Etelä-Savon ELY-keskus

Ethän rakenna vahingossa saimaannorpan pesäpaikalle tai sen läheisyyteen!

Jaa

Vuoden 2025 alusta voimaan tullut rakentamislaki vapautti osan alle 30 neliömetrin kokoisista rakennuksista luvanvaraisuudesta. Vapaus rakentaa ei kuitenkaan muuttanut muiden lakien, kuten luonnonsuojelulain ja vesilain, vaatimuksia rakentajille. Rakentamislaki edellyttää rakentajalta entistä suurempaa vastuuta ja asioiden selvittämistä ennen rakentamiseen ryhtymistä.

Saimaannorppa keskellä kuvaa, pienen kiven päällä makailemassa. Sininen järvi ympärillä
Saimaannorppa kivellä Timo Seppäläinen

Muuttuneen lainsäädännön myötä kuntien ja ELY-keskusten viranomaiset eivät välttämättä saa tietoa uusista rakennushankkeista. Kaikkein ongelmallisin tilanne on silloin, jos kaavan mukaiselle rakentamattomalle rakennuspaikalle rakennettava ensimmäinen rakennus on vapautettu luvasta. Maanomistajat voivat tietämättään rakentaa sellaiseen paikkaan, joka rikkoo luonnonsuojelulakia. Rakennuspaikan edustan rannan ruoppaaminen saattaa puolestaan edellyttää vesilain mukaista ilmoitusta tai lupaa.

Saimaannorppa on suojeltu luonnonsuojelulain (9/2023 LSL) 78 §:n nojalla. Se kuuluu Euroopan unionin tiukkaa suojelua edellyttäviin lajeihin, joiden lisääntymis- tai levähdyspaikkoja ei saa hävittää eikä heikentää. Saimaannorpan pesäpaikat ovat suojeltuja suoraan lain nojalla, eikä suojelu vaadi viranomaisilta erillistä päätöstä. Mikäli rakentaminen, joka ei vaadi lupaa tai ilmoitusmenettelyä, tapahtuu Natura 2000 –alueella, on siitä tehtävä LSL 37 §:n mukainen ilmoitus ELY-keskukselle.

Harva rakentaja on tietoinen luonnonsuojelulain vaatimuksista, vaikka laki onkin jokaista velvoittava. Saimaannorpan pesäpaikkatiedot ovat viranomaisten käytössä, mutta eivät julkisesti kuntalaisten saatavilla. Näin ollen rakentajien on mahdollista saada tietoa pesäpaikoista ainoastaan olemalla oma-aloitteisesti yhteydessä viranomaisiin.

Ongelma koskee myös muita lajeja, joiden lisääntymispaikat ovat luonnonsuojelulailla turvattuja. Esimerkiksi petolintujen pesäpuiden paikkatiedot eivät ole julkisia, mutta ne on otettava huomioon rakentamisessa.

Saimaannorppa ja rantarakentaminen -hankkeen yhtenä tavoitteena on luoda uusia toimintamalleja viranomaisille, joiden avulla pyritään saamaan rakentajille tietoa rakentamislain sekä luonnonsuojelulain lajisuojelun ja Natura 2000 –verkostoa koskevien pykälien vaatimuksista.

"Toivoisin, että rakentamista suunnittelevat ottaisivat itse aktiivisesti yhteyttä viranomaisiin, ja varmistaisivat, ettei rakentaminen kohdistu saimaannorpan kannalta tärkeälle alueelle”, toteaa hankevastaava Satu Pannila.

"Rakennuksista sinänsä ei ole haittaa saimaannorpalle. Saimaannorpan pesinnän kannalta ongelma on se, että loma-asunnoilla vietetään yhä useammin aikaa erityisesti kevättalvella", Pannila jatkaa.

Nykyisin loma-asunnot rakennetaan usein ympärivuotiseen käyttöön ja niillä vietetään yhä useammin aikaa myös talvella. Itä-Suomen yliopiston tutkimusten mukaan rantarakentamisella ja mökkien talvikäytöllä on haitallisia vaikutuksia saimaannorpan pesintään. Häiriö pesän läheisyydessä voi johtaa pesinnän epäonnistumiseen ja jopa syntyneen kuutin kuolemaan.

Saimaannorpan pesäpaikan läheisyys ei automaattisesti tarkoita, etteikö paikalle voisi rakentaa. Vuosina 2017-2024 Etelä-Savon ELY-keskukselta pyydettiin lausuntoa kaikkiaan noin 260:n rakennuspaikan rakentamismahdollisuuksiin liittyen. ELY-keskuksen näkemyksen mukaan 55:ssä tapauksessa oli tarpeen tehdä jonkinasteisia toimenpiteitä pesinnän turvaamiseksi. Ensisijaisesti rakennuspaikka pyritään siirtämään kaavamuutoksella toisaalle. Mikäli tämä ei ole mahdollista, voi valtio myös lunastaa rakennuspaikan rahallista korvausta vastaan.

“On tärkeää lisätä Saimaan ranta-asukkaiden tietoisuutta siitä, miten ottaa saimaannorppa huomioon erityisesti kevättalvella tapahtuvan pesinnän aikana. Jokainen asukas voi omalla toiminnallaan vaikuttaa siihen, että erittäin uhanalaisen saimaannorpan pesintä onnistuu myös tulevaisuudessa", Pannila täydentää

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Etelä-Savon ELY-keskus tuottaa valtion aluehallinnon palveluja ja osallistuu maakunnan kehittämiseen Etelä-Savon maakunnan alueella. Palvelumme kohdistuvat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen, maaseutuun sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin. Omaa toimialuetta laajemmin hoidamme rakennerahastotehtäviä Itä-Suomen alueella ja koordinoimme vesienhoitoa Vuoksen vesistöalueella. Viraston toimipaikka sijaitsee Mikkelissä.

Etelä-Savon ELY-keskus
Jääkärinkatu 14, PL 164
50101 Mikkeli

puh. 0295 024 000
https://www.ely-keskus.fi/ely-etela-savo

ELY-keskuksen logo.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Etelä-Savon ELY-keskus

Kevättulvat jäämässä pieniksi Etelä-Savossa16.4.2025 13:30:35 EEST | Tiedote

Lumet ovat miltei kokonaan sulaneet Etelä-Savossa, ja jäiden lähtö vesistöistä on alkamassa. Tulvat ovat jäämässä koko maakunnassa selvästi tavanomaista alemmaksi ja järvien tulvahuiput koetaan normaalia aiemmin. Talven mittaan lämpötilanvaihtelut sulattivat välillä lumia ja sateita saatiin vetenäkin, joten lumen vesiarvot ovat olleet keväällä tavanomaista alempia. Vähäsateinen kevät on myös osaltaan hillinnyt vedenpintojen nousua.

Kangasniemen Leppäselkä – Pätkönlammen Natura 2000 -alueen hoitosuunnittelu alkaa9.4.2025 15:05:10 EEST | Tiedote

Etelä-Savon ELY-Keskus aloittaa Kangasniemellä sijaitsevan Leppäselkä-Pätkönlammen Natura-alueen hoitosuunnitelman laatimisen keväällä 2025 ja suunnitelman on tarkoitus valmistua syksyllä 2025. Leppäselkä – Pätkönlampi kuuluu valtakunnalliseen lintuvesien suojeluohjelmaan ja Natura 2000 -verkostoon. Monien linnustollisesti arvokkaiden kosteikkojen tapaan Leppäselän ja Pätkönlammen tila on heikentynyt rehevöitymisen ja umpeenkasvun myötä.

Understöd kan sökas för hantering av skadliga ämnen i stadsvatten26.3.2025 09:00:00 EET | Pressmeddelande

Närings-, trafik- och miljöcentralen (NTM-centralen) i Södra Savolax öppnar ansökan för projekt för hantering och minskning av skadliga ämnen i stadsvatten. Sammanlagt cirka 1,5 miljoner euro i understöd kan sökas nationellt. Ansökningstiden är 1.4.–19.6.2025 och understöd kan sökas av kommuner, samkommuner och bolag som ägs av dem, andra kommunägda aktörer, föreningar, företag och andra sammanslutningar. Understöd kan inte beviljas privatpersoner eller statliga ämbetsverk eller inrättningar.

Avustusta haettavana kaupunkivesien haitta-aineiden hallintaan26.3.2025 09:00:00 EET | Tiedote

Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) avaa haun kaupunkivesien haitta-aineiden hallinnan ja vähentämisen hankkeille. Avustusta on haettavissa yhteensä noin 1,5 miljoonaa euroa valtakunnallisesti. Hakuaika on 1.4.–19.6.2025, ja avustusta voivat hakea kunnat, kuntayhtymät ja niiden omistamat yhtiöt, muut kuntaomisteiset toimijat, yhdistykset, yritykset sekä muut yhteisöt. Avustusta ei voida myöntää yksityishenkilöille eikä valtion virastoille tai laitoksille.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye