Rakennusliike Lapti Oy

Lapti aloittaa Kojan uuden teknologiakeskuksen rakentamisen Tampereella

Jaa

Rakennusliike Lapti aloittaa 14.4.2025 uuden teknologia- ja logistiikkakeskuksen rakentamisen Kojalle Tampereen Rantaperkiöön. Keskus valmistuu keväällä 2026.

Ilmankäsittelyjärjestelmiä laivoihin ja kiinteistöihin sekä prosessipuhaltimia teollisuudelle kehittävä Koja Group investoi uuteen keskukseen 15 miljoonaa euroa. 

Kiinteistö rakentuu yhtiön Rantaperkiössä Lentokentänkadulla sijaitsevaan tuotantokompleksiin, johon yhtiö on keskittänyt teollisuusliiketoiminnan toiminnot.

Teknologia- ja logistiikkakeskukseen sijoittuvat tulevaisuudessa Kojan teollisuustuotteiden tutkimus- ja tuotekehitystilat. Keskus valmistuu keväällä 2026.

– Toimintaympäristössämme ja asiakkaiden prosessivaatimuksissa on tapahtunut merkittäviä muutoksia tuoteportfolion laajentamiseen. Tuotteiden suorituskyvyiltä ja tuottoarvoilta vaaditaan paljon, samoin turvallisuudelta ja käyttövarmuudelta. Uusi teknologia- ja logistiikkakeskus avaa meille mahdollisuuden kehittyä teknologisesti uudelle tasolle, joka erottaa meidät kilpailijoista ja auttaa meitä saavuttamaan merkittävää kilpailuetua tulevaisuudessa, kertoo Pasi Lähteinen, Koja Teollisuusratkaisujen liiketoimintajohtaja.

– On hienoa, että Koja valitsi meidät yhteistyökumppaniksi toteuttamaan heille heidän toimintaansa ja kasvuaan tukevat tilat. Keskus on rakennusteknisesti vaativa mutta myös erittäin mielenkiintoinen hanke, kertoo aluejohtaja Tuomo Turkkinen Laptilta.

Yhteyshenkilöt

Tuomo Turkkinen, aluejohtaja, Rakennusliike Lapti Oy, 040 717 7576, tuomo.turkkinen@lapti.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Lapti lyhyesti

Lapti on monipuolinen ja vakavarainen kotimainen rakennusliike. Rakennamme yhdessä asiakkaidemme ja yhteistyökumppaneidemme kanssa koteja, toimitiloja, päivä- ja hoivakoteja, kouluja sekä sairaaloita ympäri Suomea. Meillä työskentelee noin 400 alan ammattilaista. Vaikuttavasta jäljestämme kertovat niin viimeistelty kädenjälki kuin yhteistyöstämme syntyvä lämmin muistijälki. www.lapti.fi

Vaikuttavaa jälkeä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Rakennusliike Lapti Oy

Laptin tulostiedote 2024: Positiivinen tulos, 100 miljoonan euron kasvutavoite vuodelle 20254.3.2025 09:00:00 EET | Tiedote

Rakennusliike Lapti Oy:n tulos palasi voitolliseksi vuonna 2024. Tuloskäänteen taustalla olivat erityisesti menestyminen urakointiliiketoiminnassa ja kustannusrakenteen tasapainottaminen vastaamaan muuttunutta toimintaympäristöä. Yhtiö tavoittelee merkittävää, jopa 100 miljoonan euron liikevaihdon kasvua vuonna 2025 vahvan tilauskantansa ja tasapainoisen taloustilanteensa ansiosta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye