Näillä työnantajilla on paras maine – suurten organisaatioiden päättäjät kertovat
Duunitorin tuore tutkimus kertoo, mitkä suomalaiset työnantajat ovat tehneet vaikutuksen suurten organisaatioiden päättäjiin. Asiantuntija avaa, miksi tietyt työnantajabrändit menestyvät ja mihin työnantajien pitäisi panostaa.

OP Ryhmä, Kone ja S-ryhmä ovat arvostetuimpia suomalaisia työnantajabrändejä suurten työnantajien edustajien mielestä. Asia selviää Duunitorin ja Taloustutkimuksen tuoreesta Suuret työnantajat -tutkimuksesta.
”OP Ryhmä ja S-ryhmä ovat merkittäviä työnantajia, jotka johtavat työnantajabrändejään systemaattisesti. Kone on Suomessa pienempi työllistäjä, mutta edustaa suomalaista menestystarinaa maailmalla”, sanoo Duunitorin johtava työnantajakuvakonsultti Lauri Vaisto.
”Työnantajabrändi ei elä irrallaan organisaation muusta brändistä. Kun pyydetään nimeämään hyvä työnantajabrändi, ensimmäisenä mieleen tulee helposti vahvoja brändejä, jotka eivät ainakaan ole huonon työnantajan maineessa.”
Lataa Suuret työnantajat -tutkimus täältä »
Nämä työnantajat saivat eniten mainintoja
Tutkimukseen osallistuneilta kysyttiin, mitä esimerkkejä heille tulee mieleen hyvistä työnantajabrändeistä.
Viisi eniten mainintoja saanutta työnantajaa:
-
OP Ryhmä
-
Kone
-
S-ryhmä
-
Fazer
-
Kesko/K-ryhmä
OP Ryhmän ykkössija ei tullut yllätyksenä Vaistolle.
”OP Ryhmä on palkittu Vuoden työnantajabrändinä jo vuoden 2023 Rekrygaalassa erityisesti pitkäjänteisen ja henkilöstöä osallistavan brändityön tekijänä.”
Myöskään kaupan alan hyvä menestys ei yllättänyt.
”Kaupan alalla on suuria työnantajia, jotka rekrytoivat paljon. Siksi monella on ollut mahdollisuus havainnoida, miten ne viestivät itsestään työnantajana.”
Näin työnantaja voi rakentaa houkuttelevan työnantajabrändin
Lauri Vaisto listaa viisi asiaa, joihin työnantajan on hyvä panostaa, jotta työnantajabrändin johtaminen on johdonmukaista, uskottavaa, vaikuttavaa ja tavoitteellista.
1. ”Kirjatkaa, millainen työnantaja haluatte olla. Tavoitetila tai työnantajalupaus on keskeinen työväline sekä ulkoisessa brändityössä että sisäisessä työntekijäkokemuksen johtamisessa. Työnantajabrändin omistajuus on usein jaettua. Ellei yhtenäistä tarinaa ole, työnantajasta syntyy epäselvä mielikuva.”
2. ”Laatikaa suunnitelma työnantajabrändin kehittämiseksi. Työnantajabrändin tavoitteiden tulisi olla selkeitä, realistisia ja mitattavia. Pelkät tavoitteet eivät riitä, vaan tarvitaan myös askelmerkit niiden saavuttamiseksi.”
3. ”Huolehtikaa riittävästä resursoinnista. Aivan liian usein suurissakin organisaatioissa luotetaan siihen, että rekrytoijat huolehtivat työnantajakuvasta oman työnsä ohella. Työnantajabrändin johtaminen on kuitenkin kokonaisvaltaista työtä, joka vaatii aikaa, osaamista ja rahaa.”
4. ”Keskustelkaa työnantajabrändistä säännöllisesti johtoryhmässä. Suomalaisten organisaatioiden helmasynti on, että investoinneista seiniin ja koneisiin jaksetaan jauhaa loputtomiin, mutta osaavien tekijöiden oletetaan vain ilmestyvän jostain. Työvoiman ja erityisosaamisen saatavuus on kriittinen tekijä, joka saa organisaatiot joko kukoistamaan tai kaatumaan.”
5. ”Osallistakaa koko henkilöstö työnantajabrändin rakentamiseen. Kaikkien menestyneiden työnantajabrändien taustalla on merkittäviä panostuksia työnantaja- ja rekrytointimarkkinointiin. Parhaiden joukkoon noustaan valjastamalla käyttöön todellinen supervoima eli oman henkilöstön verkostot. Kun muut perusasiat ovat kunnossa, projekti kannattaa viedä maaliin varmistamalla, että työntekijät kertovat yhdenmukaista tarinaa työnantajasta.”
Kansallinen rekrytointitutkimus 2025: Suuret työnantajat on Duunitorin ja Taloustutkimuksen haastattelututkimus, joka toteutettiin 20.1.–28.2.2025. Vastaajia oli yhteensä 149. Kolmannes vastaajista edusti johtoa ja loput henkilöstö- ja muuta hallintoa. Vastaajia oli sekä yksityiseltä että julkiselta sektorilta. Yksityisen sektorin haastatellut edustivat yrityksiä, joiden liikevaihto on yli 20 miljoonaa euroa. Julkisen sektorin vastaajat edustivat hyvinvointialueita, suurimpia kuntia sekä julkisen sektorin organisaatioita, jotka työllistävät vähintään 500 työntekijää.
Kaipaatko lisätietoa?
Haluatko tietää lisää työmarkkinoista tai tarvitsetko asiantuntijan haastatteluun? Ole yhteydessä!
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lauri VaistoJohtava työnantajakuva- ja strategiakonsulttiDuunitori Oy
Puh:+358 40 550 1103lauri.vaisto@duunitori.fiMaiju KarhunenViestintäpäällikköDuunitori Oy
Puh:+358 50 585 7001maiju.karhunen@duunitori.fiAino SalonenViestintäjohtajaDuunitori Oy
Puh:+35850 4144 245aino@duunitori.fiduunitori.fiKuvat

Duunitori on Suomen suurin työnhakupalvelu. Vuonna 2024 Duunitorilla vierailtiin yli 55 miljoonaa kertaa. Vuonna 2009 perustettu yritys kokoaa avoimet työpaikkailmoitukset ja ohjaa ne alustansa lisäksi sadoille ylläpitämilleen sosiaalisen median sivuille. Duunitorin sosiaalisen median kanavia seuraa Suomessa lähes miljoona ihmistä. Duunitorin työelämämedia julkaisee uutisia, vinkkejä ja tarinoita työnhausta, rekrytoinnista ja työelämästä. Työnantajille Duunitori tarjoaa rekrytointimarkkinoinnin ja työnantajakuvan kehittämisen palveluita. Vuonna 2019 Duunitori laajeni Ruotsiin ja perusti Jobbland-työnhakupalvelun. Vuonna 2023 Duunitori rantautui Norjaan ja osti paikallisen Jobbsafari-työnhakupalvelun. Vuonna 2024 Duunitori jatkoi kasvuaan Ruotsissa ostamalla Keeparo-työnantajabränditoimiston, Allalöner-palkkatietopalvelun ja Jobbsafari-työnhakupalvelun.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Duunitori Oy
Työnantajat ovat varautuneet palkka-avoimuuteen yllättävän hyvin – nämä ovat suurimmat ongelmat15.4.2025 11:46:29 EEST | Tiedote
EU-direktiivi haastaa työnantajia edistämään palkka-avoimuutta. Duunitorin tuore tutkimus kertoo, miten suuret organisaatiot ovat valmistautuneet palkka-avoimuuteen ja mikä siinä on hankalinta.
Työpaikkojen määrä romahti – näillä aloilla ja alueilla on eniten töitä3.4.2025 05:03:00 EEST | Tiedote
Alkuvuonna julkaistiin huomattavasti vähemmän työpaikkailmoituksia kuin viime vuonna. Lue myös, miltä työmarkkinatilanne näyttää eri aloilla ja alueilla.
Yllätyskäänne: rakennusalan työpaikkojen määrä kasvoi – näitä tekijöitä haetaan eniten26.3.2025 11:43:30 EET | Tiedote
Talouden epävakaus on heijastunut jo pitkään rakennusalan työllisyystilanteeseen. Duunitorin tuore data kertoo, että alalla on vihdoin nähtävissä piristymistä. Lue myös, millaisia tehtäviä on nyt eniten auki ja mitä rakennusalan ammattilaiset peräänkuuluttavat.
Ensi kesälle harmillisen vähän kesätöitä – hakijoilta tiukat terveiset työnantajille13.3.2025 05:02:00 EET | Tiedote
Talouden epävarmuus näkyy kesätöiden määrässä myös ensi kesänä. Lue myös, mitkä ovat yleisimmät tavat saada kesätyö ja mitä hakijat toivovat työnantajilta.
Näillä aloilla on eniten kesätöitä – ravintola-ala ykkösenä3.3.2025 13:53:27 EET | Tiedote
Vaikea taloustilanne näkyy edelleen myös kesätöiden määrässä. Duunitorin data kertoo, millä aloilla on eniten kesätyöpaikkoja ja mitkä työnantajat kiinnostavat hakijoita.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme