HSY:n hallituksen päätökset 11.4.2025

Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallitus päätti hyväksyä tonttijohtojen saneerausmallin. Mallin tavoitteena on saattaa vesihuoltoverkostojen saneerausalueet kerralla kuntoon. Tällöin HSY:n runkojohtojen uusinnan yhteydessä saneerattaisiin myös liittyjän vastuulle kuuluvat saneeraustarpeessa olevat kiinteistön tonttijohdot.
Hallitus päätti hyväksyä seuraavat hankesuunnitelmat ja hankinnan:
- Vantaan Länsi-Vapaalan ja Karhunkierroksen vesihuollon saneerausten hankesuunnitelma
- Helsingin Sepänmäen vesihuollon hankesuunnitelma
- Viikinmäen jätevedenpuhdistamon vuosisaneerausten hankesuunnitelma
- pakkausjätteen monilokeron kiinteistökeräysten urakoitsijaksi koko HSY:n alueelle valittiin Verdis Oy.
Hallitus sai tiedoksi HSY:n kasvihuonekaasupäästöt ja energiankulutuksen vuonna 2024.
Kokouksessa käsitellyt muut asiat päätettiin ehdotusten mukaisesti.
HSY tiedottaa erillisellä tiedotteella tonttijohtojen saneerausmallista.
Kokouksen esityslista/pöytäkirja, jossa on lisää edellisistä sekä muut käsitellyt asiat: https://hsy10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting_frames.
Ystävällisin terveisin
Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä
viestintäjohtaja Riitta-Liisa Hahtala
www.hsy.fi
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Tuotamme HSY:ssä kunnallisia vesihuollon ja jätehuollon palveluja sekä tietoa pääkaupunkiseudusta ja ympäristöstä. Teemme kanssasi maailman kestävimmän kaupunkiseudun.
Tehdään yhdessä maailman kestävin kaupunkiseutu!
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSY
Tonttijohtomallilla vesihuoltoverkosto kerralla kuntoon sekä kadulla että kiinteistöllä11.4.2025 10:31:49 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY ottaa käyttöön uuden tonttijohtojen saneerausmallin. HSY:n hallitus päätti kokouksessaan 11.4.25 hyväksyä siirtymisen malliin, jossa tavoitteena on saattaa saneerausalueiden vesihuoltoverkosto kerralla kuntoon myös alueen kiinteistöillä. Tonttijohtojen saneerausmalli otetaan käyttöön liukuvasti vuosina 2025–26.
Ennakkotiedote HSY:n hallituksen kokouksesta 11.4.20259.4.2025 07:34:03 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallituksen kokous pidetään perjantaina 11.4.2025 Kokouksen esityslista on nähtävissä osoitteessa: https://hsy10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting_frames Hallitus päättää muun muassa tonttijohtojen saneerausmallin hyväksymisestä. Mallin tavoitteena on saattaa vesihuoltoverkostojen saneerausalueet kerralla kuntoon. Tällöin HSY:n runkojohtojen uusinnan yhteydessä saneerattaisiin myös liittyjän vastuulle kuuluvat saneeraustarpeessa olevat kiinteistön tonttijohdot. Hallitus päättää seuraavista hankesuunnitelmista ja hankinnasta: - Vantaan Länsi-Vapaalan ja Karhunkierroksen vesihuollon saneerausten hankesuunnitelma - Helsingin Sepänmäen vesihuollon hankesuunnitelma - Viikinmäen jätevedenpuhdistamon vuosisaneerausten hankesuunnitelma - pakkausjätteen monilokeron kiinteistökeräysten urakoitsijan valinta koko HSY:n alueelle HSY tiedottaa kokouksen jälkeen tonttijohtojen saneerausmallista. Ystävällisin terveisin Helsingin seudun ympäris
HSY:n risunkeräys helpottaa pientaloasukkaiden kevätsiivousta1.4.2025 09:35:17 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY helpottaa jälleen pihojen kevätsiivousta ja kerää toukokuussa risuja ja oksia pienkiinteistöiltä. Risunkeräys on maksullinen, ja se täytyy tilata kiinteistölle etukäteen. HSY ottaa risuja vastaan myös Sortti-asemillaan.
Katupöly heikentää laajasti ilmanlaatua pääkaupunkiseudulla27.3.2025 08:39:25 EET | Tiedote
Katupölyä on nyt runsaasti ilmassa. Pääkaupunkiseudun ilmanlaatu on monin paikoin huono Helsingin seudun ympäristöpalveluiden (HSY) mittausten mukaan. Pölyisintä on vilkkaasti liikennöidyillä alueilla. Ulkoillessa kannattaa valita kulkureitti mahdollisuuksien mukaan etäämmältä vilkkaasta kadusta. Jo yhden korttelin päässä ruuhkaisesta kadusta ilma on puhtaampaa.
HSY:n hallituksen päätökset 21.3.202521.3.2025 10:55:45 EET | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallitus päätti hyväksyä vuoden 2024 tilinpäätöksen ja esittää sen edelleen yhtymäkokoukselle. Hallitus päätti hyväksyä seuraavat hankesuunnitelmat: - Helsingin Munkkiniemen sekavesiviemäröinnin eriyttämisen ensimmäisen vaiheen hankesuunnitelma. Hanke koskee aluetta Talinpuisto-Laajalahdenaukio ja Perustie. - Espoon Virastopihan vesihuollon kehittämisen hankesuunnitelma - Espoon Gobbackan alueen kadut osa-alue 2, vesihuollon kehittämisen hankesuunnitelma. Hallitus päätti hyväksyä seuraavat hankinnat: - urakoitsijaksi vuoden 2025 vesihuollon verkostohankkeisiin Kauniaisissa valittiin GRK Suomi Oy - tietoteknisten laitteiden leasingrahoitus- ja elinkaarihallintapalvelut tilataan Step IT Oy:ltä. Kokouksessa käsitellyt muut asiat päätettiin ehdotusten mukaisesti. Kokouksen esityslista/pöytäkirja, jossa on lisää edellisistä sekä muut käsitellyt asiat: https://hsy10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting_frames. Ystävällisin terveisin Hel
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme