Assi rakentuu elämää varten – synnyttäjälle tilaa, rauhaa ja tukea
Keväällä 2026 Kanta-Hämeen keskussairaalan synnytysyksikkö siirtyy uuteen Ahveniston sairaalaan, Assiin. Sairaala yhdistää teknologian ja rauhallisen ympäristön käyttäjälähtöiseen suunnitteluun. Synnytysjärjestelyt, kuten allashuoneet ja ilmajoogaliinat, tukevat perhelähtöistä hoitoa. Uudet tilat mahdollistavat vastasyntyneiden erityishoitoratkaisut perheiden kanssa.

Keväällä 2026 Kanta-Hämeen keskussairaalan synnytysyksikkö siirtyy uuteen Ahveniston sairaalaan – Assiin. Tulevaisuuden sairaalassa yhdistyvät teknologinen huippuosaaminen, rauhallinen ympäristö ja ennen kaikkea käyttäjälähtöinen ajattelu.
Synnyttäjien ja perheiden tarpeet ovat olleet suunnittelun keskiössä alusta alkaen. Käyttäjälähtöisyys on konkretisoitunut muun muassa allashuoneissa, ilmajoogaliinoissa, kodinomaisissa ratkaisuissa sekä siinä, että henkilöstö ja asiakkaat on otettu aktiivisesti mukaan suunnitteluun.
Henkilöstö mukana suunnittelussa alusta asti
– Assin suunnittelu on ollut poikkeuksellista juuri siksi, että olemme saaneet vaikuttaa tiloihin kätilöinä, asiantuntijoina ja hoitotyön tekijöinä. Olemme tuoneet arjen näkökulmaa suunnitteluun: mitä oikeasti tarvitsemme ja miten eri yksiköiden yhteydet palvelevat toimintaa, kertoo Pirjo Koskela, apulaisosastonhoitaja ja kätilö. Koskela toimii käyttäjäedustajana ja kuvaa prosessia palkitsevaksi – Olen kokenut, että mielipiteelläni on ollut merkitystä. On ollut upeaa seurata eri toimijoiden ammattitaitoa ja kuinka se on Allianssityöskentelyssä sulautunut voimavaraksi, joka vie projektia eteenpäin.
Synnyttäjien ääni mukana kehittämisessa
Synnyttäjien ja perheiden näkemyksiä on kerätty monin eri tavoin. Projektin alkuvaiheessa suunnittelupalavereihin osallistui asiakasraatilainen, ja nykyisestä toiminnasta saadut asiakaspalautteet ovat tarjonneet arvokkaita ideoita tilojen ja toiminnan kehittämiseen. Myös sähköisiin ratkaisuihin liittyviä kyselyitä on toteutettu suunnittelutyön tukena. Asiakaskeskeisyys on ollut mukana koko matkan ajan – ei vain paperilla, vaan käytännön päätöksissä. – Tilat tukevat yksilöllisyyttä, liikkumisvapautta ja synnytyksen luonnollisuutta. Esimerkiksi ilmajoogaliinat tuovat synnyttäjillemme uusia mahdollisuuksia rentoutumiseen ja kivunlievitykseen, Koskela kuvailee.
Luonto ja teknologia – rauhaa ja sujuvuutta
Assi rakentuu keskelle sydänmetsää. Luonnon läheisyys tuo rauhan ja kauneuden synnytyksen hetkiin. Samalla teknologia on saumaton osa tiloja – se toimii taustalla, tukee hoitoa ja vapauttaa aikaa ihmiselle. Esimerkiksi uuden palvelupyyntösovelluksen avulla henkilökunta voi tilata asiakkaalle kuljettajan röntgentutkimukseen, jolloin ammattilaisten aikaa säästyy potilastyöhön. Henkilökunta odottaa innolla uusia ja puhtaita tiloja, jotka on suunniteltu aidosti hoitotyötä tukeviksi. Modernit teknologiset ratkaisut auttavat kohdentamaan osaamisen ja ajankäytön juuri sinne, missä sitä tarvitaan eniten.
Käytännön ratkaisut tukevat elämää ja kohtaamista
Uusi synnytysyksikkö on suunniteltu täyttämään sekä asiakkaiden että henkilöstön tarpeet. Yksikössä on viisi tilavaa synnytyssalia ja kolme synnytysammeilla varustettua huonetta, joissa voi rauhassa antautua synnytyksen kulkuun. Kaikissa synnytyssaleissa ja ammehuoneissa on kattoon asennetut koukut, jotka mahdollistavat ilmajoogaliinojen käytön – tämä antaa uusia tapoja liikkua ja tukea kehoa synnytyksen aikana.
Perhehuoneet mahdollistavat puolison tai tukihenkilön täysipainoisen läsnäolon koko hoitojakson ajan, mikä vahvistaa perhekeskeistä hoitoa. Vauvojen hoitopöydät ovat sähkösäätöisiä, ja niiden yläpuolelle sijoitetut lämpösäteilijät varmistavat, ettei vastasyntynyt menetä lämpöä hoitotoimenpiteiden aikana. Lisäksi vuodeosaston buffet-ruokailu tuo joustavuutta ja kodinomaisuutta osastolla oloon.
Erityinen yhdistelmä – vastasyntyneiden teho samassa yksikössä
Assin synnytysyksikköön kuuluu myös vastasyntyneiden teho- ja tarkkailuyksikkö, joka on integroitu osaksi synnytysvuodeosastoa. Tämä mahdollistaa sen, että myös erityishoitoa tarvitseva vastasyntynyt voi olla samassa perhehuoneessa vanhempiensa kanssa koko hoitojakson ajan. Tämä on suuri edistysaskel yksikkömme perhekeskeisessä ja inhimillisessä hoitotyössä. – Tämä ratkaisu turvaa paitsi vauvan hoitoa, myös vanhemmuuden alkua ja yhteyttä – yhdessäolon merkitystä ei voi korostaa liikaa, Koskela kiteyttää.
Yhteyshenkilöt
Pirjo KoskelaApulaisosastonhoitaja, superkäyttäjä
pirjo.koskela@omahame.fiAnne TervoOsastonhoitaja
anne.tervo@omahame.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Assi sairaala
Ahveniston sairaalahankkeen työmaalla yli 1000 TR-mittausta parantamassa työturvallisuutta ja edistämässä sujuvaa rakentamista4.4.2025 10:15:40 EEST | Tiedote
Ahveniston sairaalan työmaalla on saavutettu rajapyykki: yli 1000 TR-mittausta tehty, mikä korostaa työturvallisuuden systemaattista hallintaa. TR-mittaukset edistävät turvallisia työskentelyolosuhteita ja ehkäisevät onnettomuuksia. Säännöllinen seuranta parantaa rakennushankkeen sujuvuutta, mikä edistää sairaalan valmistumista vuonna 2025.
Assi avautuu vuoden kuluttua – mitä palveluja uusi sairaala tuo tullessaan?17.3.2025 09:31:35 EET | Tiedote
Uusi Ahveniston sairaala, Assi, avautuu Hämeenlinnassa vuonna 2026. Sairaala keskittyy käyttäjälähtöisiin, tehokkaisiin ja digitaalisiin terveyspalveluihin, yhdistäen perus- ja erikoissairaanhoidon. Väestöinfo 19.3.2025 tarjoaa lisätietoa palveluista. Osallistu Teamsin kautta tai paikan päällä, osallistuminen rajoitettua.
Sairaalasuunnittelun ihmeellinen maailma – Aino Raatikka mukana luomassa Assia14.3.2025 09:53:50 EET | Artikkeli
Jokainen yksityiskohta vaikuttaa sairaalan toimivuuteen, Aino kuvailee.
Maailman inhimillisin sairaala Assi – yhteinen unelmamme12.2.2025 09:04:32 EET | Artikkeli
Hämeenlinnaan valmistuvan modernin Assi-sairaalan tavoitteena on olla "Maailman inhimillisin sairaala". Sairaala avautuu vuonna 2026 ja keskittyy potilaiden arvostukseen ja osallisuuteen. Projektissa mukana olevat ammattilaiset, kokemusasiantuntijat ja asukkaat rakentavat yhdessä uudenlaisia potilaskokemuksia, joissa lämpö, ymmärrys ja kunnioitus ovat keskiössä.
Eeva Rikkilä-Kettunen nimitetty Assi-sairaalahankkeen projektijohtajaksi1.11.2024 08:27:28 EET | Tiedote
Kanta-Hämeen hyvinvointialue on nimittänyt Eeva Rikkilä-Kettusen Ahveniston sairaalahankkeen projektijohtajaksi 1.11.2024 alkaen. Aiemmin projektissa työskennellyt Rikkilä-Kettunen vastaa hankkeen operatiivisesta johtamisesta, aikatauluista, laadusta ja viestinnästä. Organisaatiomuutokset eivät vaikuta projektin kustannuksiin tai aikatauluun.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme