Momentum Kirjat

Esikoisromaani äidistä, tyttärestä, valintojen seurauksista ja puutarhasta

Jaa
Kansi: Iiris Kallunki

Leenamaija Forsberg-Johannessonin romaani Unilitu, uunilintu on julkaistu Momentum Kirjojen kustantamana.

Kameliat ja daaliat kukkivat loppukesän tukholmalaisessa puutarhassa, kun Pinja kattaa juhlapöydän, pakkaa odottamatta reppunsa ja katoaa.

Äiti Diisa päätyy etsimään tytärtään Tukholmasta, Ruotsista ja lopulta Euroopan mantereelta. Matkallaan Diisan on uskallettava kohdata oma alaston itsensä ja nuoruutensa kipeim­mät tapahtumat ajalta, jolloin lapsen elämä sai alkunsa. Pinjan on puolestaan kyettävä elämään ja kokemaan maailma äidin puutarhan taikapiirin ulkopuolella.

Unilintu, uuni­lintu on moderni muunnos Persefone-myytistä, ja se käsittelee rakkautta, valintoja ja niiden seurausten kohtaamista sekä ihmisen pyrkimystä olla uskollinen itselleen. Valheella on pitkät jäljet, sanotaan, eikä absoluuttista totuutta ole olemassa. Mutta voiko epärehellisyyden antaa anteeksi? Voiko valheen lausuja antaa anteeksi itselleen?


Leenamaija Forsberg-Johannesson on tukholmalainen kirjailija, erityisopettaja ja tulkki. Hän on kirjoittanut proosaa ja runoutta nuoruusiästä saakka ja opiskellut suomalaista nykykirjallisuutta ja -kulttuuria sekä luovaa kirjoittamista Tukholman yliopistossa, kirjoittajapiireissä ja muissa viiteryhmissä. Kirjailijan kaunokirjallinen esikoisteos novellikokoelma Tähdenlento (2022) sai ruotsinsuomalaisen Kaisa Vilhuinen-kirjallisuuspalkinnon 2023. Unilintu, uunilintu on hänen esikoisromaaninsa.

FORSBERG-JOHANNESSON, LEENAMAIJA : Unilintu, uunilintu
310 sivua
Nidottu, pehmeäkantinen
ISBN 9789524171540
Ilmestymisaika: Huhtikuu 2025

Arvostelukappaleet, pressikuvat ja haastattelupyynnöt

Lähetämme pyynnöstä arvostelukappaleen teoksesta joko painettuna tai sähköpostitse. Arvostelukappalepyynnöt, haastattelupyynnöt sekä tiedustelut pressikuvista voi lähettää osoitteeseen info@momentumkirjat.fi

Vuonna 2023 perustettu Momentum Kirjat kuuluu Aviador Oy:hyn, kuten myös vuonna 2012 perustettu Aviador Kustannus.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Leenamaija Forsberg-Johannesson
Leenamaija Forsberg-Johannesson
Lataa
Unilintu, uunilintu
Unilintu, uunilintu
Kansi: Iiris Kallunki
Lataa

Linkit

Momentum Kirjat

Suotie 15
05200 Rajamäki

Momentum Kirjat on kotimainen kirjankustantamo. Julkaisemme elämäkertoja, historiikkeja sekä kauno- ja tietokirjallisuutta kustanteina ja palvelukustanteina.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Momentum Kirjat

Sairas tapaus – elämäkerrallinen romaani ME-tautiin sairastumisesta10.4.2025 15:03:39 EEST | Tiedote

Päivi Montgomeryn elämäkerrallinen romaani Sairas tapaus on julkaistu Momentum Kirjojen kustantamana. "Herätessäni lokakuisena aamuna tiesin heti olevani vakavasti sairas. Hakeuduin lääkäriin ja tutkimuksiin, mutta tyrmistyksekseni huomasin, etteivät lääkärit osanneet hoitaa sairauttani tai edes tunnistaneet sen olemassaoloa. Seurasi matka ME-taudin eli kroonisen väsymysoireyhtymän politisoituneeseen ja väärinymmärrettyyn historiaan, jossa jälleen kerran tyypillinen naisten sairaus ohitetaan hysteriana, ja ME-tautia sairastavat jäävät yhteiskunnan tukijärjestelmien ulkopuolelle. Saman kohtalon ovat kokeneet myös pitkän koronan sairastajat. Sairas tapaus kertoo omakohtaisesti tarinani ME-tautiin sairastumisesta ja sinnikkäästä selvitystyöstä, jota olen sairauteni hoitamiseksi joutunut tekemään. Oman tarinani lisäksi teoksessa kuvataan ME-taudin sivuutettua historiaa länsimaisessa lääketieteessä." Kirjan tuotoista ohjataan osa ME-taudin tutkimuksen hyväksi. Päivi Montgomery on psykologi

Kirjailijaksi ryhtyneen turkulaisjuristin kolmas runokokoelma10.4.2025 14:44:21 EEST | Tiedote

Olavi Höltän runokokoelma Punainen Vespa – Lemmenleikkejä on julkaistu Momentum Kirjojen kustantamana. Tahdon olla hellä heilasi, noukkia meren rannasta lemmikkikiviä napakiviä korvakiviä viipyillen asetella aarteita vatsallesi, loitsua korulauseita, korvarunoja mitä kaikkea tällainen ujo runopoika pystyy onnen enteeksi loihtimaan. Olavi Hölttä on turkulainen juristi, tietokirjailija ja runoilija. Lopetettuaan yli 30-vuotisen uran asianajajana, hän suoritti luovan kirjoittamisen aineopinnot yliopistossa ja ryhtyi kirjailijaksi. Hölttä on julkaissut sekä tietokirjoja että runokokoelmia. Hän on toiminut useita vuosia Lounais-Suomen Kirjailijat ry:n hallituksessa. Punainen Vespa on Olavi Höltän kolmas runoteos. HÖLTTÄ, OLAVI : Punainen Vespa – Lemmenleikkejä 97 sivua Nidottu, pehmeäkantinen ISBN 9789524171458 Ilmestymisaika: Maaliskuu 2025 Arvostelukappaleet, pressikuvat ja haastattelupyynnöt Lähetämme pyynnöstä arvostelukappaleen teoksesta joko painettuna tai sähköpostitse. Arvostelukapp

Jätän ikkunan yöksi auki – luonnon ja elämän tummien värien inspiroima runokokoelma8.4.2025 08:00:00 EEST | Tiedote

Päivi Konttisen runokokoelma Jätän ikkunan yöksi auki on julkaistu Momentum Kirjojen kustantamana. Kun on huokaisunsa huokaissut, osaa kävellä rantaan kevyemmin askelin. Saa sanotuksi senkin, mitä ei vielä eilen. Kun käy nukkumaan, lentää yöperhonen ikkunasta sisään. Päivi Konttinen (s. 1970) on varkautelainen toimittaja, joka kirjoittaa ja valokuvaa myös vapaa-ajallaan. Konttinen on elänyt lapsuutensa ja nuoruutensa maalaismaisemissa Heinävedellä, jossa hänelle on jo varhain syntynyt läheinen suhde luontoon, järviin ja sammaleisiin kuusimetsiin. Tämä suhde on vuosien myötä vain vahvistunut. Ihmisten kohtaaminen sekä heidän tarinoidensa kuunteleminen ovat herkistäneet Konttisen havainnointikykyä ja lisänneet ymmärrystä, elämä on opettanut elämää. KONTTINEN, PÄIVI : Jätän ikkunan yöksi auki 101 sivua Sidottu, kovakantinen ISBN 9789524171182 Ilmestymisaika: Maaliskuu 2025 Arvostelukappaleet, pressikuvat ja haastattelupyynnöt Lähetämme pyynnöstä arvostelukappaleen teoksesta joko painettun

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye