Hämeen ja Pirkanmaan Marttojen yhdistyminen sai uuden nimen ja hallituksen – syntyi Hämeen-Pirkanmaan Martat ry
Hämeen ja Pirkanmaan Marttojen yhdistyminen astui virallisesti voimaan 1.1.2025. Kahden vahvan marttapiirin yhdistymistä on valmisteltu huolellisesti vuoden 2024 aikana. Nyt yhdistyminen on saanut myös näkyvän tunnuksen, kun yhdistyksen uudeksi nimeksi päätettiin 5.4.2025 pidetyssä vuosikokouksessa Hämeen-Pirkanmaan Martat ry.

Yhdistymisen myötä syntynyt Hämeen-Pirkanmaan Martat ry kattaa laajan maantieteellisen alueen ja toimii vahvana alueellisena marttatoiminnan mahdollistajana. Uusi piiri edustaa nyt yli 5000 marttaa, jotka toimivat aktiivisesti eri puolilla Hämettä ja Pirkanmaata.
– Yhdistymisellä vahvistamme marttatyötä alueellamme ja voimme kehittää toimintaamme entistä vaikuttavammaksi ja osallistavammaksi. Martat on tärkeä kansalaisjärjestö, joka tarjoaa osaamista, osallisuutta ja yhteisöllisyyttä elämän eri vaiheissa, toteaa toiminnanjohtaja Maria Järvelin.
Yhdistyksen vuosikokouksessa 5. huhtikuuta 2025 valittiin myös uusi hallitus, joka ohjaa piirin toimintaa seuraavien vuosien aikana. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Aila Metsäkangas Vesivehmaan Martat ry:stä.
– On ilo ja kunnia saada luotsata yhdistynyttä piiriä eteenpäin. Piirien yhdistyminen tuo mukanaan uusia mahdollisuuksia, mutta myös vastuuta siitä, että kaikkien marttojen ääni kuuluu. Uskon, että yhdessä tekemällä rakennamme elinvoimaisen ja näkyvän marttayhteisön, Metsäkangas sanoo.
Sekä Hämeen että Pirkanmaan Martoilla on pitkä ja arvokas historia. Martat ovat olleet keskeinen osa alueellista järjestötoimintaa ja arjen asiantuntijuutta jo yli sadan vuoden ajan. Yhdistyminen on askel kohti vahvempaa ja resurssiviisaampaa toimintaa, joka vastaa tämän päivän tarpeisiin.
Hämeen-Pirkanmaan Martat jatkavat alueella tutuksi tullutta marttatoimintaa: arjen taitojen opettamista, yhteisöllisyyden rakentamista ja kestävän elämän puolesta puhumista. Uusi piiri toimii entistä kattavammin koulutusten, tapahtumien ja viestinnän kautta.
Yhteyshenkilöt
Aila MetsäkangasPuheenjohtaja, Hämeen-Pirkanmaan Martat
Puh:044 586 6591Maria JärvelinToiminnanjohtaja, Hämeen-Pirkanmaan Martat
Puh:044 494 6295maria.jarvelin@martat.fiMarttaliitto
Marttaliitto on kotitalousneuvontaa antava kansalaisjärjestö. Martat toimivat sen puolesta, että kaikilla ihmisillä, kaikenlaisissa kodeissa, olisi hyvä olla. Arvojamme ovat yhdessä tekemisen ilo, kestävät valinnat ja avoimuus. Hyvästä arjesta parempi maailma. www.martat.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Marttaliitto ry
Kutsu Marttaliiton vuosiseminaariin 25.4.2025: Muutos lautasella – Arvostava ruokapuhe muutoksen mahdollistajana9.4.2025 08:30:00 EEST | Kutsu
Tervetuloa Marttojen vuosiseminaariin perjantaina 25.4.2025 klo 13 alkaen! Tilaisuus järjestetään Tapiolan Hohkassa Espoossa sekä etäyhteyksin.
Marttojen kasvisruokasitoumus tekee kasvisruoasta uuden normin13.2.2025 07:30:00 EET | Tiedote
Martat haastaa muut järjestöt, yhdistykset, yritykset ja muut organisaatiot tekemään kasvisruokasitoumuksen. Sitoumuksen tekemällä organisaatio lupaa tarjoavansa kasvisruokaa järjestämissään tilaisuuksissa. Tavoitteena on lisätä kasvisruoan osuutta tilaisuuksissa ja tapahtumissa sekä kannustaa kestävämpiin ruokavalintoihin.
Martat kutsuvat mocktaileille tammi-helmikuussa ympäri Suomen23.1.2025 06:55:00 EET | Tiedote
Martan mocktail -kampanja avaa ovet Marttojen yhdistystoimintaan tammi-helmikuussa 2025. Kaikille marttailusta kiinnostuneille avoimia tapahtumia järjestetään ympäri Suomea ja virtuaalisesti.
Marttojen teemavuodet 2025–2026 nostavat vastuullisen ruoan keskiöön21.1.2025 07:05:00 EET | Tiedote
Marttojen teemavuodet 2025 ja 2026 omistetaan ruoalle ja sen merkitykselle arjessa ja yhteiskunnassa. Kahden vuoden ajan keskitymme ruokavalintoihin, jotka edistävät sekä terveyttämme että maapallon hyvinvointia, ja juhlistamme ruoan yhdistävää voimaa.
Uusi Maukas arki kuuluu kaikille -reseptivihko julkaistu10.12.2024 07:00:00 EET | Tiedote
Martat ja Takuusäätiö ovat julkaisseet uuden reseptivihkon, joka tarjoaa konkreettisia vinkkejä hyvään ja edulliseen arkiruokaan. Maukas arki kuuluu kaikille -vihko sisältää reseptejä, joilla ruoka-avun kautta jaettavasta 40 euron maksukortista saa mahdollisimman paljon irti. Lisäksi mukana on talousaiheinen tehtävä, joka auttaa pohtimaan arjen rahankäyttöä ja tarjoaa neuvoja talousasioihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme