Lohjan kaupunki

Taajamaosayleiskaavan kaavaluonnos nähtävillä

Jaa

Taajamaosayleiskaavan päivitys on nyt valmistunut. Kaavaluonnos on nähtävillä 9.4.–30.4.2025, jolloin siitä voi jättää mielipiteen osoitteeseen kaavapalaute(at)lohja.fi tai kirjeitse kaavoitukseen (Lohjan kaupunki, kaupunkikehitys, kaavoitus, PL 71, 08101 Lohja). Kaavan valmisteluaineisto on julkista ja nähtävillä osoitteessa lohja.fi/Y9 sekä kaupungintalolla Monkolassa (Karstuntie 4).

Kaavaratkaisu koostuu neljästä tutusta pääteemasta, joita ovat asuminen, liikkuminen, kauppa ja työpaikat. Kaikkia teemoja on tutkittu ja selvitetty laajasti kaavaluonnosta varten. Kaavaratkaisuun on vaikuttanut myös liuta muita selvityksiä. Kaavan laatimiseen on osallistettu eri ikäisiä kaupunkilaisia ja muita osallisia sekä eri alojen virkahenkilöitä. Koko kaavatyöhön on kytketty yleinen tavoite ilmastonmuutoksen hillinnästä.

”Kaavatyö kohti ehdotusvaihetta jatkuu aktiivisesti. Meneillään olevan kasvukauden aikana maankäytön muutosalueilla selvitetään laajasti niiden luontoarvoja seitsemän eri luontoselvityksen verran” yleiskaavoittaja Kaisa Leppikangas kertoo. Tekeillä on myös kulttuuriympäristön selvitystyö, jonka avulla pyritään turvaamaan olemassa olevat rakennetun kulttuuriympäristön, miljöön ja maiseman arvot. ”Selvitys lisää ymmärrystä paikallisesti arvokkaan kulttuuriympäristön keskeisestä sisällöstä ja kaavatyön vaikutuksista siihen” Leppikangas jatkaa. Käynnissä oleviin selvityksiin liittyy runsaasti maastotyötä, eli luontoalueilla ja taajamissa saattaa kesän ja syksyn aikana tavata inventointia tekeviä henkilöitä.

Kaavaluonnoksesta järjestetään kuluvan huhtikuun aikana kolme esittelytilaisuutta, joissa kaavan sisältöön voi tulla tutustumaan ja keskustelemaan heränneistä kysymyksistä kaavan valmistelijoiden kanssa. Tervetuloa mukaan seuraaviin avoimiin tilaisuuksiin:

  • 15.4. klo 17.30, Etelä-Lohjan aluetoimikunta, Järnefeltin yhtenäiskoulu, Helsingiuksentie 56
  • 16.4. klo 17-19, Kampusparkki Laurea AMK, Kauppakeskus Lohi 2 krs., Suurlohjankatu 9-13
  • 28.4. klo 18, Karstu-Paloniemi-Roution aluetoimikunta, Sinivuokon kerhotila, Salmenmäentie 26 D

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lohjan kaupunki

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye