Akavan Erityisalat: Irtisanomista ei pidä helpottaa - Turvattomuudella ei rakenneta parempaa työelämää
Irtisanomiskynnyksen madaltaminen heikentää työntekijän oikeusturvaa ja lisää työelämän turvattomuutta, Akavan Erityisalat painottaa. Liitto vastustaa hallituksen esittämiä muutoksia henkilöön liittyvien irtisanomisperusteiden sääntelyyn.

Akavan Erityisalat vastustaa hallituksen esittämiä muutoksia henkilöön liittyvien irtisanomisperusteiden sääntelyyn. Esitykset, kuten irtisanomiskynnyksen madaltaminen ja irtisanomismenettelyyn liittyvät heikennykset, horjuttavat työntekijän oikeusturvaa ja lisäävät työelämän turvattomuutta.
Esitys ei tuo merkittäviä työllisyys- tai taloushyötyjä, mutta luo pitkäaikaista oikeudellista epävarmuutta. Lisäksi se lisää riskiä syrjivien irtisanomisten yleistymiselle, mikä on ristiriidassa hallitusohjelman kirjauksien kanssa.
– Kyse ei ole vain lakiteknisestä sääntelyn muutoksesta, vaan merkittävästä siirtymästä kohti epävarmempaa ja epäreilumpaa työelämää. Työntekijän kokemus turvallisuudesta on hyvinvoivan ja tuottavan työyhteisön perusta, sanoo Akavan Erityisalojen johtava juristi Jenni Salonen.
Kohtuuttomia heikennyksiä työntekijän kustannuksella
Esitykset ovat kohtuuttomia ja yksipuolisesti työntekijän asemaa heikentäviä. Työntekijä on työsuhteen heikompi osapuoli, ja nyt ehdotetut muutokset lisäävät tätä epätasapainoa entisestään. Samanaikaisesti irtisanomiskynnyksen madaltamisen kanssa hallitus valmistelee muita työlainsäädännön muutoksia, joilla on kohtuuttomia vaikutuksia työsuhdeturvaan.
Valmisteilla olevia muutoksia ovat muun muassa:
-
määräaikaisten työntekijöiden aseman heikentäminen
-
lomautusilmoitusajan lyhentäminen
-
takaisinottovelvollisuuden poistaminen alle 50 henkilöä säännöllisesti työllistävissä yrityksissä
-
yhteistoimintavelvoitteiden keventäminen
-
työttömyysturvan leikkaukset
– Näiden yhteisvaikutus on merkittävä. Ne rapauttavat työntekijän suojaa laajasti ja lisäävät turvattomuutta tilanteessa, jossa työelämän pitäisi rakentua luottamukselle ja oikeudenmukaisuudelle, Akavan Erityisalojen juristi Juho-Heikki Leppänen toteaa.
Työelämän ilmapiiri ja työkyky uhattuina
Luottamuksen mureneminen vaikuttaa suoraan työkykyyn ja työhyvinvointiin. Työntekijä, joka kokee olevansa ”löyhässä hirressä”, voi huonosti, ei kehity työssään eikä uskalla vaihtaa työpaikkaa. Tämä on paitsi inhimillisesti kestämätöntä, myös yhteiskunnallisesti kallista.
– Irtisanomisten kynnyksen madaltaminen lisää yksipuolisia päättösopimuksia ja pidentää työttömyysjaksoja. Yhteiskunnan kannalta tämä on kestämätön tie, kun samaan aikaan työttömyysturvaa on jo heikennetty, Jenni Salonen muistuttaa.
Perusoikeuksia ei saa sivuuttaa
Akavan Erityisalat korostaa, että työntekijällä on perustuslain 18 §:n 3 momentin mukaan oikeus riittävään ja täsmälliseen suojaan epäoikeudenmukaisia työsuhteen päättämisiä vastaan. Tämä perusoikeudellinen näkökulma on hallituksen esityksessä jätetty liian vähälle huomiolle, vaikka kyse on työntekijän asemaan syvällisesti vaikuttavista muutoksista.
– Työntekijöiden asemaa ei voida heikentää ilman perusoikeusvaikutusten tarkempaa ja kriittisempää analyysia. Nyt käsillä olevat muutokset ovat yksipuolisia ja epätasapainoisia, ja ne lisäävät sääntöjen tulkinnanvaraisuutta sekä epävarmuutta koko työmarkkinakentässä, sanoo Juho-Heikki Leppänen.
Vaikka heikennysten konkreettinen merkitys täsmentyisi vasta vuosien tai vuosikymmenten oikeuskäytännön jälkeen, jo pelkkä lainsäätäjän viesti siitä, että irtisanomisperusteisiin kajotaan heikomman osapuolen tappioksi, alkaa vaikuttaa kielteisesti työelämään. Se madaltaa työnantajien kynnystä irtisanoa henkilöperusteisesti ja nostaa työntekijöiden kynnystä kyseenalaistaa irtisanomisen laillisuus. Tämä luo välittömästi ilmapiirin, jossa turvattomuus ja epäluottamus kasvavat.
Taustatietoa:
Lausunto hallituksen esitysluonnoksesta henkilöön liittyvistä irtisanomisperusteista oli lausuntokierroksella, ja Akavan Erityisalat jätti lausuntonsa 7.4.2025.
Mistä on kysymys?
Jos hallituksen esitys etenee sellaisenaan lainsäädännöksi, niin seuraavat asiat muuttuvat:
-
Irtisanomiskynnystä madalletaan
→ Työnantaja voi irtisanoa helpommin henkilöön liittyvillä perusteilla.
-
”Painava syy” poistuu
→ Henkilöperusteinen irtisanominen ei enää vaadi painavaa syytä, mikä heikentää työntekijän suojaa.
-
Kokonaisarvio työntekijän ja työnantajan tilanteesta kapenee
→ Työnantajan näkökulma korostuu, työntekijän olosuhteita huomioidaan vähemmän.
-
Varoitusvelvoite heikentyy
→ Työnantajalla ei ole enää yhtä vahvaa velvollisuutta varoittaa ennen irtisanomista.
-
Uudelleensijoittamisvelvoitetta supistetaan
→ Työnantajan ei tarvitse yhtä kattavasti selvittää mahdollisuuksia sijoittaa työntekijä muuhun tehtävään.
-
Epävarmuus lisääntyy
→ Vakiintunut oikeuskäytäntö menettää merkitystään, ja työntekijän oikeusturva heikkenee.
Lisätietoja:
Jenni Salonen, johtava juristi, Akavan Erityisalat, jenni.salonen@akavanerityisalat.fi,
050 596 7963
Juho-Heikki Leppänen, juristi, Akavan Erityisalat, juho-heikki.leppanen@akavanerityisalat.fi, 0201 235 365
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anna Joutsenniemi, viestintäpäällikkö, Akavan Erityisalat, puh. 040 525 8582.
Jenni SalonenJohtava juristi. Yhteiskunnallinen vaikuttaminen, yksityissektorin edunvalvonta.
Puh:050 596 7963jenni.salonen@akavanerityisalat.fiJuho-Heikki LeppänenJuristi. Yksityissektorin työsuhdeneuvonta.
Puh:0201 235 365juho-heikki.leppanen@akavanerityisalat.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Akavan Erityisalat
Av-käännösyritysten palkkaratkaisu yleisen linjan mukainen16.4.2025 15:25:26 EEST | Tiedote
Av-käännösyritysten työehtosopimuksen osapuolet ovat päässeet sopuun yleisen linjan mukaisesta kolmivuotisesta sopimusratkaisusta. Sopimus on edelleen yksi harvoista työehtosopimuksista, joissa on sovittu myös ei-työsuhteisten tekijöiden vähimmäispalkkioista. Sopimuksessa työntekijöitä edustavat Akavan Erityisalat ja sen jäsenjärjestö Kieliasiantuntijat sekä Journalistiliitto.
MAL ry: Säätiöittämisellä huononnetaan Helsingin taidemuseon työehtoja vastoin poliittisia lupauksia9.4.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin taidemuseo HAMin henkilöstö vastustaa säätiöittämisen tuomia heikennyksiä työehtoihin. – Kaupunki lupasi, että säätiömuoto ei tuo heikennyksiä. Museoalan palkat ovat matalia jo valmiiksi, sanoo Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL. MAL ja sen kattojärjestö Akavan Erityisalat järjestävät mielenilmauksen Helsingin taidemuseon työehtojen puolesta ke 9.4. klo 10.30 HAMin Lokki-katoksen alla.
Akavan Erityisalojen terveiset puoliväliriiheen!4.4.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
1. Henkinen työhyvinvointi edellyttää tiukempaa lainsäädäntöä 2. Raskaus- ja perhevapaasyrjinnän kieltoja selkeytettävä 3. Julkisen talouden säästötoimet kohtuullisiksi 4. Yhdistelmävakuutuksen mallista sovittava 5. Työlainsäädännön valmistelussa huomioitava palkansaajien oikeudet 6. Työvoimapalveluihin määräaikainen valtionavustus 7. Aikuiskoulutustuen tilalle uusi etuus
Hyvä hallinto nähdään Suomen menestystekijänä – supistaminen jakaa mielipiteet19.3.2025 10:00:00 EET | Tiedote
Suomi ei menesty ilman hyvää julkista hallintoa, arvioi valtaenemmistö (84 %) suomalaisista. Hallinnon supistamiselle löytyy kuitenkin yhtä paljon kannattajia kuin vastustajiakin. Julkiselta hallinnolta suomalaiset edellyttävät ennen kaikkea osaamista ja lainmukaisuutta. Kyselyn toteutti tammikuussa 2025 tutkimuslaitos Verian Akavan Erityisalojen toimeksiannosta.
Kysely: Nuorisopalveluihin on panostettava12.3.2025 10:59:45 EET | Tiedote
Nuorison syrjäytymistä on ehkäistävä panostamalla nuorisopalveluihin. Lähes yhdeksän kymmenestä suomalaisesta on tätä mieltä. Mielipiteen vahvuus vaihtelee puoluekannan mukaan. Kyselyn toteutti tammikuussa tutkimuslaitos Verian Akavan Erityisalojen toimeksiannosta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme