Eläinkolareita ennätysmäärä alkuvuonna – villisikatörmäyksiäkin sattuu
Eläinkolareita on tapahtunut alkuvuonna 2025 enemmän kuin tammi-maaliskuussa viimeiseen seitsemään vuoteen, kertovat Ifin vahinkotilastot. If muistuttaa pääsiäisliikenteeseen lähteviä, että eläinkolarit eivät ole vain pimeiden talvikuukausien vaara.

Koronavuoden 2020 eläinkolarihuippujen jälkeen kolareiden määrä on tasaisesti vähentynyt. Nyt eläinkolarit näyttävät olevan taas kasvussa. Niitä on tapahtunut alkuvuonna enemmän kuin tammi-maaliskuussa viimeiseen seitsemään vuoteen.
- Leuto talvi mahdollisti eläinten helpon liikkumisen. Samalla liikennemäärät ja keskinopeudet ovat lumettomilla teillä olleet normaalitalvea korkeammat, kertoo vakuutuspäällikkö Johanna Johansson vakuutusyhtiö Ifistä.
Perinteisesti eläinten kanssa on kolaroitu lähinnä syystalvella pimeään aikaan. Nyt peura- ja kauriskantojen nopea kasvu on tuonut toisen kolaripiikin keväälle.
- Autoilijan tai motoristin ei kannata tuudittautua siihen, että eläimiä pitää varoa vain syyspimeällä. Eläimeen voi törmätä milloin vain, Johansson sanoo.
Eniten Suomessa kolaroidaan valkohäntäpeurojen, toiseksi eniten metsäkauriiden kanssa ja mukaan ovat tulleet myös villisikakolarit.
- Koska peura- ja kauriskolarit ovat ohittaneet määrissä hirvikolarit, If on muuttanut kaskojensa hirvikolariturvan eläinkolariturvaksi, ja se korvaa törmäykset minkä tahansa eläimen kanssa karvoihin katsomatta, Johansson kertoo.
Villisikaan törmää Mäntsälässä
Tilastokeskuksen mukaan villisikakolareita tapahtui viime vuonna 24 kappaletta. Kun sen suhteuttaa villisikojen arvioituun määrään, niin yksi tuhannesta suomalaisesta villisiasta kohtasi viime vuonna kohtalonsa liikenneonnettomuudessa. Törmäyksiä villisikoihin tapahtui viime vuonna eniten Mäntsälän, Heinolan ja Lappeenrannan seuduilla.
Villisikakolareiden määrä on Suomessa vielä pieni verrattuna Ruotsiin, jossa niitä on ongelmaksi asti.
- Ruotsin villisikakanta on Suomeen verrattuna sata kertaa suurempi. Siellä tilastoitiin 2024 yli 10 000 villisikakolaria, eli suunnilleen saman verran kuin Suomessa tavallisia peura- ja kauriskolareita yhteensä, huomauttaa Johansson.
Eläinkolarien korjauskustannukset kasvaneet
Suomessa eläinkolarin kohdanneen auton korjaaminen entiselleen maksaa Ifille keskimäärin 3 700 euroa. Korjauskustannus on viiden vuoden takaiseen verrattuna kasvanut 20 prosenttia.
- Törmättäessä peuraan tai kauriiseen auto vaurioituu etuosastaan, jossa usein sijaitsee kallista tekniikkaa, tutkia ja kameroita, Johansson selventää.
Johansson antaa vielä tärkeän neuvon:
- Jos törmäät villisikaan, on tärkeä tiedostaa, että loukkaantunut villisika voi olla hengenvaarallinen. Suhtaudu tilanteeseen samalla tavalla kuin olisit törmännyt suurpetoon – pysy autossa, älä lähde katsomaan eläintä tai yritä siirtää sitä, laita hätävilkut päälle, siirrä auto turvalliseen paikkaan, soita hätänumeroon 112 ja odota apua.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Henna NikkariHead of Press
Puh:010 514 1245henna.nikkari@if.fiIf vakuuttaa kaiken, mikä on elämässä arvokasta: ihmiset, eläimet, kodit, autot ja paljon muuta. Me hoidamme vakuutusasiat mutkattomasti, helposti ja hetkessä. Autamme myös yrityksiä turvaamaan toimintansa silloin, kun vahinko sattuu. 7 900 ammattitaitoista työntekijäämme huolehtivat, että 3,9 miljoonaa asiakastamme Pohjoismaissa ja Baltiassa saavat tarvitsemaansa apua ja oikeanlaista turvaa – jos jotain sattuisi tapahtumaan. If kuuluu Sampo-konserniin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta If Vakuutus
Kyselytutkimus: Luonnonilmiöt huolettavat – puolet suomalaisista huolissaan kotinsa puolesta8.4.2025 07:15:00 EEST | Tiedote
Suomalaisista joka toinen (51 %) on huolissaan, että oma koti voi kärsiä seuraavan vuosikymmenen aikana jostain luonnonilmiöstä. Moni on jo ryhtynyt toimeen minimoidakseen omalle kodille koituvia vahinkoja.
Varkaudet ja kaatumiset yleisimpiä vahinkoja – näin liikut turvallisesti sähköisellä kulkuneuvolla31.3.2025 06:45:00 EEST | Tiedote
Sähköskootterit, sähköpotkulaudat ja muut sähköiset kulkuneuvot ovat tulleet pysyväksi osaksi kaupunkiliikennettä. Niiden aiheuttamista häiriöistä ja onnettomuuksista uutisoidaan säännöllisesti, mutta Ifin tilastojen mukaan yksityishenkilöt ajavat omilla laitteillaan varsin turvallisesti.
Akun kunto huolettaa monia käytetyn sähköauton ostossa – uusi akkutarkastus helpottaa siirtymää sähköautoilijaksi18.3.2025 08:27:05 EET | Tiedote
Huoli akun kunnosta voi jarruttaa käytettyjen sähköautojen kauppaa ja sähköautoon siirtymistä, selviää Ifin kyselytutkimuksesta. Tarve akkutarkastukselle kasvaa Suomen sähköautokannan ikääntyessä. Vastatakseen autoilijoiden huoleen If ja Autoklinikka ovat ideoineet akkutarkastuksen, joka selvittää helposti ajoakun ja auton pohjan kunnon.
Kysely: Suomalaisilla korkea luottamus kuntien kykyyn varautua ilmastonmuutokseen12.3.2025 08:12:00 EET | Tiedote
Ilmastonmuutoksen myötä sään ääri-ilmiöiden odotetaan lisääntyvän Suomessa. Lähes kolme neljästä suomalaisesta luottaa asuinkuntaansa luonnonilmiöihin varautumisessa, kertoo Ifin kysely. Epäilevimpiä ovat pienillä paikkakunnilla asuvat. If ja Suomen ympäristökeskus käynnistävät tutkimusprojektin, jossa selvitetään kuntien varautumista ilmastonmuutokseen.
Hiihtolomalle sähköautolla: tyypillinen ensikertalaisen huoli on useimmiten turha13.2.2025 08:26:00 EET | Tiedote
Lauhan talven myötä moni eteläsuomalainen tuore sähköautoilija totuttelee hiihtolomalla ensimmäistä kertaa pidempään ajomatkaan talvikelissä. Ifin vahinkotilastot viime talvelta paljastavat, miten sähköautot pärjäävät erityisesti pakkasella. If kokosi vinkit hiihtolomamatkalle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme