Keski-Suomen ELY-keskus

Keski-Suomen ympäristökasvatuspalkinto Uuraisten koulukeskukselle, kunniamaininta Alkulan päiväkodille ja Äänekoskelle

Jaa

Uuraisten koulukeskus saa Keski-Suomen ympäristökasvatuspalkinto Kolkuttimen 2025. Lisäksi Alkulan päiväkoti ja Äänekosken kaavoitustoimi saavat yhteisen kunniamaininnan. Palkinnon teema oli tänä vuonna lasten luontoyhteyden vahvistaminen. Palkinnon myöntää Keski-Suomen kestävän elämäntavan yhteistyöryhmä KYKY. Palkinto ja kunniakirjat käydään luovuttamassa koululle ja päiväkodille tiistaiaamupäivällä 15.4.2025.

Uuraisten koulun Vihreä lippu -toimintaan kuuluu jokavuotinen oppilaiden järjestämä laskiaistapahtuma.
Uuraisten koulun Vihreä lippu -toimintaan kuuluu jokavuotinen oppilaiden järjestämä laskiaistapahtuma.

Uuraisten koulukeskuksella ympäristökasvatuksessa pitkät perinteet

Uuraisten koulukeskuksessa lähiluonto on kiinteä osa opetusta aina eskarista ysiluokkaan saakka. Koulupäivien aikana voidaan vierailla vanhassa metsässä, kesantopellolla ja järvellä. Oppilaiden istuttamia puita voi käydä katsomassa puulajipuistossa. Koulusta löytyy myös viherhuone, jossa hoidetaan mm. kasveja, kilpikonnia, vesiliskoja ja viljakäärmeitä. Valinnaisainevalikoimasta löytyy luonto- ja eräkurssit, ja keväisin koulussa nikkaroidaan ja viedään maastoon linnunpönttöjä. Vihreä lippu -ohjelmassa koulu on ollut mukana jo vuodesta 2011.

”Koulullamme on poikkeuksellisen hyvät mahdollisuudet hyödyntää luontoa opetuksessa. Lähimetsä ja järvi ovat lyhyen kävelymatkan päässä, ja piha- ja niittykasveja sekä eri puulajeja löytyy lähiympäristöstä. Muuttolinnut viihtyvät avoimella pellolla, ja liito-oravakin on nähty oppitunnilla Aittovuoressa”, kertoo opettaja Juha Silvan.

Oppilaat tärkeässä roolissa toiminnan suunnittelussa

Oppilaat pääsevät tärkeään rooliin toiminnassa ja sen suunnittelussa, sillä koulun Vihreä lippu -raadissa on oppilaita kaikilta peruskoulun luokilta. Esimerkiksi aloite aurinkopaneeleiden hankkimisesta koulun katolle tuli oppilasraadilta.

”Vihreä lippu on vastuullista toimintaa. Järjestetään tapahtumia ja pidetään huolta, että kaikilla on hauskaa ja että ketään ei satu eikä ketään kiusata. Ollaan pidetty päivänavaus luonnon monimuotoisuudesta ja tehty kysely, mitä oppilaat tietävät siitä. Vaihtotorilla kierrätettiin tavaroita”, kertovat 7-luokkalaiset Kiira Hurskainen ja Isla Kivelä ja 5-luokkalainen Eetu Laitinen.

Alkulan päiväkodin luontotoiminta laajeni yhdestä ryhmästä koko päiväkotiin

Äänekosken Suolahdessa sijaitsevan Alkulan päiväkodin kaikki ryhmät käyvät viikoittain metsässä. Siellä leikitään, tutkitaan ja opetellaan varhaiskasvatuksen eri sisältöalueisiin kuuluvia asioita toiminnallisesti. Samalla opetellaan luonnon kunnioittamista ja luonnossa olemista – metsässä pidetään lepohetkiä riippumatoissa, syödään lounasta, ja lapset myös huolehtivat roskien keruusta.

”Luonto oppimisympäristönä on haasteellinen ja innostava, mielikuvitusta ja motoriikkaa kehittävä. Toimimalla ja kokemalla luonnossa ja yhdessä toisten lasten kanssa lapset oppivat heille mielekkäällä tavalla uusia asioita itsestään, luonnosta ja yhteiselämästä”, toteaa päiväkodin johtaja Marika Vuorinen.

”Metsä ympäristönä poistaa tehokkaasti muun muassa metelin aiheuttamaa stressiä, kun ääni häviää ulkona tehokkaasti. Sairastavuus vähenee, kun virukset leviävät huonommin ulkona kuin ahtaissa sisätiloissa. Tutkitusti ulkona toimiminen myös lisää vastustuskykyä”, Vuorinen jatkaa.

Yhden tiimin innostuksesta kaavoitukseen saakka vakiintuneeksi toiminnaksi

Alkulan metsätoiminta sai alkunsa kymmenen vuotta sitten, kun päiväkodin yhden tiimin henkilökunta innostui metsäpedagogiikasta. Ensin lasten kanssa rakennettiin tukikohdaksi laavu kaatuneista puista ja oksista. Sitten tehtiin aloite kaupungille metsäryhmän perustamisesta, ja se otettiin vastaan myönteisesti: viereinen virkistysalue muutettiin kaavamuutoksella metsäpäiväkotialueeksi. Kaupunki varasi myös resurssia kodan ja pienen huoltorakennuksen rakentamiseen.

”Kaavamuutos metsäpäiväkotialueeksi käynnistyi maaliskuussa 2014 Alkulan päiväkodin aloitteesta. Alueella oli aikaisemmin voimassa asemakaava vuodelta 1973, jossa oli osoitettu puistoaluetta ja sille leikki- ja palloilukentän alueet. Kaavamuutos pystyttiin toteuttamaan tehokkaasti, ja se tuli voimaan syksyllä 2014”, kertoo Äänekosken kaupungin kaavoituspäällikkö Nina Marjoniemi.

Alkulan päiväkodin Poutapilvet-ryhmä päivittää ahkerasti Instagram-tiliään, jonka kautta voi kurkistaa metsäeskarin arkeen.

Maakunnan nuorisovaltuusto osallistui valintaan

Keski-Suomen nuorisovaltuusto osallistui palkittavien valitsemiseen. KYKY-ryhmä esitteli valtuustolle viisi ehdokasta, joista valtuuston äänestys osoitti selkein numeroin Uuraisten koulukeskuksen ansaitsevan Kolkutin 2025 -palkinnon.

”Keski-Suomen nuorisovaltuustossa istuvat ovat sitä ikäluokkaa, joka on kasvanut lapsesta nuoreksi puhelimien kasvaessa samanaikaisesti kiinni käsiin. Ala-asteen luontoretket ovat tutustuttaneet meidätkin luonnon ihmeisiin. Siksi tapa, jolla Uuraisten koulukeskus tutustuttaa oppilaitaan matalalla kynnyksellä lähiluontoon, tuntuu erityisen tärkeältä”, sanoo Keski-Suomen nuorisovaltuuston puheenjohtaja Meeri Nissinen.

Toiseksi eniten ääniä saaneen Alkulan päiväkodin toiminnassa valtuusto arvosti mm. sitä, miten toiminta on käynnistynyt parin henkilön aloitteellisuudesta ja vahvistunut vakiintuneeksi toiminnaksi. Myös luontosuhteen kehittämistä pienestä pitäen pidettiin tärkeänä.

Kumpikin palkittu sai kannatusta myös KYKY-ryhmässä, joka totesi, että kouluissa ja päiväkodeissa tehty ansiokas työ ei pääse liian usein valokeilaan. Alkulan päiväkotia pidettiin myös kiinnostavana esimerkkinä siitä, miten kaavoituksella voidaan turvata tärkeitä oppimisympäristöjä.

Ehdolla palkinnon saajiksi olivat myös JYUniorit toiminta, Kenen luonto? ja Birdlife Keski-Suomi.

Tänä vuonna Kolkutin -palkinnolla kannustetaan lähtemään luontoon

Kolkutin-ympäristökasvatuspalkinto jaetaan noin joka toinen vuosi. Aiemmin palkinnon ovat saaneet Jyväskylän luontokoulu, Hakolan tila, Petäjäveden metsäeskaritoiminta, Mustankorkea Oy, Keuruun ekokylä ja Juho Jäppinen.

Palkinto on Samuli Alosen teos ”Kolkutin”. Tänä vuonna palkinnosta tulee kiertopalkinto: kiertoon lähtee alun perin Mustankorkealle vuonna 2017 myönnetty palkinto.

Palkinnon myöntää Keski-Suomen ELY-keskuksen asettama Keski-Suomen kestävän elämäntavan yhteistyöryhmä KYKY, joka kokoaa yhteen kestävän elämäntavan oppimiseen ja yhdistämiseen liittyviä tahoja eri puolilta maakuntaa ja eri sektoreilta. Ryhmän jäsenet toimivat niin lasten, nuorten, kuin aikuistenkin parissa.

Palkinnon yhteydessä KYKY-ryhmä haluaa kiittää ja kannustaa kaikkia lasten luontosuhdetta ja luontoyhteyttä vahvistavia kouluja, päiväkoteja, vanhempia ja muita toimijoita. Luontoyhteys tarkoittaa tunnetta ja ajatusta siitä, että on osa luontoa. Sitä vahvistavat mm. luonnossa liikkuminen ja oleilu sekä luonnon tarkkailu ja luontotiedon kartuttaminen. Luontoyhteydellä ja sen vahvistamisella on laajempiakin vaikutuksia: kansainvälinen luontopaneeli totesi viime vuonna, että vieraantuminen luonnosta on yksi suurimmista syistä luontokadon takana.

”Suomen luontopaneelin mukaan ympäristökansalaisuuden vahvistamiseksi on huolehdittava siitä, että kaikki lapset pääsevät luontoon arjessaan – omakohtaiset kokemukset luonnosta ovat yksi tärkeimmistä tekijöistä ympäristövastuulliseksi kansalaiseksi kasvamisessa”, kertoo ympäristökasvatusasiantuntija Tanja Tuulinen Keski-Suomen ELY-keskuksesta.

”Siksi kannustamme lähtemään luontoon, vaikka ihan lähelle. Opettajankaan ei välttämättä tarvitse tietää ja tuntea kaikkea – myös yhdessä ihmetteleminen on arvokasta!” Tuulinen muistuttaa.

Ideoita ja aineistoja keväiseen luontoretkeilyyn lasten kanssa:

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Uuraisten koulukeskus: Rehtori Sami Pasanen, p. 040 524 3187

Alkulan päiväkoti: Johtaja Marika Vuorinen, p. 0400 914 911

Äänekosken kaupunki: Kaavoituspäällikkö Nina Marjoniemi, p. 040 717 7479

KYKY-ryhmä:
Puheenjohtaja Katri Willman (Green Care -keskus Könkkölä), p. 050 309 6633, ympäristökasvatusasiantuntija Tanja Tuulinen (Keski-Suomen ELY-keskus), p. 0295 024 669

Keski-Suomen nuorisovaltuusto: Carita Hännivirta (Nuorten Suomi), p. 0440 123 606

Kuvat

Uuraisten koulun Vihreä lippu -toimintaan kuuluu jokavuotinen oppilaiden järjestämä laskiaistapahtuma.
Uuraisten koulun Vihreä lippu -toimintaan kuuluu jokavuotinen oppilaiden järjestämä laskiaistapahtuma.
Lataa
Äänekosken Suolahdessa sijaitsevan Alkulan päiväkodin kaikki ryhmät käyvät viikoittain metsässä.
Äänekosken Suolahdessa sijaitsevan Alkulan päiväkodin kaikki ryhmät käyvät viikoittain metsässä.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen ELY-keskus

Soiden ennallistaminen täydentää Helmi-ohjelman toteutusta Keski-Suomessa3.4.2025 14:59:02 EEST | Tiedote

Keski-Suomen ELY-keskus kunnosti ja hoiti viime vuoden aikana kymmeniä luontokohteita: lintuvesiä, perinneympäristöjä, metsäisiä elinympäristöjä, soita ja pienvesiä. Lisäksi ELY-keskus perusti uusia soidensuojelualueita. Nämä toimenpiteet ovat osa valtakunnallista Helmi-elinympäristöohjelmaa, jolla vahvistetaan Suomen luonnon monimuotoisuutta ja pyritään pysäyttämään luontokato.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye