Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p.

Adlercreutz: Panostukset Uudenmaan Prikaatiin tervetulleita

Jaa

Valtioneuvosto päätti torstaina useista tärkeistä kiinteistöpäätöksistä, jotka vahvistavat Suomen puolustusvalmiutta. RKP:n puheenjohtaja, opetusministeri Anders Adlercreutz näkee erityisesti panostukset Uudenmaan Prikaatiin Dragsvikissä hienona.

- Suomen puolustus kehittyy ja modernisoituu – ja Uudenmaan Prikaatin rooli vahvistuu. On tervetullutta, että Dragsvikin kasarmi 21 ja sen ympäristö kunnostetaan vastaamaan nykyisiä ja tulevia tarpeita, sanoo Adlercreutz.

- Uudenmaan Prikaatin rooli kansainvälisessä yhteistyössä on ollut pitkään vahva. Jo ennen Natoon liittymistä yhteistyö Ruotsin kanssa oli tiivistä, ja nyt myös yhteistyö Yhdysvaltain joukkojen kanssa on nostanut Uudenmaan Prikaatin roolia puolustusvoimissa, sanoo Adlercreutz.

Hallitus päätti huhtikuun alussa, että Suomi nostaa puolustusmenojaan vähintään kolmeen prosenttiin BKT:stä ennen vuotta 2029. Puolustusvoimien panostusten lisäksi kehitetään myös väestönsuojelua ja sisäistä turvallisuutta vahvistetaan.

- Suomalaiset voivat tuntea olonsa turvalliseksi. Hallitus tekee tarvittavat päätökset, jotta voimme jatkaa elämistä turvallisessa ja vapaassa isänmaassa, sanoo Adlercreutz.

Yhteyshenkilöt

Andreas Elfvingspecialmedarbetare, erityisavustaja (Anders Adlercreutz)

Puh:+358 50 310 0274

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p.

Wickström: Mycket viktig satsning då Nylands brigad får nästan 14 miljoner av staten11.4.2025 13:37:58 EEST | Pressmeddelande

SFP:s riksdagsledamot Henrik Wickström är nöjd med att regeringen valt att ge ett investeringsanslag på 13.8 miljoner euro för att Kasern 21 på Nylands brigad ska renoveras och uppdateras för att motsvara dagens behov. Wickström ser satsningen som betydande i en tid då det är nödvändigt att satsa mer på det nationella försvaret. Även andra åtgärder på brigadområdet görs med denna satsning.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye