Y-Säätiö

Y-Säätiön ja Pelastakaa Lasten kannanotto: Pienituloisten lapsiperheiden elämää ei tule enää vaikeuttaa

Jaa

Pelastakaa Lapset ry ja Y-Säätiö jakavat syvän huolensa pienituloisten lapsiperheiden asumisen ja arjen haasteiden vaikeutumisesta viimeisen vuoden aikana.

Vaadimme, että päättäjät pysäyttävät kehityssuunnan, jonka seurauksena yhä useampi lapsiperhe kamppailee toimeentulonsa ja asumisensa kanssa.  

Lapsiperheköyhyyden on arvioitu lisääntyvän ja syvenevän hallituksen tekemien sosiaaliturvaleikkausten vuoksi. Jo nykyisellään yli 123 000 lasta elää pienituloisissa perheissä. Erityisen vaikeassa tilanteessa ovat yksinhuoltajataloudet, joihin kohdistuu useita samanaikaisia sosiaaliturvaleikkauksia.   

Sosiaaliturvaan tehdyt leikkaukset heikentävät merkittävästi asumisen turvaa, kun elinkustannukset kohoavat samanaikaisesti. Häädöt ja asunnottomuus ovat kasvussa, ja hälyttävä tilanne vaatii pikaisia toimenpiteitä. Joillain paikkakunnilla häädön kohteena on yhä useammin juuri lapsiperheitä.   

Lapsiperheiden heikentyneet mahdollisuudet pysyvään, turvalliseen ja kohtuuhintaiseen kotiin uhkaavat lasten oikeuksien toteutumista Suomessa. Perheiden selviytymistä vaikeuttavat esimerkiksi asumistuen leikkaukset, jotka voivat olla kuukaudessa satoja euroja.  

Perheiden asumisen ongelmat kuormittavat lapsia. Pelastakaa Lasten Lapsen ääni 2024 -kyselyssä pienituloisten perheiden lapset kertovat huolestuneina perheensä joutuneen etsimään edullisempaa asuntoa tukien leikkausten vuoksi.    

Koska kohtuuhintaisia perheasuntoja ei ole riittävästi tarjolla, ovat perheet joutuneet vaihtamaan jopa asuinaluetta. Lapselle tämä aiheuttaa usein surua ja turvattomuutta, sillä äkillisen muuton myötä vaihtuu usein myös päiväkoti tai koulu sekä harrastusryhmä. Myös tärkeät ystävyyssuhteet saattavat katketa.  Epävarma perheen tilanne voi johtaa oppimisen ja mielenterveyden haasteisiin.   

Turvallisen asumisen varmistaminen jokaiselle lapselle kannattaa. Epävarmat asuinolot kasvattavat tutkitusti riskiä syrjäytyä ja päätyä lastensuojelun piiriin, mikä on puolestaan yhteydessä vakavimpiin syrjäytymisen muotoihin, kuten nuorten asunnottomuuteen.  

Asumisen ja vakaan arjen turvaaminen lapsiperheille ennaltaehkäisee syrjäytymiskehitystä ja sen yhteiskunnallisia kustannuksia. Lasten ja nuorten pienentyneet ikäluokat tulevat kantamaan suuren vastuun tulevaisuuden hyvinvoinnista Suomessa. Lapsiperheiden asumisesta ei ole varaa tinkiä.  

Päättäjät ovat vastuussa lasten oikeuksien turvaamisesta. Suomen sosiaaliturvan taso on jo ennen nykyisiä leikkauksia todettu Euroopan sosiaalisten oikeuksien komiteassa liian matalaksi. Myös YK:n lapsen oikeuksien komitea on suosittanut kesällä 2023 Suomen valtiota välttämään sosiaaliturvan leikkauksia, jotka vaikuttavat köyhyys- ja syrjäytymisvaarassa oleviin lapsiin.    

Lapsiperheiden epävakaat asumistilanteet ja häädöt loukkaavat YK:n lapsen oikeuksien sopimuksessa kaikille lapsille taattua oikeutta tasapainoiseen kehitykseen, turvattuun elämään ja riittävään elintasoon.   

Lapsiperheiden haastavaa asumisen tilannetta voidaan helpottaa. Asumistuen tasoa tulee nostaa riittävälle tasolle eri alueiden tilanteita vastaaviksi. Sosiaaliturvan leikkauksia pitää pystyä uudelleenarvioimaan vaikutusten näkökulmasta.   

Asumisneuvonnan määrärahojen palauttaminen entiselle tasolleen parantaisi kotitalouksien mahdollisuuksia selvitä haastavista asumiseen liittyvistä tilanteista. Asumisneuvonta on tutkitusti vaikuttava ja kustannustehokas tapa ehkäistä häätöjä sekä asunnottomuutta.  

Pelastakaa Lapset ja Y-Säätiö muistuttavat, että asumista koskevia päätöksiä tehtäessä tulee arvioida huolellisesti lapsen etu aina silloin, kun lainsäädäntöä uudistetaan tai uudistettuja lakeja toimeenpannaan. Jos lapsenoikeusloukkauksia havaitaan toimeenpanossa, on päätöksiä mitä pikimmin korjattava lapsen edun mukaisiksi. Lapsen edun huomioiminen rakentaa hyvinvointia sekä turvaa ja on koko yhteiskunnan eduksi.  

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Y-Säätiö on Suomen suurin valtakunnallinen voittoa tavoittelematon vuokranantaja ja asunnottomuuden poistamisen suunnannäyttäjä. 

Edistämme yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta tarjoamalla kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja ympäri maata. Omistamme yli 19 000 asuntoa lähes 60 paikkakunnalla.

Yleishyödyllisenä toimijana panostamme asukkaidemme hyvinvointiin ja kestävään elämäntapaan sekä ratkomme asunnottomuutta tietoa ja tutkimusta tuottamalla.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Y-Säätiö

Asunnottomuus kääntyi kasvuun yli 10 vuoden laskun jälkeen – ”tiedämme tarkalleen, miten suunnan voi korjata”10.2.2025 14:08:53 EET | Tiedote

Asunnottomien ihmisten määrä on kääntynyt kasvuun. ARAn 10.2. julkaiseman selvityksen mukaan Suomessa 3806 asunnotonta, mikä on 377 henkilöä viime vuotta enemmän. Asunnottomuus laski 11 peräkkäisenä vuotena. 40 vuotta sitten asunnottomuuden poistamiseksi perustetussa Y-Säätiössä asunnottomuuskehityksen käännettä osattiin odottaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye