MEDIAINFO 11.4. - EU:n valtiontukien ratkaisun hetket ja puolustusteollisuuden kasvumahdollisuudet; Suomi mallina Euroopan varautumisessa
Aika: pe 11.4. klo 10.30 – 11.30 (Suomen aikaa)
Toteutus: Teams
Hyvä toimittaja / toimitus
EU-maiden keskinäinen valtiontukikilpailu on heikentänyt jo pitkään Suomen teollisuuden ja vihreiden investointien menestysmahdollisuuksia. Nyt ollaan uuden vaiheen äärellä: komission odotetaan tekevän vielä kesän aikana päätökset siitä, sallitaanko valtiontukijoustojen jatkua ja jopa laajentua tämän vuoden jälkeen. Tervetuloa kuulemaan EK:n ennakkoarvioita: mihin suuntaan valtiontukia ollaan viemässä vuosina 2026–2030 ja kuinka Suomen tulisi reagoida.
Komissio on hiljattain julkistanut /julkistamassa kolme merkittävää politiikkapaperia siitä, kuinka EU lähivuosina vahvistaa varautumista, turvallisuutta ja puolustusta. Olemme EK:ssa analysoineet, mitä nämä suuntaviivat tarkoittavat Suomelle ja taloudelle. Julkistamme ehdotukset toimista, joita tulisi tehdä Suomen puolustusteollisuuden ja siihen liittyvän teknologia- ja palveluliiketoiminnan kasvattamiseksi.
Näiden teemojen lisäksi annamme tärpit muista lähiviikkojen EU-uutisaiheista.
Äänessä ovat EK:n johtavat asiantuntijat Paavali Kukkonen ja Markku Rajamäki sekä EU-asioiden johtaja Lotta Nymann-Lindegren ja Brysselin-toimiston päällikkö Ilari Kallio. Infon moderoi viestintäjohtaja Nora Elers.
Ilmoittaudu alla olevasta linkistä, niin saat kalenterimerkinnän ja Teams-osallistumislinkin:
https://tapahtumat.ek.fi/attend/now/pJlq6
Ystävällisin terveisin
Satu Toivonen
EK:n viestintä
puh. 040 8212 097
Yhteyshenkilöt
Satu ToivonenTiedottaja
Yrittäjyys, elinkeinopolitiikka
Energia, ilmasto, liikenne, ympäristö
EU-asiat, Brysselin toimisto
Kauppapolitiikka, kansainvälistyminen
Tietoja julkaisijasta
Elinkeinoelämän keskusliitto EK on suomalaisten yritysten merkittävin puolestapuhuja. Välitämme elinkeinoelämän yhteisiä viestejä ja ratkaisuehdotuksia politiikan päättäjille ja yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän keskusliitto EK
EU:n valtiontukikilpailun jatko ratkeamassa – Suomen vaikutettava investointiensa puolesta11.4.2025 14:35:14 EEST | Tiedote
Lähikuukausina ratkeaa, saavatko EU:n jäsenmaat jatkaa – ja jopa laajentaa – valtiontukien avokätistä myöntämistä yrityksilleen myös vuoden 2025 jälkeen. Suomen on vaikutettava sen puolesta, että uusien valtiontukijoustojen ehtoja ja kestoa rajattaisiin. Päätös vaikuttaa kauaskantoisesti Suomen teollisuuden kilpailuedellytyksiin ja myös vihreiden investointien houkutteluun. EU:n komissiolla on itsenäinen päätösvalta valtiontukien pelisäännöstä ja se päättää valtiontukijoustojen jatkosta tämän kesän aikana osana ns. Clean Industrial Deal -ohjelmaan liitettyä valtiontukijoustojen kehikkoa (CISAF). Ennakkotiedot ovat Suomelle huolestuttavia: komissio ei ole luopumassa valtiontukien joustoista, vaan päinvastoin jatkamassa niitä peräti vuoteen 2030 asti sekä laajentamassa niiden käyttömahdollisuuksia. Suomen hallitus on tänään antanut eduskunnalle selvityksen omasta kannastaan EU:n valtiontukipäätöksissä. Suomella edessään vaikuttamisen kuukaudet EK:n mukaan Suomen on vaikutettava voimakkaa
Hankintalain uudistus ajaa sekä kuntalaisten että yrittäjien asiaa10.4.2025 06:00:00 EEST | Tiedote
Hankintalain uudistus tulee tarpeeseen, arvioivat EK:n yrittäjät. On sekä kuntalaisten että paikallisten yritysten etu, että kuntien tekemissä julkisissa hankinnoissa on aitoa ja avointa kilpailua. Inhouse-yrityksiä tarvitaan jatkossakin, mutta niiden varjolla ei tule keinotekoisesti vältellä kilpailua, korostaa EK:n Yrittäjävaltuuskunnan puheenjohtaja Anne Kangas. Hankintalain uudistaminen koskettaa paitsi kuntia ja yrityksiä, myös kuntalaisia – käytännössä jokaista suomalaista. Hankintalaki antaa pelisäännöt sille, kuinka kunnallisia verovaroja saa käyttää esimerkiksi ICT-hankintoihin, kiinteistöjen rakennuttamiseen ja ruokapalvelujen järjestämiseen. Elinkeinoelämän keskusliitto pitää hankintalain uudistamista välttämättömänä. Reilun kilpailun edistäminen ajaa koko kunnan etua, sanoo EK:n Yrittäjävaltuuskunnan puheenjohtaja Anne Kangas: ”Tulevan hankintalain iso kysymys kuuluu: millä ehdoilla kunta saa jatkossa ohjata hankinnat omalle yhtiölleen ja millä ehdoin yritykset puolestaan v
EK vahvasti 2035-ilmastotavoitteen takana – ajetaan sekä ilmaston että talouskasvun asiaa9.4.2025 14:00:00 EEST | Tiedote
Vihreä siirtymä on Suomen talouskasvun merkittävimpiä mahdollisuuksia tulevina vuosina ja vuosikymmeninä. Se edellyttää, että yrityksille kyetään tarjoamaan ennakoitava ja johdonmukainen investointinäkymä yli hallituskausien. On sekä ilmaston että talouden etu, että Suomi pitää kiinni ilmastolaista ja sen hiilineutraalisuustavoitteesta vuodelle 2035. Päästöjä täytyy vähentää kaikilla sektoreilla. Suomi on sitoutunut ilmastolain kautta vuoden 2035 vähähiilisyystavoitteeseen ja niin on myös Elinkeinoelämän keskusliitto EK, vahvistaa toimitusjohtaja Jyri Häkämies: ”Juuri Suomen kaltaisessa maassa on poikkeukselliset edellytykset saada ilmasto- ja taloushyödyt yhdistymään. Meillä on aitoa ja uskottavaa kansainvälisen tason kilpailuetua ilmastokestävässä tuotannossa, palveluissa ja teknologioissa. Tämän markkinan globaali kysyntä tulee vääjäämättä kasvamaan - ilmastonmuutos ei peruunnu poliittisten tai taloudellisten suhdanteiden takia”. Kaikkien toimialojen ja yhteiskunnan sektoreiden pano
MEDIAINFO 11.4. - EU:n valtiontukien ratkaisun hetket ja puolustusteollisuuden kasvumahdollisuudet; Suomi mallina Euroopan varautumisessa1.4.2025 10:39:41 EEST | Kutsu
Aika: pe 11.4. klo 10.30 – 11.30 (Suomen aikaa) Toteutus: Teams Hyvä toimittaja / toimitus EU-maiden keskinäinen valtiontukikilpailu on heikentänyt jo pitkään Suomen teollisuuden ja vihreiden investointien menestysmahdollisuuksia. Nyt ollaan uuden vaiheen äärellä: komission odotetaan tekevän vielä kesän aikana päätökset siitä, sallitaanko valtiontukijoustojen jatkua ja jopa laajentua tämän vuoden jälkeen. Tervetuloa kuulemaan EK:n ennakkoarvioita: mihin suuntaan valtiontukia ollaan viemässä vuosina 2026–2030 ja kuinka Suomen tulisi reagoida. Komissio on hiljattain julkistanut /julkistamassa kolme merkittävää politiikkapaperia siitä, kuinka EU lähivuosina vahvistaa varautumista, turvallisuutta ja puolustusta. Olemme EK:ssa analysoineet, mitä nämä suuntaviivat tarkoittavat Suomelle ja taloudelle. Julkistamme ehdotukset toimista, joita tulisi tehdä Suomen puolustusteollisuuden ja siihen liittyvän teknologia- ja palveluliiketoiminnan kasvattamiseksi. Näiden teemojen lisäksi annamme tärpit
Elinkeinoelämän luottamus vahvistui maaliskuussa27.3.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Yritysten talousluottamus oli maaliskuussa nousussa. Ainoastaan rakentaminen alamaissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme