Piha kuntoon ja naapurit tutuiksi taloyhtiön kevättalkoissa
Kun lumet ja jäät ovat sulaneet, on taloyhtiössä aika järjestää kevättalkoot. Vaikka moni taloyhtiö on ulkoistanut piha-alueiden hoitamiseen liittyvät tehtävät huoltoyhtiölle, ovat talkoot edelleen tärkeä tapa tutustua naapureihin.
Taloyhtiön talkoissa tyypillisiä tehtäviä ovat haravoiminen, oksien karsiminen ja muut pienehköt pihan siistimiseen liittyvät toimet. Erityisen vaikeita tai vaarallisia tehtäviä talkoiden työlistalle ei kannata ottaa, vaan esimerkiksi puiden kaatamisessa tai kattorännien puhdistamisessa on syytä käyttää ammattilaisten apua.
Hallituksen on hyvä etukäteen varmistaa, että talkooväen käytössä on tarvittavat työvälineet. Lisäksi hallituksen on syytä varmistaa, että vahinkojen varalle yhtiöllä on talkoovakuutus, joka kattaa mahdolliset henkilö- ja esinevahingot.
”Ryhmätapaturmavakuutuksen ottaminen on suositeltavaa. Tällainen vakuutus kattaa kaikki taloyhtiössä asuvat ja talkoisiin osallistuvat henkilöt ilman ikärajaa”, sanoo Kiinteistöliiton juristi Katja Lauronen.
Naapureiden tapaaminen on tärkeä osa talkoita
Pihatöiden ohella talkoot tarjoavat luontevan tavan tutustua naapureihin. Kun talkoiden varsinaiset tehtävät on hoidettu, hallituksen kannattaa huolehtia tarjolle asianmukaiset talkooeväät. Tarjoilujen ääressä naapurukset tutustuvat toisiinsa helpommin kuin esimerkiksi yhtiökokouksessa. Tämä onkin painava syy osallistua taloyhtiön talkoisiin.
”Yhdessä tekeminen luo taloyhtiöön hyvää henkeä ja sen ansiosta riidatkin voivat vähentyä. Tämä on vähintään yhtä tärkeä asia kuin taloudellinen säästö, joka saavutetaan vaikkapa maalaamalla aidat talkootyönä”, Katja Lauronen toteaa.
Yhteyshenkilöt
Katja Lauronenjuristi
Puh:09 1667 6361katja.lauronen@kiinteistoliitto.fiTietoja julkaisijasta
Vuonna 1907 perustetun Kiinteistöliiton muodostavat 23 alueellista yhdistystä ja valtakunnallinen toimialajärjestö, Suomen Vuokranantajat ry. Kiinteistöliittoon kuuluu noin 30 000 taloyhtiötä, joissa asuu yhteensä lähes kaksi miljoonaa ihmistä.
Kiinteistöliitto on kiinteistönomistajien edunvalvoja, kiinteistöalan asiantuntijaorganisaatio ja alan johtava vaikuttaja. Jäsenillä on käytössään alan tuorein tieto ja kiinteistöalaan erikoistuneiden asiantuntijoiden palvelut. Lue lisää Kiinteistöliiton valtakunnallisista ja alueellisista palveluista www.kiinteistoliitto.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kiinteistöliitto
Timo Nieminen jatkaa Kiinteistöliiton puheenjohtajana12.4.2025 10:51:57 EEST | Tiedote
Kiinteistöliiton puheenjohtajana jatkaa DI Timo Nieminen Kauniaisista. Lappeenrannassa 12.4.2025 kokoontunut Kiinteistöliiton liittokokous valitsi Niemisen yksimielisesti jatkoon.
Taloyhtiöiden korjauksiin vauhtia puoliväliriihen päätöksillä10.4.2025 11:13:58 EEST | Tiedote
Vaikea talouskehitys heikentää kotitalouksien ja taloyhtiöiden tilannetta, mikä leikkaa mahdollisuuksia ryhtyä välttämättömiin korjaushankkeisiin ja puhtaan siirtymän kannalta tärkeisiin perusparannushankkeisiin. Asumismenot ovat nousseet 2020-luvun alkuvuosina noin viidenneksellä. Työttömyyden tuntuva nousu ja monet kansainvälisen talouden heilahtelut ovat lisänneet epävarmuutta, mikä on myrkkyä myös taloyhtiöiden korjauksille. Korjaaminen onkin vähentynyt vuosina 2023 ja 2024, ja kuluvan vuoden kehitys on vielä epävarma.
Näin syntyy oikeaoppinen päätös sähköautojen latauspisteistä taloyhtiössä25.3.2025 09:04:00 EET | Tiedote
Sähköautojen latauspisteet ovat yleistyneet taloyhtiöissä, mutta niiden hankkiminen ja ylläpito herättää edelleen paljon keskustelua ja kysymyksiä. Tärkeintä on lähteä liikkeelle selvittämällä taloyhtiön tämänhetkisen sähköjärjestelmän kunto ja kapasiteetti sekä se, ovatko autopaikat yhtiön hallinnassa vai osakkeilla hallittavia.
Lupaviranomainen jarruttaa tarpeettomasti maalämpöön siirtymistä pohjavesialueilla19.3.2025 09:04:00 EET | Tiedote
Maalämpö on viime vuosina nostanut suosiotaan myös taloyhtiöiden lämmönlähteenä. Moni taloyhtiö on päätynyt ratkaisuun kustannussyistä, mutta maalämpö voi olla myös ympäristöystävällisempi vaihtoehto kuin paikkakunnalla tarjolla oleva kaukolämpö. Pohjavesialueilla maalämpöön siirtyminen kuitenkin käytännössä pysähtyy lupaviranomaisen tulkintaan siitä, ettei pohjavesialueille tule porata energiakaivoja ollenkaan. Suomessa sijaitsee noin 5000 pohjavesialuetta.
Vuokralaisillakin voi olla oikeus osallistua yhtiökokoukseen18.3.2025 09:03:00 EET | Tiedote
Taloyhtiöiden yhtiökokouksissa käsitellään usein asioita, joilla on merkitystä myös talossa asuville vuokralaisille. Lakiin on kirjattu, millaisten asioiden käsittely yhtiökokouksissa tuo osallistumisoikeuden osakkaiden lisäksi asukkaille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme