Tule vaikuttumaan lastensuojelun piirissä olevan nuoren tarinasta Kuopion kaupunginteatteriin tiistaina 6.5.2025
Humana Suomi tuo yleisön ylistämän Mieletön tarina -esityksensä Kuopion kaupunginteatterin suurelle näyttämölle tiistaina 6.5. kello 12–16. Kutsumme median edustajat mukaan keskustelemaan lastensuojelun arjesta sekä taiteesta keinona etsiä ratkaisuja monimutkaisiinkin ongelmiin.

Vuorovaikutteisen Mielettömän tarinan esittävät ArtSensen ammattinäyttelijät ja tarina pohjautuu Humanan lastensuojeluyksiköissä asuvien nuorten ja heidän kanssaan työskentelevien ohjaajien kokemuksiin. Tarinan ensimmäisessä osassa näytetään päähenkilö Santun (näyttelijä Antti Peltola) elämänpolun synkkä puoli – mikä on lopputulos, jos tärkeisiin kohtaamispisteisiin ei pystytä vaikuttamaan. Tarinan toisessa osassa yleisö ohjaa keskeisten kohtausten kulkua yhteisenä tavoitteenaan rakentaa Santun elämälle valoisampi suunta.
Mieletön tarina on maksuton ja yleisöön ovat tervetulleita kaikki paikan etukäteen varanneet. Tarina myös koskettaa jokaista, koska se on hyvin samaistuttava kertomus perheen arjesta kouluineen, harrastuksineen, ihmissuhdehaasteineen. Yleisöön on kuitenkin ennen kaikkea kutsuttu sosiaalialan ammattilaisia hyvinvointialueilta, opettajia, poliiseja, erilaisten järjestöjen edustajia sekä yhdeksäsluokkalaisia ja sitä vanhempia koululaisia ja nuoria.
Mieletön tarina esitettiin vuoden 2024 aikana Turun, Seinäjoen ja Rovaniemen kaupunginteattereissa sekä Helsingin Kansallisteatterissa. Yleisöpalaute on ollut ylistävää. Huhtikuussa 2025 Mieletön tarina valittiin Magnet Employer Brand Award -finalistiksi Wild idea -kategoriassa.
Ennen esitystä medialla on mahdollisuus haastatella lastensuojelun ammattilaisia ja ArtSensen ammattinäyttelijöitä tai käsikirjoituksesta vastannutta ohjaajaa Niina Nurmista. Ilmoitathan tulostasi ja haastattelutoiveestasi etukäteen Humanan viestintä- ja vaikuttavuusjohtaja Tiia Soiniselle.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tiia SoininenViestintä- ja vaikuttavuusjohtajaHumana Suomi
Puh:0504084408tiia.soininen@humana.fiwww.humana.fiLinkit
Mieletön tarina on osa Mieletön tulevaisuus -tapahtumasarjaa
Humanan vuonna 2023 aloittama Mieletön tulevaisuus -tapahtumasarja kasvoi vuonna 2024 Mieletön tarina -teatterikiertueeksi. Molemmissa tapahtumakonsepteissa tavoitteena on jakaa raikkaita näkökulmia ja yhdessä pohtia keinoja nuorten ansaitseman tulevaisuuden turvaamiseksi.
Humana Suomi
Humana on johtava pohjoismainen sosiaalialan toimija, joka tarjoaa yksilöllisiä sosiaalipalveluita lähellä ihmistä ja perheen arkea. Visiomme mukaisesti uskomme siihen, että jokaisella on oikeus hyvään elämään – ja tätä visiota toteutamme hyvinvaikuttamalla ihmisiin ja yhteiskuntaan.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Humana arjessa Oy
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme