmistelussa tiivistä yhteistyötä valtion kanssa, sillä toimiva ja uskottava valtakunnallinen kilpailutusmalli on edellytys myös HSL:n junaliikenteen kilpailutuksen onnistumiselle. Lisäksi sekä valtion että HSL:n junaliikenteen sopimukset ovat päättymässä samoihin aikoihin. Valtion ja VR:n neuvottelema ostoliikennesopimus päättyy vuoden 2030 lopussa, minkä jälkeen liikenne on kilpailutettava. HSL:n ja VR:n välinen nykyinen sopimus päättyy vuoden 2031 kesällä.
Valmistelun aikana on syntynyt näkemys, että lähijunaliikenne Helsingistä ainakin Riihimäelle ja Lahteen asti olisi tarkoituksenmukaista järjestää osana HSL:n tilaamaa junaliikenteen kokonaisuutta. Jo nyt näissä R-, Z-, D- ja T-junissa kulkee paljon HSL-alueen sisäisiä matkustajia lippuyhteistyösopimuksen perusteella, minkä vuoksi HSL rahoittaa jo nyt tätä liikennettä suuremmalla osuudella kuin valtio. Tähän kokonaisuuteen sisältyisi luontevasti myös mahdollinen Länsiradan lähijunayhteys Lohjalle sekä Rantaradan lähijunayhteys Karjaalle tai Hankoon, jos liikenteelle löytyy rahoitus.
Lähijunaliikenteen kehityksen turvaamiseksi voi olla järkevää kehittää pääkaupunkiseudun laajemman työssäkäyntialueen kunnille HSL:n kevytjäsenyys -malli, jossa kunnat osallistuvat ja sitoutuisivat vain junaliikenteen järjestämiskustannuksiin ja maksaisivat subventoidut liput junamatkoille. Nykyisellä junaliikenteen rahoitusmallilla HSL-jäsenyys ei välttämättä ole kaikille kunnille houkutteleva vaihtoehto.
Kokonaisuuden valmistelu vaatii aikaa ja laajoja neuvotteluja valtion viranomaisten ja työssäkäyntialueen kuntien kanssa. HSL:n hallitus antoi toimitusjohtajalle valtuutuksen näiden neuvottelujen käymiseen kokouksessaan 8.4.2025.
HSL ja VR ovat neuvotelleet muutoksista nykyiseen sopimukseen
Jotta 2030-luvun uudentyyppinen lähijunaliikenteen kilpailutus on mahdollinen, HSL:n ja VR:n nykyisen lähijunaliikenteen sopimuksen pitää olla voimassa kauden loppuun asti. VR:llä on nykyisen sopimuksen mukaan mahdollisuus irtisanoa sopimus vuoden 2025 loppuun mennessä niin, että se päättyisi kesällä 2028. VR voi irtisanoa sopimuksen, jos se voi uskottavasti osoittaa sen olevan sille pysyvästi tappiollinen. HSL ja VR ovat neuvotelleet tämän irtisanomispykälän poistamisesta. Sopimusmuutos heikentää VR:n taloudellista asemaa, minkä vuoksi HSL korvaa VR:lle sopimusmuutoksesta 3,5 miljoonaa euroa vuodessa vuodesta 2026 alkaen.
Jos sopimus katkeaisi ennenaikaisesti, junaliikenteen järjestämisen kustannukset kasvaisivat merkittävästi jo vuonna 2028, koska uuden sopimuksen hintataso tulee markkina-analyysin perusteella nousemaan huomattavasti nykysopimusta kalliimmaksi, ja kiireellisessä kilpailutuksessa lähtökohdat eivät olisi vielä valmiit onnistumiselle. Samalla junaliikenteen kehittäminen 2030-luvulla olisi uhattuna koko maan ja etenkin Helsingin seudun tasolla.
HSL ja VR ovat samalla neuvotelleet myös sopimusmuutoksista, joilla vastataan havaittuihin kehittämistarpeisiin mm. turvallisuuteen, liikenteen luotettavuuteen ja häiriöiden hallintaan sekä energian säästämiseen liittyen. Näihin liittyviä sopimuskannusteita säädetään paremmin toiminnan laatua ohjaaviksi. Operaattorista riippumattomia riskejä rajataan, mikä on tärkeää myös seuraavan kilpailutuksen houkuttelevuuden kannalta.
HSL:n hallitus antoi toimitusjohtajalle valtuutuksen allekirjoittaa muutossopimus VR:n kanssa 13.6.2025 mennessä. Jos sopimusta ei allekirjoiteta määräajassa, hallitus valtuutti toimitusjohtajan valmistelemaan lähijunaliikenteen nopeaa kilpailutusta ja käynnistämään julkisen hankintamenettelyn mahdollisimman pian, jos VR ilmoittaa sopimuksen ennenaikaisesta irtisanomisesta.
Myös metro- ja raitioliikenteen hankintaa selvitetään
Myös kaupunkiraideliikenteen hankintaan vaikuttaa osaltaan EU:n palvelusopimusasetus, ja metron hankintaa säännellään samaan tapaan kuin junaliikennettä. Raitiovaunuliikenteen hankinta nykymallilla Kaupunkiliikenne Oy:ltä on tulevaisuudessakin mahdollinen, mutta etenkin pikaratikan osalta HSL varautuu liikenteen kilpailuttamiseen toimivan markkinan aikaan saamiseksi.
Kaupunkiraideliikenteen liikennöinnin osittainenkin avaaminen kilpailulle tukisi myös junaliikenteen kilpailutusten onnistumisen edellytyksiä tulevaisuudessa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kimmo Sinisalokehityspäällikkö
Puh:09 4766 4248kimmo.sinisalo@hsl.fiHelsingin seudun liikenne HSL vastaa seudun joukkoliikenteen suunnittelusta, tilaamisesta ja lipuista sekä Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisesta. Kuntayhtymässä on noin 400 työntekijää. Vuonna 2024 HSL:n toimintakulut olivat 894 miljoonaa euroa ja toimintatuotot 872 miljoonaa euroa. HSL:n liikennevälineiden kyytiin noustiin vuoden 2024 aikana 361 miljoonaa kertaa, mikä on suurin osa Suomen joukkoliikennematkoista.
Yhteystietoja medialle: www.hsl.fi/viestinta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSL Helsingin seudun liikenne
HSL:n hallituksen päätöksiä 6.5.20257.5.2025 13:21:39 EEST | Tiedote
HSL:n hallitus kokoontui 6. toukokuuta 2025 ja päätti seuraavista asioista.
Pohjois-Espoon bussiliikenteeseen tulee muutoksia elokuussa7.5.2025 13:11:21 EEST | Tiedote
Pohjois-Espoon bussilinjojen reiteissä tapahtuu muutoksia elokuussa. HSL:n hallitus hyväksyi Pohjois-Espoon linjastotarkastelussa esitetyt muutokset bussilinjoihin ohjeellisena noudatettaviksi kokouksessaan tiistaina 6. toukokuuta.
HSL-lippukaupan avaaminen siirtyy, automaatit ja haltijakohtaiset kortit säilyvät käytössä pidempään5.5.2025 13:03:00 EEST | Tiedote
HSL siirtää uuden taustajärjestelmän käyttöönottoa aiemmin ilmoitetusta, alustavasta ajankohdasta kolmella viikolla. Tämä vaikuttaa myös HSL-lippukaupan aukeamisen, isojen automaattien sulkemisen ja yhteiskäyttöisten eli haltijakohtaisten korttien poistumisen aikatauluun. Isot lippuautomaatit suljetaan ja haltijakohtaiset HSL-kortit jäävät pois käytöstä 2.6., kun HSL aloittaa palveluidensa siirron uuteen taustajärjestelmään. HSL-lippukauppa aukeaa siirron jälkeen 4.6.
HSL:n selvitys: Jopa joka toinen voisi tehdä enemmän lähitöitä, jos työmatkaa tuettaisiin – etenkin nuorille hybridityö tärkeää2.5.2025 10:00:02 EEST | Tiedote
Monella työpaikalla keskustellaan nyt työnteon paikoista ja hybridityön sujuvoittamisesta. HSL:n tuoreen kyselytutkimuksen mukaan työmatkaetu voisi ratkaista yhden hybridityön kipukohdista. Kyselyn mukaan jopa yli puolet työntekijöistä voisi olla valmis tulemaan useammin toimistolle, jos työmatkakuluja tuettaisiin. Nuorista lähes 90 prosenttia arvostaa työmatkan tukemista.
HSL:n tavoitteena on avata HSL-kortin nettilataus 14.5. – samassa yhteydessä muitakin muutoksia lippujen ostamiseen16.4.2025 13:10:00 EEST | Tiedote
HSL-lippukaupan on tarkoitus avautua 14.5., minkä jälkeen HSL-korttia voi jälleen ladata netissä. Tämänhetkisen suunnitelman mukaan HSL alkaa siirtää palveluitaan uuteen taustajärjestelmään maanantaina 12.5., jolloin myös osa lippuautomaateista suljetaan ja yhteiskäyttöisten eli haltijakohtaisten HSL-korttien käyttö päättyy. Aikataulun toteutuminen edellyttää, että järjestelmien testaukset saadaan tehtyä onnistuneesti. Muutokset eivät koske HSL-sovelluksen käyttäjiä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme