Ylemmät Toimihenkilöt YTN

Tietotekniikan palvelualalle uusi valtakunnallinen työehtosopimus

Jaa

YTN, Tietoala ry ja Teknologiateollisuuden työnantajat ry ovat neuvotelleet uuden valtakunnallisen työehtosopimuksen tietotekniikan palvelualalle. Sopimus astuu voimaan tänään tiistaina 8.4.2025.

Alan valtakunnallisen normaalisitovan työehtosopimuksen piirissä on noin 23 000 työntekijää. Myös monet it-alalla toimivat järjestäytymättömät yritykset ovat ilmoittaneet noudattavansa valtakunnallista työehtosopimusta. Sopimus on voimassa 30.11.2027 asti. Viimeinen vuosi on kuitenkin irtisanottavissa molemmin puolin.

Ensisijaisesti palkankorotuksista neuvotellaan joka vuosi paikallisesti. Jollei paikallisesti päästä sopimukseen, käytetään työehtosopimuksen ”perälautaa”. Perälaudassa sopimuskauden palkankorotukset ovat yhteensä 7,8 prosenttia, joista yleiskorotusten osuus on 5,0 prosenttia. Sopimuksen palkkaratkaisun kustannusvaikutus noudattaa niin sanottua yleistä linjaa.

Perälaudan mukaan tänä keväänä siis kaikille sopimuksen piirissä oleville työntekijöille maksetaan toukokuussa 2,0 prosentin palkankorotus laskettuna huhtikuussa voimassa olevasta kuukausipalkasta luontoisetuineen. Sen lisäksi työnantaja kohdentaa yrityksen huhtikuun palkkapotista laskettuna 0,5 prosentin suuruisen palkankorotuserän valitsemilleen henkilöille. 

Perälaudan palkankorotukset jakautuvat vuosina 2026 ja 2027 niin, niin että kaikille tulevat yleiskorotukset ovat molempina vuosina 1,5 prosenttia ja työnantajan jakamat korotukset ovat 1,4 prosenttia ja 0,9 prosenttia. Perälauta on sama kuin YTN teknologiateollisuuden ja YTN suunnittelualan sopimat palkkaratkaisut. 

Työehtosopimuksen teksteihin ei tullut isoja muutoksia. Merkittävin muutos on, että paikallisesti voidaan sopia tiistaiksi, keskiviikoksi tai torstaiksi osuvan kirkollisen juhlapäivän osalta sunnuntaityökorotuksen maksamisesta tai sen suuruudesta toisin. Työnantaja ja työntekijä voivat paikallisen sopimuksen perusteella sopia säännöllisen työajan siirron kustannusneutraalisti työtuntijärjestelmän mukaiselle vapaapäivälle.

Adoptiovanhemman oikeus vanhempainvapaan palkkaan koskee jatkossa lasta, joka ei ole täyttänyt 10 vuotta. Aiemmin ikäraja oli 7 vuotta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Ylemmät Toimihenkilöt YTN on Akavan yksityisen sektorin neuvottelujärjestö. Vastaamme ylempien toimihenkilöiden sopimustoiminnasta teollisuudessa, palvelualoilla ja järjestöissä. Jäseninämme on 20 akavalaista liittoa, joiden kautta edustamme yli 180 000 asiantuntija- ja esihenkilötyötä tekevää eri toimialoilla.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ylemmät Toimihenkilöt YTN

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye