Hesburger

Hesburger uudistaa henkilöstön koulutusta ja ravintola-arkea tekoälyn ja pelillisen oppimisen avulla – investoi yli 760 000 euroa

Jaa

Hesburgerin henkilöstö saa tänä vuonna käyttöönsä tekoälybotin ja pelillisen oppimisympäristön. Viime vuonna koulutukseen suunnattiin yli 760 000 euroa.

Henkilöstötutkimuksen mukaan koulutuspanostukset ovat lisänneet työntekijöiden tyytyväisyyttä ja sitoutumista.
Henkilöstötutkimuksen mukaan koulutuspanostukset ovat lisänneet työntekijöiden tyytyväisyyttä ja sitoutumista.

Hesburger kehittää henkilöstön osaamista ja sujuvoittaa ravintolatyötä uusilla digitaalisilla ratkaisuilla.

"Olemme panostaneet erityisesti laadukkaaseen ja yhtenäiseen perehdytykseen, ja viimeisimmässä henkilöstötutkimuksessa koulutuksen arvio on parantunut merkittävästi. Vuonna 2024 ketjun koulutusinvestointi oli 762 400 euroa, ja tänä vuonna se kasvaa edelleen", Hesburgerin henkilöstöpäällikkö Henna Pursiheimo sanoo.

Mobiililaitteiden yleistyminen on tuonut uusia joustavampia tapoja oppia, ja jatkossa verkko- ja interaktiivinen koulutus ovat yhä suuremmassa roolissa.

"Haluamme vastata nuorten työntekijöidemme toiveisiin ja olemme korvanneet perinteiset laajat käsikirjat napakoilla, visuaalisilla oppimateriaaleilla, kuten videoilla, jotka tukevat erilaisia oppimistyylejä. Tänä vuonna otamme käyttöön pelillisen oppimisympäristön, jossa työntekijät voivat harjoitella esimerkiksi hampurilaisen rakentamista", Pursiheimo kertoo.

Tekoälybotti sujuvoittaa ravintolatyötä

Hesburger integroi myös tekoälyn osaksi koulutusta ja ravintolatyötä. Loppuvuodesta työntekijät saavat käyttöönsä mobiilisovelluksessa toimivan tekoälybotin, joka tukee työntekoa ja parantaa asiakaspalvelua.

"Chatbot auttaa reseptiikan kanssa, kertoo nopeasti esimerkiksi kanapihvin oikean paistoajan tai annokseen kuuluvan salaatin määrän. Se myös madaltaa kynnystä kysyä toimintatapoihin liittyviä asioita, esimerkiksi työsuhteen alussa tai sairaustapauksissa", Pursiheimo kuvailee.

Tekoälysovellus toimii tietoturvallisesti suljetussa ympäristössä yrityksen omien materiaalien pohjalta ja on saatavilla kaikissa toimintamaissa omalla kielellä.

"Ravintolatyö on monipuolistunut. Työntekijät tekevät sekä kassatyötä että keräilyä, mikä tuo vaihtelua mutta myös uusia haasteita. Itsepalvelukassojen myötä asiakaskohtaamiset ovat lyhyempiä, mutta sitäkin tärkeämpiä", Pursiheimo toteaa.

Hesburger kiinnostaa työnantajana Suomessa – yli 18 000 kesätyöhakemusta

Hesburger perusti kolme vuotta sitten kansainvälisen koulutustiimin, jonka tavoitteena on tarjota kaikille työntekijöille tasalaatuinen koulutus eri toimintamaissa. Nyt ketju yhtenäistää ja optimoi myös rekrytointijärjestelmäänsä, jotta hakuprosessi olisi sujuvampi sekä hakijoille että rekrytoijille.

Pursiheimon mukaan Hesburger mielletään Suomessa vakaaksi ja kiinnostavaksi työnantajaksi, mikä on vähentänyt rekrytointitarvetta. Sama maine on vahvistunut Baltian maissa, joissa yli 90 prosenttia työntekijöistä suosittelee yritystä työnantajana.

Hesburgerilla on tällä hetkellä yli 9 000 työntekijää, ja määrän arvioidaan tänä vuonna lähestyvän 10 000:ta. Nuoret hakevat töihin erityisen aktiivisesti: ravintolatyöntekijöiden keski-ikä on 22 vuotta, ja ketju on saanut Suomessa jo yli 18 000 kesätyöhakemusta.

"Kesätyöntekijöiden haku on edelleen käynnissä, ja myös osa-aikatyötä on tarjolla. Hakuaika voi olla lyhyt, jopa vain viikon, joten nopeus on valttia", Pursiheimo vinkkaa.

Suomessa työntekijät viihtyvät Hesburgerilla keskimäärin noin neljä vuotta. Henkilöstötutkimuksen mukaan koulutuspanostukset ovat lisänneet työntekijöiden tyytyväisyyttä ja sitoutumista. Lisäksi työhyvinvointia tuetaan liikunta- ja hyvinvointieduilla, kuten 600 euron arvoisella Epassilla vuodessa, sekä motivoivalla palkitsemisjärjestelmällä.

"IPA – Iloisen palvelun ammattilainen -järjestelmässä työntekijät voivat ansaita 1–5 tähteä, jotka merkitään nimikylttiin. Palkinnot kasvavat tähtimäärän mukaan, ja viidellä tähdellä saa 500 euron lahjakortin. Tänä vuonna ennätykselliset 27 työntekijää Suomessa saavutti IPA 5 -tason", Pursiheimo mainitsee.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Henkilöstötutkimuksen mukaan koulutuspanostukset ovat lisänneet työntekijöiden tyytyväisyyttä ja sitoutumista.
Henkilöstötutkimuksen mukaan koulutuspanostukset ovat lisänneet työntekijöiden tyytyväisyyttä ja sitoutumista.
Lataa
Nuoret hakevat töihin erityisen aktiivisesti: ravintolatyöntekijöiden keski-ikä on 22 vuotta, ja ketju on saanut Suomessa jo yli 18 000 kesätyöhakemusta.
Nuoret hakevat töihin erityisen aktiivisesti: ravintolatyöntekijöiden keski-ikä on 22 vuotta, ja ketju on saanut Suomessa jo yli 18 000 kesätyöhakemusta.
Lataa
Suomessa työntekijät viihtyvät Hesburgerilla keskimäärin noin neljä vuotta.
Suomessa työntekijät viihtyvät Hesburgerilla keskimäärin noin neljä vuotta.
Lataa
Hesburgerilla on tällä hetkellä yli 9 000 työntekijää, ja määrän arvioidaan tänä vuonna lähestyvän 10 000:ta.
Hesburgerilla on tällä hetkellä yli 9 000 työntekijää, ja määrän arvioidaan tänä vuonna lähestyvän 10 000:ta.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Burger-In Oy on suomalainen perheyritys ja Hesburger sen rekisteröity liikemerkki. Hesburger-ravintoloita löytyy yhdeksästä maasta: Suomesta, Virosta, Latviasta, Liettuasta, Saksasta, Ukrainasta, Bulgariasta, Puolasta ja Romaniasta. Hesburger työllistää Suomessa noin 6000 työntekijää ja ulkomailla 2700 työntekijää. Vuoden 2024 verollinen myynti Suomessa oli 295 miljoonaa euroa ja ulkomailla 193,6 miljoonaa euroa.

www.hesburger.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hesburger

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye