Ruokamessuilla syödään yhdessä – HelsinkiMissio ja Helsingin Messukeskus käyvät yksinäisyyttä vastaan suupala kerrallaan
Ruokamessut ja HelsinkiMissio haastavat messukävijät syömään yhdessä ja tutustumaan uusiin ihmisiin. Uusien ihmisten tutustumiseen on tarjolla muun muassa HelsinkiMission kohtaamiskortteja, jotka helpottavat keskustelun aloittamista ja tuttavuuksien solmimista. Ruokamessut järjestetään tulevana viikonloppuna Helsingin Messukeskuksessa.

Yhteiset ateriat vahvistavat ihmisten välisiä suhteita ja luovat yhteenkuuluvuuden tunnetta. Ruokailutilanteet voivat tuoda pintaan myös. koetun yksinäisyyden. HelsinkiMission School to Belong -ohjelman kyselyselvityksessä on havaittu, että lounastauot voivat olla tilanteita, joissa yksinäisyys, ahdistus ja häpeä korostuvat. Yläkoulujen ja toisen asteen opiskelijat saattavat kokea, että ruokaileminen yksin alleviivaa heidän yksinäisyyttään, ja pahimmillaan yksinäiset opiskelijat välttävät ruokailua kokonaan.
– Yksinäisyyden tunne voi vaikuttaa merkittävästi ihmisten ruokailutottumuksiin. Ruokailuun yhdistyy yhteisöllisyys ja yhdessä vietetty aika. Se parhaimmillaan tuo voimavaroja ja hyvää mieltä, mutta jos jää tämän ulkopuolelle, kokemus voi olla hyvinkin kipeä. Yhteinen hetki ruokailun parissa on tärkeä jo hyvin varhaisesta lapsuudesta läpi koko elämän. Ruuan parissa syntyy kohtaamisia, keskusteluita ja uusia elämyksiä sekä muistoja. Kaikkea sitä, mitä jokainen ihminen tarvitsee ja kaipaa, sanoo HelsinkiMission toiminnanjohtaja Tuula Colliander.
Ruokamessujen kävijöitä rohkaistaan syömään yhdessä ja tutustumaan uusiin ihmisiin uudella Syödään yhdessä -alueella, jossa uusien tuttavuuksien kanssa voi aloittaa jutustelun vaikkapa HelsinkiMission kohtaamiskorttien avulla. Kortit sisältävät valmiita kysymyksiä keskustelun aloittamiseen. Syödään yhdessä -alue sijaitsee osastolla 3d39
Ruokamessuilla on myös mahdollisuus liittyä HelsinkiMission Kaveripiiriin, joka on aktiivisten lahjoittajien yhteisö. Kaveripiiri tarjoaa jatkuvaa apua yksinäisille ja varmistaa, ettei kukaan jää yksin.
Ruokamessujen yhteydessä järjestetään puheenvuoro, jossa HelsinkiMission toiminnanjohtaja Tuula Colliander käsittelee yhteisöllisyyden merkitystä ja yksinäisyyden vähentämistä. Puheenvuoro pidetään perjantaina 11.4. klo 13.30 Salvia-lavalla.
HelsinkiMissio on ollut Helsingin Messukeskuksen vastuullisuuskumppani tämän vuoden alusta. Yhteistyö liittyy erityisesti sosiaaliseen vastuuseen, yksinäisyyden vähentämiseen ja kohtaamisten lisäämiseen.
Ruokamessut avaa ovensa Helsingin Messukeskuksessa 11.–13.4.2025 samaan aikaan Lapsimessujen ja Lemmikkimessujen (avoinna la–su) kanssa. Ruokamessuilla on mukana näytteilleasettajia arjen nopeista välipaloista hienostuneempiin makupaloihin ja uutuusjuomiin. Ohjelmassa keskustellaan tämän hetken ruokailmiöistä sekä kuullaan ruoka- ja juomamietteitä tunnetuilta suomalaisilta. Katso koko ohjelma ja mukana olevat näytteilleasettajat tapahtuman verkkosivuilta www.ruokamessuthelsinki.fi.
Lisätietoja median edustajille:
Helsingin Messukeskus, viestinnän asiantuntija Antti Karjunen. p. 050 574 3444, antti.karjunen@messukeskus.com
Median edustajat voivat akkreditoitua messuille ennakkoon Messukeskuksen uutishuoneessa www.messukeskus.com/uutishuone tai tapahtuman aikana Mediakeskuksessa (eteläinen sisäänkäynti, 2. kerros).
Kuvia aiemmista tapahtumista vapaasti toimitusten käyttöön Messukeskuksen kuvapankista https://mediabank.messukeskus.com/kuvat/
Helsingin Messukeskus on Suomen suurin tapahtumajärjestäjä. Suomen Messut -konserniin kuuluvat Messukeskuksen lisäksi messujärjestäjä Expomark Oy ja av-tekniikkayritys SVV Oy. Konsernin liikevaihto vuonna 2023 oli 51,3 miljoonaa euroa ja tulo- ja työllisyysvaikutus ympäristölleen 187 miljoonaa euroa. I www.messukeskus.com I @messukeskus
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti Karjunenviestinnän asiantuntija
viestintä | tapahtumat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Onnistuneet kohtaamiset jättävät vahvan muistijäljen ja tuottavat kiistatonta tulosta. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain. Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Omistajayritys Suomen Messut Oyj perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The real social media. | www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. We create successful and lasting interactions with undisputable results. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for various occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Nordic Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congress and business events every year. Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel.The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Sähkö-Electricity 26 -ammattitapahtuman avaukseen tasan vuosi – tapahtuman myynti on edennyt vauhdilla15.4.2025 14:59:46 EEST | Tiedote
Kolmipäiväinen sähköalan ammattitapahtuma täyttää Helsingin Messukeskuksen päähallit 15.−17. huhtikuuta 2026. Osallistumisensa ensimmäistä kertaa järjestettävään tapahtumaan ovat vahvistaneet jo kaikki alan tärkeimmät toimijat valmistajista ja maahantuojista valtakunnallisiin tukkuliikkeisiin.
One Year to Go: Sähkö-Electricity 26 – Exhibition Sales Progressing Rapidly15.4.2025 14:59:46 EEST | Press release
The three-day professional event for the electrical industry will take over the main halls of the Helsinki Expo and Convention Centre from 15 to 17 April 2026. All key players in the sector – from manufacturers and importers to national wholesalers – have already confirmed their participation in this inaugural event.
Helsingin Messukeskus muuntui makujen aarreaitaksi – Ruokamessut kävijöiden suosiossa13.4.2025 17:45:19 EEST | Tiedote
Helsingin Messukeskuksessa tutustuttiin tänä viikonloppuna uusiin makuihin ja tuttuihin suosikkeihin sekä riemuittiin ruoasta ja juomasta yhdessä muiden kanssa. Ruokamessuilla ja samaan aikaan järjestetyillä Lapsimessuilla ja Lemmikkimessuilla vieraili viikonlopun aikana yli 62 000 kävijää.
Kahveista Parhain -kilpailun voittajat palkittiin Ruokamessuilla12.4.2025 16:51:48 EEST | Tiedote
Helsingin Messukeskuksessa järjestettävillä Ruokamessuilla käytiin tänään Kahveista Parhain -kilpailun finaali. Kilpailussa kahveja arvioitiin niiden maun, aromin ja laadun perusteella.
Kaija Rahkola palkittu Vuoden Lastenhoitajana – 45 vuotta sydämellä ja lämmöllä tehtyä työtä11.4.2025 14:09:16 EEST | Tiedote
Oululaiselle Kaija Rahkolalle on myönnetty hänen pitkäaikaisesta, merkittävästä ja sydämellisestä työstään lasten ja lapsiperheiden parissa Vuoden Lastenhoitajan tunnustuspalkinto.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme