Erto sopuun neljällä alalla, kahdella alalla neuvottelutilanne hyvin vaikea
Toimihenkilöliitto Erton neuvottelemista valtakunnallisista työehtosopimuksista hyväksyttiin tänään neljä. Taloushallintoalan, optikoiden sekä huolinta-alan ja autoliikennealojen työehtosopimukset on nyt hyväksytty sekä työnantajaosapuolen että Erton hallinnoissa.

”Ertolla on edelleen käynnissä valtakunnalliset sosiaalialan järjestöjen ja henkilöstövuokrausalan työehtosopimusten neuvottelut. Näiden kummankin osalta neuvottelut näyttävät todella vaikeilta eikä työtaisteluilta tultane ikävä kyllä välttymään”, toteaa Erton puheenjohtaja Juri Aaltonen.
Erto on poikkeuksellinen ammattiliitto, koska se hyväksyttää työehtosopimusneuvotteluiden tulokset jäsenillään. Viimeisen reilun viikon aikana järjestettiinkin neljä jäsenäänestystä, jokaiselle nyt sinettinsä saaneelle sopimusalalle.
”Jäsendemokratia on meillä yksi toimintamme tärkeimmistä asioista. Olemme aidosti sitoutuneet toimimaan jäsentemme tahdon mukaisesti. Nyt sovittujen neljän sopimuksen hyväksymiseen saatiin jäseniltä vähimmillään 96 prosentin ja enimmillään 99,6 prosentin kannatus”, kertoo Aaltonen.
Aaltonen on neuvottelutuloksiin kokonaisuutena jäsenten lailla tyytyväinen. Paljon julkisuudessakin esillä ollut teknologiateollisuuden sopimusten määrittelemä yleinen linja toteutuu myös Erton sopimuksissa.
”Outoa tälläkin kierroksella on ollut neuvottelujen joustamattomuus. Teemme sopimuksia mukamas alakohtaisiin tarpeisiin, mutta käytännössä vientialoilta tuli tälläkin kertaa nykytyömarkkinoille liian kankeat raamit. Loogista olisi tehdä ratkaisut alakohtaisiin tarpeisiin, eikä hirttäytyä jonkin alan linjauksiin”, sanoo Aaltonen.
Tyytyväisiä Ertossa voidaan olla siitä, että useisiin sopimuksiin saatiin parannuksia perhevapaiden osalta. Myös huolinta-alalle neuvoteltu työsuojeluvaltuutetun korvaus on kauan toivottu parannus. Optikoiden puolella loppiaisen saaminen palkalliseksi vapaaksi on niin ikään paljon odotettu parannus työehtoihin.
Katso tarkemmat tiedotteet ja keskeiset sisällöt eri alojen työehtosopimuksista:
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juri AaltonenPuheenjohtajaToimihenkilöliitto Erto
Puh:040 553 8536juri.aaltonen@erto.fiwww.erto.fiToimihenkilöliitto Erto on olemassa, jotta kaikilla olisi parempi työelämä. Erto on yhteiskunnallinen keskustelija ja neuvottelija, jonka 13 000 jäsentä työskentelevät yksityisillä aloilla asiantuntijatehtävissä. Erto neuvottelee ja sen jäsenet hyväksyvät vuosittain useita merkittäviä valtakunnallisia työehtosopimuksia ja palkkasuosituksia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Toimihenkilöliitto ERTO
Erto on tänään ilmoittanut henkilöstöalan työt historialliseen lakkoon15.4.2025 14:11:58 EEST | Tiedote
Henkilöstöalan työehtosopimusneuvottelut Toimihenkilöliitto Erton ja työnantajia edustavan Henkilöstöala Hela ry:n välillä ovat ajaneet karille.
Erton pj-blogi: Hallituksen 100 000 lisätyöllisen tavoite on kuin ilmakitara17.1.2025 09:43:52 EET | Tiedote
Miksi Petteri Orpon johtaman hallituksen tavoite saada 100 000 lisätyöllistä on kuin ilmakitara? Vaikka soitat into pinkeänä ja vakuuttavasti, ei enää huomata kitaran puuttumista. Mutta se on silti ilmaa.
Eläintenhoitoalan keskittyminen nostanut hintoja ja heikentänyt ansiokehitystä5.11.2024 11:54:54 EET | Tiedote
Kilpailu- ja kuluttajaviraston julkaiseman selvityksen mukaan eläinlääkärimarkkinoiden keskittyminen kahdelle pääomasijoittajavetoiselle ketjulle on johtanut hintojen nousuun. Erton palkkakyselyn mukaan markkinajohtajuus on lisäksi heikentänyt alan palkkakehitystä.
Jopa yli 1000 työntekijän vähennys sosiaalialan järjestöihin5.11.2024 07:30:00 EET | Tiedote
Valtion tukien leikkaaminen iskee järjestökenttään kuin ydinpommi. Erto pelkää Stean tukileikkausten johtavan vuoden 2025 aikana jopa yli 1000 työntekijän vähentämiseen sosiaalialan järjestöissä. Pahimmillaan tämä voi tarkoittaa 20 % alan henkilöstöstä. Palkatun henkilöstön vähentämisen lisäksi vähintään tuhansien vapaaehtoisten työ estyy leikkausten takia. Palvelut heikentyvät, syrjäytyminen lisääntyy.
Erto: Kilpailuviraston selvitys pieneläinklinikoiden markkinasta hyvä asia21.8.2024 11:35:55 EEST | Tiedote
Kuluttaja- ja kilpailuvirasto (KKV) tiedotti 12.6.2024 tekevänsä selvityksen pieneläinlääkärimarkkinan toimivuudesta. Selvitys keskittyy erityisesti arvioimaan, mikä vaikutus alan yrityskaupoilla on ollut markkinoiden toimivuuteen. Toimihenkilöliitto Erto on tyytyväinen selvityksen käynnistymiseen, sillä alalla työskentelee satoja Erton jäseniä, jotka työskentelevät tyypillisesti pieneläinklinikoilla hoitajina tai vastaanotossa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme