Elenia uudistaa sähköverkkoa säävarmaksi Vesilahdella viidessä kohteessa
Elenia on aloittamassa huhti-toukokuun aikana viisi säävarman sähköverkon rakennustyömaata Vesilahdella. Kaikkiaan verkon saneerauksessa kaivetaan lähes 60 kilometriä sähkökaapelia maan alle suojaan myrskyiltä ja muilta säiden ääri-ilmiöiltä.

Kuralan ja Haistian alueella työt ovat jo menossa. Krääkkiön ja Ameenkulman sekä Mukalankulman ja Kahnalan alueilla työt alkavat huhtikuun aikana. Toukokuussa työt käynnistyvät myös Hinsalantiellä sekä Härkäläntien ja Kurjenniemen alueilla. Alueiden asukkaita tiedotetaan myös tekstiviestitse töiden alkamisesta.
Kaivuutyöt valmistuvat syyskuun loppuun mennessä. Urakoitsijana työmaalla toimii Pirkanmaan Verkostopalvelu Oy.
”Säävarman sähköverkon rakennusurakoissa sähköjohdot viedään maahan turvaan myrskyiltä, ukkosilta ja lumikuormilta. Ikääntyneen sähköverkon uudistaminen säävarmaksi parantaa sähkönjakelun varmuutta Vesilahdella”, Elenian projektipäällikkö Taru Seppälä kertoo.
”Vanhojen ilmajohtojen purku alkaa ensi vuoden alkupuolella talvitöinä, jolloin varsinaisessa rakentamisessa on hiljaisempaa. Purkutyöt saadaan valmiiksi keväällä 2026”, Seppälä jatkaa.
Sähköpylväät poistuvat maisemasta
Työmaiden alueilla on sekä vakituisia asuntoja että kesämökkejä. Projekti vaikuttaa suoraan noin 160 asukkaan sähkönjakelun toimitusvarmuuteen, ja välillisesti lähes 3350 asiakkaan sähkönjakelun varmuuteen.
Vanhojen pylväsmuuntamoiden tilalle tulee 15 uutta puistomuuntamoa. Keskijännitekaapelia vedetään yhteensä 28 kilometriä ja pienjännitekaapelia 29 kilometriä. Seuraavana talvena maisemasta puretaan pois yli 450 vanhaa sähköpylvästä.
”Alueella on peltoista maastoa ja kaivuutöitä tehdään pitkälti pellon ja metsän reunoilla. Työkoneita näkyy tiellä ja teiden varressa, osassa paikkoja pitää varautua kapeneviin tieosuuksiin. Liikenteenohjausta järjestetään tarvittaessa. Viemme rakennustyöt läpi huolehtien siten, ettei niistä koidu peltotöille haittaa”, Seppälä toteaa.
Yhteisrakentamisprojekti Lennun kanssa
Vesilahdella sähköverkon maakaapeloinnin kanssa samaan aikaan alueelle tehdään myös valokuituyhteydet Lennun toimesta. Lennu rakentaa valokuituverkkoa Pirkanmaan alueella. Valokuidun lisäksi Lennu tarjoaa koteihin valokuituun liitettäviä viihdepalveluita ja yrityksille IT-palveluita.
”Yhteisrakentamista teemme yhteistyössä eri maarakennushankkeiden kanssa, jotta vältämme teiden ja peltojen kaivamista uudelleen. Vesilahdella Elenia tekee sähköverkon maakaapeloinnin ja Lennu valokuituverkon, Seppälä kertoo.
Elenia Säävarma -kartalta voi tutustua sekä suunniteltuihin että menossa oleviin sähköverkon työmaihin ja raivauskohteisiin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Taru Seppälä, Elenia, projektipäällikkö, puh. + 358 40 629 9016
Kuvat

Linkit
Elämää sähköistämässä
Elenia palvelee 442 000 kotitalous-, yritys- ja yhteiskunta-asiakasta yli sadan kunnan alueella Kanta- ja Päijät-Hämeessä, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa sekä Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalla. Huolehdimme sähköverkon toimivuudesta ja uudistamisesta, ja rakennamme sähköverkkoa ja -liittymiä kumppaniyhtiöittemme kanssa. Mittaamme asiakkaidemme sähkönkulutuksen ja toimitamme energiatiedot sähkönmyyjille. Kehitämme tulevaisuuden sähköverkkoa uutta teknologiaa hyödyntäen. Pidämme huolta ympäristöstä ja edistämme Suomen sähkömarkkinoiden kehitystä.
Toimintamme ja palveluittemme perustana on vastuullisuus. Tutustu Elenia ja vastuullisuus & www.elenia.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elenia Oy
Mahdollisuus säästää kasvattaa sähkönkäytön kuormanohjauksen suosiota kotitalouksissa – jo 350 000 Elenian asiakkaalla on uusi, älykäs sähkömittari1.4.2025 14:44:01 EEST | Tiedote
Jo 350 000 Elenian asiakasta on saanut uuden, toisen sukupolven älykkään sähkömittarin, joka mahdollistaa entistä tarkemman sähkönkulutuksen seurannan ja myös sähkönkäytön kuormanohjauksen. Erityisesti sähkökuormien ohjauksen suosio kasvaa. Elenian kyselytutkimuksen mukaan kiinnostusta nostaa kotitalouksien taloudellinen hyöty.
Elenia vaihtaa Forssassa ja Tammelassa yli 5 000 vanhaa sähkömittaria uusiin4.3.2025 11:58:40 EET | Tiedote
Elenia asentaa kevään aikana Forssassa ja Tammelassa yli 5 000 asiakkaalleen uuden, älykkään sähkömittarin. Elenian asiakkaat saavat tiedon mittariasennuksesta kirjeitse. Asennus on asiakkaille maksuton.
Elenia vaihtaa Päijät-Hämeessä 23 000 vanhaa sähkömittaria uusiin älymittareihin4.3.2025 11:54:04 EET | Tiedote
Elenia vaihtaa Heinolassa, Iitissä, Asikkalassa, Padasjoella, Hartolassa ja Sysmässä noin 23 000 asiakkaalleen uuden, älykkään sähkömittarin. Elenian asiakkaat saavat tiedon mittariasennuksesta kirjeitse. Asennus on asiakkaille maksuton.
Elenia uudistaa sähköverkkoa säävarmaksi Siikajoen Ruukissa21.2.2025 11:46:13 EET | Tiedote
Elenian tämän kevään toinen säävarman sähköverkon rakennustyömaa on käynnistynyt Siikajoen Ruukissa. Kaikkiaan verkon saneerauksessa kaivetaan noin 34 kilometriä sähkökaapelia maan alle suojaan säiden ääri-ilmiöiltä.
Elenia uudistaa sähköverkkoa säävarmaksi Kauhavan Ylihärmässä kevään ensimmäisessä kohteessa20.2.2025 14:03:07 EET | Tiedote
Elenian tämän kevään ensimmäinen säävarman sähköverkon rakennustyömaa on käynnistynyt Kauhavan Ylihärmässä. Kaikkiaan verkon saneerauksessa kaivetaan noin 35 kilometriä sähkökaapelia maan alle suojaan säiden ääri-ilmiöiltä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme